Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sony on paljastanut uusia yksityiskohtia Supermassive Gamesin vuoden 2015 klassikkokauhupeliin pohjautuvaan Until Dawn -elokuvaan liittyen.

Sonyn elokuvajaoston nykyinen päällikkö Ashley Brucks paljasti uutta tietoa leffaan liittyen yhtiön taannoisessa CES 2025 -messujen presentaatiossa. Raina tulee sisältämään kokonaan uuden tarinan sekä koko joukon uusia hahmoja, pelistä tuttujen tyyppien jäädessä ilmeisesti unholaan.

Brucksin mukaan Until Dawn -elokuva tulee kuitenkin kunnioittamaan lähdemateriaalia sekä sisältämään ainakin yhden tutun näyttelijän, sillä tohtori Hilliä pelissä näytellyt ruotsalainen Peter Stormare tullaan näkemään jossain roolissa myös leffassa (IMDB otaksuu miehen näyttelevän jälleen Dr. Hilliä, mutta tätä ei ole vahvistettu). Kyseinen herra valotti lisäksi omia mietteitään asian tiimoilta ja oli samoilla linjoilla Brucksin kanssa – lähestymistapa kelvannee sekä faneille että ummikoille:

– Olen hyvin onnekas, kun olen saanut olla alusta saakka osana Until Dawnia – tätä uskomatonta ja superpelottavaa peliä. Samasta syystä olen hyvin innoissani, kun saan olla mukana myös elokuva-adaptaatiossa, sillä se on rakkauskirje kauhulle ja kunnioittaa täysin alkuperäisen pelin henkeä, Stormare jutteli ja jatkoi:

– Elokuvassa nähdään tukku tuoreita kasvoja ja uhreja kokonaan uuden tarinan keskellä, asiaan kuuluvien "twistien" kera. Olit sitten pitkäaikainen fani tai ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, ole valmis näkemään Until Dawn täysin uudella tavalla, Stormare hekumoi.

Brucks kertoi lisäksi muitakin yksityiskohtia projektin toimintatavoista. Ensinnäkin hänelle oli henkilökohtaisesti ehdottoman tärkeää, että elokuva kunnioittaa alkuperäisteosta. Naisen mukaan läheinen yhteistyö PlayStation Productions -tuotantoyhtiön kanssa antaa heille sekä elokuvantekijöille etulyöntiaseman moniin muihin verrattuna, sillä he pääsevät työskentelemään suoraan ja tiiviisti pelintekijöiden kanssa.

Ihan hirveän kauaa ei lopputulosta tarvitse enää odotella, sillä rainan on määrä saada julkaisunsa 25. päivä huhtikuuta. Ohjaajana toimii David F. Sandberg ja rooleissa nähdään muun muassa Ella Rubin, Michael Cimino, Ji-young Yoo, Belmont Cameli (nimen perusteella tupakkamiehiä), Odessa A'Zion ja Maia Mitchell. Tarkempia yksityiskohtia rainan IMDB-sivustolta, täältä.

Lisää elokuva-adaptaatiosta:

Itse peliinkin saattaa olla tulossa jatkoa – näin ovat vihjanneet ainakin Stormare itse sekä Samia lähdeteoksessa näytellyt Hayden Panettierre. Lisäksi Until Dawn -uusioversiossa nähty uusi loppu vihjailee hyvinkin innokkaasti jatko-osasta (SPOILEREITA LINKIN TAKANA).

Lisää itse pelisarjasta:

Kirjaudu kommentoidaksesi