Shadow of the Colossus -peliin pohjautuvalla elokuvalla saattaa olla vielä rahtunen toivoa.
Shadow of the Colossus -elokuvasovituksesta kuultiin alkujaan vuonna 2009, jolloin pelin luoneen Fumito Uedan kerrottiin olevan mukana projektissa. Vuonna 2012 mukaan kiinnitettiin ohjaaja Josh Trank ja vuotta myöhemmin käsikirjoittaja Seth Lockhead. Trank lähti projektista paria vuotta myöhemmin ja uudeksi ohjaajaksi kiinnitettiin Andrés Muschietti, joka nyt siis kaiken häslingin jälkeen vakuuttelee projektin olevan ainakin jollain tapaa hengissä.
Muschietti kertoi, että Shadow of the Colossus -elokuvalle on olemassa käsikirjoitus – kuuleman mukaan hyvä sellainen – eikä projektia olla missään vaiheessa hylätty. Säätämistä tarvitaan edelleen budjettipuolella, sillä moisesta ei ole vielä tarkkaa tietoa – Muschiettin mukaan esimerkiksi 200 miljoonaa dollaria olisi käypä summa. Ohjaajan meriittilistalta voi muuten bongata esimerkiksi The Flashin, Maman sekä kumpaisenkin uudemman It-elokuvan, myös niiden tulossa olevan esiosan It: Welcome to Derry.
Lisää aiheesta:
- Ei konsolisukupolvea ilman kolosseja – arvostelussa Shadow of the Colossus (PS4)
- Arvostelussa ICO & Shadow of the Colossus (PS3)
- Shadow of the Colossus -mediakitin unboksaus
Sony on aktivoitunut näiden vuosien aikana peleihin pohjautuvien elokuvien saralla ja CES-messujen yhteydessä vahvistettiinkin leffasovitukset Horizon Zero Dawnista ja Helldivers 2:sta.
Yhdenkään mainitun elokuvan julkaisuaikatauluista ei ole tällä haavaa tietoa. Team Icon kehittämä Shadow of the Colossus julkaistiin vuonna 2005.