Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Xbox-pomot osoittivat taannoin olevansa huumori-ihmisiä.

Pitkäikäisimpiin pelimessuihin lukeutuva Tokyo Game Show järjestettiin Japanissa viime viikolla 21–24. päivä syyskuuta. Myös Microsoft oli isosti tapahtumassa mukana, ja fanit pääsivätkin tapaamaan Xbox x IGN -tapahtumassa muun muassa Xboxin varapääjohtajaa Sarah Bondia sekä pelijaoston päällikköä Phil Spenceriä.

Alun uutisia sekä peliaiheisia kuvia twiittaava Twitter-käyttäjä Genki bongasi tapahtumassa hauskan detaljin, kun fani oli tuonut tapaamiseen signeerattavaksi PlayStation 5 -konsolin etukuoren. Otetusta kuvasta päätellen Spencer näytti naureskelevan tilanteelle ja kyselevän vielä erikseen, että "onhan se ok, että signeeraan tämän?"

Tokyo Game Show pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Alun perin se järjestettiin kahdesti vuodessa eli keväällä ja syksyllä, mutta vuodesta 2002 alkaen TGS siirtyi pidettäväksi kerran vuodessa.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Henkilö: 
Lähde: