Kriitikoiden ylistyksestä huolimatta kassakoneen kilinä jäi suunniteltua vaimeammaksi, kun Square Enixin odotukset paljastuivat epärealistisen koviksi. Lara pystyi onneksi selättämään pukumiesten synkät myyntianalyysit ja lunastamaan menolipun vielä toisellekin matkalleen. Jatko-osan julkaisumallin ympärillä riittää kuitenkin kuohuntaa Microsoftin kaapattua ajastetun yksinoikeuden konsoleilleen. Vaikka PlayStation 4:n omistajat joutuvat odottamaan versiotaan ensi syksyyn, ei se vähennä pelin loistoa. Edeltäjästään joka osa-alueella petraava Rise of the Tomb Raider nousee helposti yhdeksi vuoden kohokohdista.
[[{"attributes":{},"fields":{}}]]
Pari joulua sitten pelaajat pakotettiin välittämään Larasta lähinnä kurittamalla neitoa aina tilaisuuden tullen jopa tarpeettomissa määrin. Kovan onnen hetkiä koetaan yhä, mutta aavistuksen viisaampi ja karaistuneempi sankaritar osaa pitää jo paremmin puolensa. Kirjaimellisesti hyisimpiä tuntemuksia aiheuttavat luonnonvoimien ja ympäristön vaikutukset, kun pikselihahmon palelu jäisen pulahduksen jälkeen välittyy tehokkaasti lämpimälle kotisohvalle asti. Näennäisen pienillä jutuilla saavutetaan suuria asioita.
Henkilökohtaisuutta luodaan myös tarinankerronnan kautta, vaikka suurimpana motivaattorina toimiikin pohjimmiltaan perinteinen aarrejahti. Edesmenneen isän jalanjälkiä seuraamalla Lara pyrkii selvittämään viimeksi koettujen yliluonnollisten tapahtumien sekä ikuisen elämän salaisuuksia. Perinnöksi jätetyt päiväkirjat viittavat vastauksien kätkeytyvän kadonneen Kitezhin kaupungin uumeniin, joten aika pakata reissureppu tarvikkeilla. Lyhyehkön Syyrian välipysähdyksen jälkeen tapahtuma-alueeksi valikoituu lumisia vuorenhuippuja ja vehreämpiä alankoja tarjoileva venäläismaasto. Neuvostoaikaisen sotilastukikohdan ympäristöön levittyvä temmellyskenttä tuo vahvoja kaikuja edellisosasta, mutta nyt puitteista otetaan huomattavasti enemmän irti.
Luonnon rooli nostetaan vahvempana teemana hienosti esiin, sillä metsästys ja keräily eivät jää enää ainoastaan ensimmäisen tunnin pikkupuhteeksi. Reitit kuhisevat erikokoisia otuksia hiiristä kauriisiin, mikä luo immersion elävästä maailmasta. Eläimistä nyljettäviä resursseja hyödynnetään parempiin tarvikkeisiin, mutta pusikoissa vaanii harmittoman riistan lisäksi uhkaavampia petoja. Ensimmäinen kohtaaminen verenhimoisen karhun kanssa lukeutuu ehdottomasti pelin muistettavimpiin hetkiin, kun kaksintaistelussa apuna toimii ainoastaan uskollinen jousipyssy. Väijytyksiään järjestävät susilaumat aiheuttavat niin ikään mukavia kuumotuksia rauhallisemman tutkiskelun keskellä.
[[{"attributes":{},"fields":{}}]]
Räiskinnän ja seesteisempien kohtausten tasapaino hiotuu erinomaisesti kohdilleen. Toimintaruuvia kiristellään toki yhä riittämiin, mutta useimmista viholliskohtaamisistakin selviää halutessaan hiippailemalla. Vastustajien nitistäminen puun latvasta tai kulman takaa muodostuu sen verran tyydyttäväksi puuhaksi, että isoimmat tussarit keräävät lopulta suuren osan ajasta pölyä. Hiljaisia tappoja jakeleva jousipyssy auttaa viimeisessä hädässä ennen hälytystä, ja tilanteen eskaloituessa voi jouseen vaihtaa räjähtävät nuolet Rambo-tyylisen ongelmanratkonnan nimissä. Isoimmat paukut säästellään kuitenkin elokuvamaisesti käsikirjoitettuihin kohtauksiin, jotka näyttävät suorastaan hämmentävän hyviltä. Sen suuremmitta spoilereitta esimerkkinä mainittakoon lumivyöryyn johtava prologi: Vaikka epäonnista vuorikiipeilyä esiteltiin jo kesän pelimessuilla, onnistuu se itse koettuna saamaan aikaiseksi vahvan vau-efektin. Kontrollit toimivat erinomaisesti myös kallionseinämillä ja rakennusten katoilla loikkiessa. Hyppäys Assassin’s Creed: Syndicaten sankariparin tärkättyihin pöksyihin heti Laran seikkailun jälkeen aiheutti miltei inhoreaktion: liimanäpein kuorrutettu meno tuntui pakotetun kankealta Laran sulavien liikkeiden jälkeen.
Kehuja jaettaessa täytyy mainita kenttäsuunnittelu. The Rise of the Tomb Raider yhdistelee hienosti avoimen maailman piirteitä tiukan juonivetoiseen kokemukseen. Pelin voi huoletta viilettää ”putkessa” tarinankaarta seuraten, mutta ympäristössä riittää lukematon määrä salaisuuksia innokkaimmille tutkijoille. Pienempää krääsää paljastuu jopa ahdistavuuksiin asti kompletionistien hermoparkoja ajatellen. Vapaaehtoisiin haudanryöstöihin kannattaa sen sijaan paneutua, vaikka muutoin ei tunnustautuisi keräilijäluonteeksi. Päätä huimaavien kiipeilyreittien ohella mukaan mahtuu sopivan kinkkisiä aivopähkinöitä, joista tuumaustaukojen jälkeen selviää ilman oppaisiin turvautumista. Onnistuneista ryöstöretkistä jää hauskojen kokemusten lisäksi käteen uusia kykyjä Laran taitopuuhun. Kaikkeen puuhasteluun motivoidaan riittävästi, mutta pelaajaa ei pakoteta mihinkään ylimääräiseen. Vastaavaa pelisuunnittelua soisi näkevän lisääkin.
Kun rautaiseen sisältöön yhdistetään komea audiovisuaalinen toteutus, ei Crystal Dynamicsin uutukaista voi kuin suositella. Toisaalta on suunnaton sääli, kun julkaisuportaan temppujen vuoksi peli jää toistaiseksi ainoastaan pienemmän konsolikannan riemuksi eikä saa ansaitsemaansa huomiota. Positiivisena puolena on tietysti mukavaa, että Rise of the Tomb Raiderin pystyy näin vahvoilla meriiteillä nostamaan myös ensi joulun suosituslistoille. Nathan Drakella on keväällä edessään melkoinen urakka Laran selättämiseksi. Yksinpelien puolelta tämä on vuoden kohokohtani.
Ps. perinteistä arvostelua kaipailevien täytyy tekstin perusteella päätellä Laralle mahdollisesti jaetut tähdet. Voin kuitenkin antaa vinkin: niitä olisi kerääntynyt enemmän kuin neljä ja vähemmän kuin kuusi.
