Peli alkaa kun Stella ja hänen kissansa perii Tuonelan joen lautturin hommat itselleen. Pelissä on tehtävänä kiertää lautalla ympäri maailmaa, kerätä mukaan sieluja ja täyttää heidän viimeiset toivomuksensa, ennen viemistä Tuonelan portista sisään. Peli-idea on ainutlaatuinen, enkä muista pelanneeni tälläistä peliä koskaan. En tiedä minkä genren peli tämä on. Tässä on vaikutteita resurssienhallinnasta, metroidvaniasta, seikkailusta ja fiilistelystä.

Lautalla matkustavat henget ovat enemmän tai vähemmän vaativia, mitä haluavat matkanjärjestäjältä ja lautta kasvaa pelin edessä melkoiseksi Itämeren risteilijäksi, jossa on jokaiselle oma räätälöity hytti ja ruoan- ja tarvikkeidentuotanto tilat. Oman räätälöidyn hytin lisäksi henget vaativat huolenpitoa, eli ruokaa ja halausta. Pelissä on valikossa oma nappi halaukselle. Henget on ovat ulkonäöltään erilaisten eläinten näköisiä. Ulkonäkö välillä hämää. Käärmehahmon ottanut henki on kasvisyöjä ja kelpuuttaa vain kasvisruokaa.

Pelin resurssienhallinta on aika löysää. Ei tarvi olla mikään supertehokas että resurssit pysyy hallinnassa. Korkeintaan läpipeluu viivästyy, kun henkien tarpeet tulee hitaammin tyydytettyä. Ei tarvi olla huolissaan että antaa hengelle väärää ruokaa. Tämä vain ilmoittaa kohteliaasti että saisiko olla jotain muuta eikä pelaajaa rangaista väärän ruoan tarjoamisesta.

Tämä on olevinaan indiepeli, mutta pelin animaatio ja musiikki on sellaista tasoa, mihin harvalla kellarikoodaajalla on resursseja. Hengen vieminen Tuonelan portista on tehty hyvällä tyylitajulla ja saa usein silmät kostumaan. Ainoa valituksen aihe on se kun pelaa Switchillä käsikonsolitilassa, teksti on välillä liian pientä. Swichin mukaan minulla meni 25 tuntia läpipeluuseen. Tämä peli saa paljon omaperäisyyspisteitä ja niiden voimalla nostan tämän omaksi vuoden peli -suosikiksi.