Peli on tarinapeli, joka kertoo parikymppisen nuoren naisen kipuilusta. Pelissä ohjataan pyyhekumia, jolla kumitetaan pois päiväkirjan sivuja. Päiväkirjassa olleet tapahtumat pääsee elämään uudelleen.

Pelin tehnyt tiimi on taiteellisesti hyvin lahjakasta. Päähenkilön tunteita kuvastetaan musiikein ja värein ja animaatioin. Kun päähenkilöllä on paha olla niin värit ovat punaiset ja räikeät ja äänet kirskuvat. Kun on mukavempi olla niin on rauhallisemmat värit ja äänet. Animaatio on erittäin hyvää.

Perhanan Twitter kun jopa pelikustantaja meni laittamaan uudelleentwiittauksen, jossa spoilataan mikä päähenkilöä vaivaa. Parempi ettei lue liikaa esittelytekstejä, vaan kokee pelin itse niin siinähän näkee ja voi tehdä omat johtopäätöksensä. Kumma kun Pelit-lehti osaa kirjoittaa aukeaman pituisen arvostelun ettei spoilaa liikaa mutta sitten yhden Twitter viestin kirjoittaminen on liian vaikeaa?

Pelin juoni on hyvin kypsä ja tuntuu että peliteollisuus on mennyt eteenpäin itsensä ilmaisemisessa, ettei kaikki pelit ole Michael Bay efektitykitystä ja voimafantasiaa.