Microsoftin ilmaisella XNA Game Studio Express -ohjelmalla tehty ja yhtiön kykykilpailun voittanut amatööriprojekti The Dishwasher: Dead Samurai on kuin Live Arcade -kokoon sullottu tynkäversio Devil May Cry 4:stä. Numerolla pienemmän perspektiivin ohella taistelumekaniikkaa on viilattu hieman yksinkertaisemmaksi, mutta veriset sormenpäät ja ruudulla välkkyvä Continue-teksti jo helpoimmilla tasoilla paljastavat koko totuuden. Dishwasher on haasteellinen sivuvieritettävä toimintapeli, joka kysyy sormiakrobatian lisäksi rautaisia hermoja.
Pelaaja saa ohjattavakseen juuri kuolleen, mutta ylösnousseen tiskaajan, jonka tuplaleipäveitsillä alkavan vendettan aikana viipaloidaan, murskataan ja ammutaan tie läpi kahdentoista kentän mittaisen tarinan. Taustoja syvennetään kenttien välissä sekavilla sarjakuvastripeillä, mutta juoni jää kokonaisuudessaan mitäänsanomattomaksi. Ylitsepursuavan goreilun tiimellyksessä dramaturgisia nyansseja ei jää edes kaipaamaan, ja kun kentät ovat täynnä erilaisia vastuksia aina zombeista tummapukuisiin miehiin sekä ED-209-robotteihin, ei selväjärkistä juonikaarta voi edes odottaakaan.
Yhden miehen työksi Dishwasher on varsin vakuuttavaa jälkeä. Graafinen suunnittelu on näppärän omaperäistä, haaleilla värisävyillä tyyliteltyä kauneutta, joka värittyy hetkessä punaiseksi teurastamoksi hurmeisten ylilyötyjen kuolinorgioiden vuoksi. Varsinainen kenttäsuunnittelu jää tosin hieman vaisuksi toistavuutensa vuoksi. Äänimaailma ei myöskään nouse erityisemmin korokkeelle, vaikka kenttiin ripotellut kitaraminipelit sisältävätkin varsin miehistä metallia. Ja kitarasta puheen ollen oikeanlaisen amuletin löytämällä skittasankarin muovilelusta muodostuu kaksinpeliin oikeuttava kuolonlähettiläs riffeineen, mutta toteutus ei ole järin häävi. Toisenlaisella amuletilla kaverinsa voi ujuttaa tiskaajan varjoksi jakamaan viikatemiehen oikeutta.
Dishwasherin mielekkyys tulee kuitenkin sen haastavuudesta. Pelkkä napin takominen johtaa ennen ensimmäisen kentän läpäisyä jo kuolon tykö, eikä neljä jatkoelämää tunnu riittävän mihinkään. Vasta rehellisen itsetutkiskelun turvin ja puolustavan pelityylin avulla alkavat jatkuvalla syötöllä syntyvät viholliset saamaan mieltä ylentävää oikeutta. Erilaiset viholliset takaavat myös taistelujen pysymisen tuoreena, sillä sama taktiikka ei välttämättä tehoa kaikkiin. Vain kahdella napilla toimiva lähitaistelu sisältää kuitenkin monipuolisen tarjonnan erilaisia lyönti- ja väistöliikkeitä neljälle uniikille aseelle. Kukin aseista on vielä erikseen päivitettävissä, jolloin liikerepertuaari kasvaa entisestään. Pelin edetessä tiskaaja saa käyttöönsä myös erilliset Dish-taiat, jotka puhdistavat lähinnä ruudun vihollisista hieman erilaisin efektein.
Lisähaastetta läpipäässeille tarjotaan kolmen entistä vaikeamman vaikeustason myötä, mutta onneksi edellisillä tasoilla kerätyt päivitykset ja tavarat säilyvät läpi vaikeustasojen. Samurai-arvolla läpäisy vaatii tästä huolimatta esimerkillisiä hermoja sekä sorminäppäryyttä. Läpäisyn myötä avautuvat myös erilliset arcade- sekä Dish Challenge -tilat, joista irtoaa innokkaimmille vielä jokunen lisätunti lisää. Varsinainen kaksinpeli sujuu ainoastaan arcade-tilassa, sillä yksinpeli apurituki on lähinnä kosmeettinen lisä.
Lisäpelattavuudestaan huolimatta Dishwasher ei innosta kovinkaan moneen läpipeluuseen, sillä lopulta pelillä ei ole kovin paljon annettavaa. Vaikeimmillakin tasoilla kentät ovat edelleen toistavia, eikä mättö itsessään muutu kuin aiempaa hitaammaksi. Hieman palkitsevampi taistelumekaniikka Devil May Cry -saagan SSS-suoritusten tavoin olisi saattanut olla se tarvittava piriste, jolla Dishwasherista olisi saatu puristettua ne ylimääräisetkin mehut irti. Nykyisellään monsterikombojen kerryttäminen lisää vain pisteitä melko turhanpäiväisiä tilastoja varten, eikä taistelusta hetken huvin jälkeen saa enää oikein mitään uutta irti. Hetken hurmaan peli on kuitenkin omiaan, vaikka täysi potentiaalisuus jää saavuttamatta.
