Crazy Taxi, Mafiaa ja syy lähteä torille – valikoimme pelien mieleenpainuvimmat lisensoidut soundtrackit

Toimitus kaiveli muistipalatsejaan ja nimesi suosikkinsa pelejä varten lisensoidusta musiikista. Enemmän tai vähemmän tunnetut artistit ja bändit ovat lainanneet sävelmiään pelaajien iloksi jo pitkään, joten valinnanvaraa kyllä piisasi.

Risto Karinkanta

Hideo Kojiman mestariteos Death Stranding on saatavilla niin PlayStation- kuin PC-versiona. Mikäli kaipaat elämääsi enemmän meditatiivista ulkoilua ja rinkan kantamista, muttet halua poistua levittämään koronaa, on post-apokalyptinen Death Stranding kilpailukykyinen vaihtoehto.

Suuri osa pelin avainmusiikista ja noin puolet kaikesta musiikista on islantilaisen hempeää elekronista musiikkia soittavan Low Roarin kappaleita. Tarinan mukaan Hideo törmäsi musiikkiin sattumalta reykjavikilaisessa musiikkikaupassa ihastuen välittömästi soundiin.

Bonuksena myös Suomi on edustettuna, sillä mukana on yksi Apocalyptican kappale, jota käytetään myös trailerissa. Ei muuta kuin torille!

Petri Kataja

Lähes joka kerta, kun näen tai kuulen jossain nimen Crazy Taxi, alkaa se soimaan päässäni. "Ya ya ya ya ya! / Day after day (Your home life's a wreck) / The powers that be just breathe down your neck" ja niin edespäin. Kyseessä on The Offspringin All I Want -kappale, joka käytännössä toimii Crazy Taxin virallisen epävirallisena tunnusmusiikkina. Kyseisessä pelissä suhataan ympäri kaupunkiympäristöjä kyyditen asiakkaita paikasta A paikkaan B ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Mitä paremmin suhaaminen sujuu, sitä enemmän rahapalkkiota ja aikaa suorittaa seuraavia ajoja. Yksinkertaista ja hauskaa.

Kuunneltavissa oli The Offspringin lisäksi myös Bad Religionia, mutta eniten mieleen jäivät ensimmäisen bändin edellä mainittu All I Want sekä yhtä menevä Way Down the Line. Hienoja ralleja nämä, tekee melkein mieli kytkeä pelit ja laitteet taas kiinni töllöttimeen ja alkaa suhata.

Toinen mieleen jäänyt soundtrack täynnä lisensoitua musiikkia kuuluu Def Jam: Fight for New York -tappelupelille. Ja parasta onkin, sillä koko nimike pyörii musiikin ja musiikkiartistien ympärillä. Tuotoksessa monet yhdysvaltalaiset hip hop -nimet ottavat yhteen tappelun merkeissä. Mukana oli monta kymmentä hahmoa Redmanista Ice-T:n kautta Snoop Doggiin, Ludacrisiin, Sean Pauliin, Lil Kimiin ja Xzibitiin. Lisäksi näyttelijät Omar Epps ja Danny Trejo olivat mukana mätkimässä. Kaikki edellä mainitut hahmot vieläpä aidoilla ääninäyttelijöillä varustettuna. Tämän sopan päälle voisi olettaa, että myös soundtrack on kunnossa, eikö vaan mitä?

Enimmäkseen näin olikin. Mukana oli monta mainiota rallia useilta tappelijana nähtäviltä hahmoilta, minkä lisäksi mukaan oli lisensoitu muutakin tappeluun sopivaa rallia. Oli Busta Rhymesiä, LL Cool J:tä, Public Enemyä, Method Mania ja montaa muuta. Kappaleita olisi voinut kyllä olla enemmän, ja samanaikaisesti osan niistä olisi voinut liipaista pois parempien tieltä.

Oli miten oli, kyseessä oli ja on hieno peli, jollaista ei olla sen jälkeen saatu. Sarjan seuraava nimike oli huomattavasti mielenkiinnottomampi, mutta hätä ei ehkä ole tämän näköinen. Pelisarjan paluusta on kiusoiteltu Twitterissä, joten ehkä uusi osanen voisi olla tekeillä?

Jaakko Herranen

Voi perhana sentään. Petri ehti napata minun ehdottoman soundtrack-suosikki Crazy Taxin. Moni ei edes tiedä, että taidokkaasti arcade-moodia tahkotessa yksi pelisessio voi venähtää miljooniin dollareihin ja pitkälle toiselle tunnille, joten ne soundtrackilta löytyvät kolmisen kappaletta iskostuivat todellakin kalloon siinä hektisen tohinan lomassa. Jossain vaiheessa kokeilin ottaa musiikit pois ja kurvailla pelkkien ääniefektien voimalla, mutta eihän siitä mitään tullut: parhaat suoritukset vaativat taustalle juurikin ne The Offspringin ja Bad Religionin rallatukset.

Tuoreemmista tulokkaista kunniamaininta ja papukaijamerkki ehdottomasti ärsyttävän keskiverrolle Mafia III:lle. Pelillisistä ankeuksistaan huolimatta Hangar 13:n seikkailu onnistui mainiosti aikalaiskuvan luomisessa, mistä suurin kiitos irtoaa todellakin aivan järjettömän hyvälle soundtrackille, täynnä 50–60-lukujen ikivihreitä. Tätä on tullut kuunneltua ahkerasti Spotifysta ihan kaikenlaisen puuhastelun lomassa kotibileistä kotitoimistolla tuskasteluun.

Myös Death Strandingille on pakko antaa maininta täältäkin suunnasta. Harvoin pelin fiktiivinen miljöö sopii yhtä hyvin yksiin lisensoitujen kappaleiden kanssa kuin tässä tapauksessa.

Senja Littman

Vampire: The Masquerade - Bloodlinesin soundtrack on aivan uskomattoman hienoa kuunneltavaa vielä tänäkin päivänä. Lempparini on tietysti Lacuna Coilin Swamped-biisi, joka pyörähti soimaan lopputekstien pärähtäessä ruudulle.

Petri Leskinen

Pakko myöntää: eipä ole montaakaan peleihin lisensoitua ääniraitaa jäänyt mieleen. Kotimaisen Poets of the Fallin Late Goodbye soi aikoinaan Max Payne 2:ssa, ja sekös oli hienoa. Samaisen bändin tuotantoa kuullaan myös Alan Wakessa ja Controlissa. Mieltä lämmittävää yhteistyötä.