Banjo-Kazooie

Moni Nintendo-fani veti vuoden 2002 syksyllä Super Mario -pastansa väärään kurkkuun, kun Microsoft osti Raren omakseen lähes 400 miljoonalla dollarilla. Olihan brittiläisstudio kehittänyt Nintendon konsoleille useita hittejä, joihin Nintendo 64:n tasohyppelyklassikko Banjo-Kazooie kuuluu. Viime vuoden E3-messuilla Microsoft paljasti, että Raren hittipeli julkaistaisiin Xbox 360:n Live Arcadessa loppuvuodesta.

Banjo-Kazooien pääosassa seikkailevat Banjo-karhu ja tämän repussa kulkeva Kazooie-lintu. Pelin juoni käynnistyy, kun susiruma Guntilda-noita kaappaa Banjon herttaisen Tooty-siskon aikeinaan varastaa tämän kauneus itselleen. Sankarikaksikko nousee ylös sängystä ja lähtee oitis pelastusretkelle Gruntildan päämajan syövereihin.

Nintendo 64:n tunnetuin tasohyppely on Super Mario 64, jonka jalanjäljissä Banjo-Kazooie kulkee. Banjo etsii epälineaaristen ympäristöjen syövereistä nuotteja ja palapelin palasia, joilla avataan ovia uusiin seikkailuihin. Kultaiset nuotit lojuvat perinteiseen tapaan maastossa odottamassa poimimistaan. Palaset ovat huomattavasti kinkkisempi tapaus, vaikka jotkin niistä voi löytää pelkästään koluamalla ympäristöt läpikotaisin. Useimmat niistä vaativat kuitenkin jonkinlaisen tehtävän suorittamista tai pulmatilanteen ratkaisemista joko pomppimalla tai vihollisia kurittamalla.

Palasten sijainneista saati vaatimuksista ei anneta suurempia vinkkejä, mutta tutkittavat maailmat ovat sen verran pieniä, että potentiaaliset tehtävät voi päätellä helposti. Toimeksiannot vaihtelevat mukavasti ympäristöjen mukana: pelaajan täytyy esimerkiksi ehättää kentän puolelta toiselle tai etsiä kadonneita esineitä. Jotkin tehtävät vaativat enemmänkin pohdintaa, mikä tekee seikkailusta virkistävää ja palkitsevaa.

Ympäristöihin on ripoteltu kaikenlaista kerättävää ja tutkittavaa palasten ja nuottien lisäksi. Erilaiset sulat ja munat antavat sankarikaksikolle mahdollisuuden käyttää erikoiskykyjä, joita saadaan puhumalla Bottles-myyrän. Taitojen oppiminen vaatii kuitenkin ensin huononäköisen eläinystävän löytämistä, joten ympäristöjen tutkimiselle tarjotaan koukkuja enemmän kuin tarpeeksi. Alkuun kykyjä tarjotaan uusia jokaisessa kentässä, mutta tahti hiljenee ikävästi seikkailun edetessä. Pientä lisävaihtelua saadaan Mumbo-shamaanin taioilla, jotka muuttavat Banjon esimerkiksi pieneksi krokotiiliksi tai kurpitsaksi. Muodonmuutokset mahdollistavat erityisten tehtävien suorittamisen ja tiettyihin paikkoihin etenemisen.

Yhä useampi nykyaikaisista tasohyppelyistä tuntuu keskittyvät enemmän vihollisten mätkintään kuin varsinaiseen seikkailemiseen. Banjo-Kazooiessa näin ei onneksi ole. Taisteleminen on yksinkertaista, mutta se jää sivurooliin loikkimisen ja pähkäilemisen rinnalla. Pomppiminen ja ympäristöjen tutkiminen on miellyttävää, sillä pelattavuus toimii varsin napakasti. Joitakin ongelmia ikivanhassa kaavassa kuitenkin on. Banjoa seuraava kamera ei usein käyttäydy pelaajan tahdon mukaan: ahtaammissa ympäristöissä sen liikuttamista on rajoitettu ja muulloin näköyhteyden väliin tulevat esteet saavat sen poukkoilemaan ärsyttävästi. Molemmat ongelmat tekevät hyppelystä toisinaan – ja sukeltamisesta lähes poikkeuksetta – turhan hankalaa. Pienellä opettelulla ja ennakoinnilla taakka kuitenkin kevenee jonkin verran.

Pelaajalle ei anneta avuksi karttaa, jonka avulla hahmottaa maailman rakennetta, joten Gruntildan luolaston eri huoneiden välillä navigoiminen on työlästä. Tilannetta pahentaa se, että tallennuksen lataamisen jälkeen seikkailu jatkuu aina luolaston etuovelta.

Live Arcade -käännöksestä vastannut J4 ei ole kummemmin koskenut pelin sisältöön. Banjo-Kazooie oli aikoinaan N64:n näyttävimpiä teoksia, mutta kymmenen vuoden aikana teknologia on kehittynyt paljon. Isosilmäiset söpöilyhahmot ja paikoin ankeat ympäristöt ovat edelleen läsnä, vaikka visuaalista ilmettä onkin hieman siloiteltu teräväpiirtoaikakautta varten. Äänipuolella eloisa musiikki lataa mainiosti tunnelmaa maisemiin. Huumoripitoisen dialogin höystämä audiovisuaalinen kokonaisuus osoittautui yllättävän hauskaksi ja omaperäiseksi. Todella yksinkertaiset tekstuurit tai kummallisesti mumisevat hahmot eivät onnistu pienen totuttelun jälkeen enää häiritsemään – sen verran iäkkäämmälle pelille voi antaa anteeksi.

Banjon ja Kazooien seikkailu tarjoaa kaiken kaikkiaan 15 eurolle mukavasti vastinetta. Jokaikisen nuotin ja palasen etsiminen vaatii yli kymmenen tuntia ja rautaiset hermot, sillä jotkin haasteet ovat luonteeltaan erittäin ärsyttäviä. Kaikkea ei ole kuitenkaan pakko tehdä pelin läpäisemiseksi, joten rasittavimmat tehtävät voi yksinkertaisesti jättää suorittamatta, eikä verenpainetta ole tarpeen kohottaa äärirajoille. Näin seikkailu onnistuu tarjoamaan viihdykettä vielä tänäkin päivänä ilman kummempia nostalgiafiilistelyjä.