Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

E3 2021 Messujen suurimmat harmitukset toimituksen mielestä

: Mitään ei odotettu, mutta silti petyttiin – toimituksen suurimmat harmitukset äskettäisiltä E3-messuilta

Viime viikolla päättyneet E3-messut pidettiin tällä kertaa digitaalisina. Tämä yksi pelialan suurimmista tapahtumista antoi paljon, kuten uutisoinnistamme pystyi havaitsemaan, mutta mahtuiko mukaan myös jotain ei-niin-hyvää?

Tosiaan. Eilen käsittelimme messujen kohokohdat, mutta jotta vaakakupit menisivät tasan, otamme tänään käsittelyyn ne vähemmän toimineet asiat. Mikä jätti toivomisen varaa, antaa toimituksen kertoa.

Petri Leskinen

Pettymys on vahva sana, mutta olin hitusen harmistunut Nintendon Direct-lähetyksestä. Lähes mikään esitellyistä nimikkeistä ei osu omaan makuhermoon ja tulevan Zeldankin esittely jäi melko pintapuoliseksi. Katsoin lähetystä ihan Wariona.

Jaakko Herranen

Yhdyn Petriin siinä, että pettymys on vahva sana, enkä moisia tunteita oikeastaan kokenutkaan messujen aikana. Olisin toki halunnut nähdä lisää Fablea, ja se, että Senua's Saga: Hellblade II on vielä vuosien päässä oli pienoinen pettymys. Sonyn E3-dissaus myös harmittaa, olisi mukava nähdä kaikkien suurten jymäyttelevän megatonnejaan linjoille omissa lehdistötilaisuuksissaan – nyt semmoista ei oikein tapahtunut. Palataan asiaan Gamescomissa syksyllä.

Ainiin, se Shenmue IV olisi kiva.

Tarja P-K

Minua ei niin vain lannisteta. Jos se ei ole vielä tullut selväksi, tai tule viimeistään podcastin kuuntelun jälkeen, niin minullehan riitti vallan mainiosti Elden Ring. Siinä ei murheet paina, kun FromSoftware pukkaa peliä pihalle. Kaikin puolin mukavan monipuolista tarjontaa esiteltiin, vähän sitä sun tätä itse kullekin! Eipä se minulta ole pois, jos jollekin on tulossa peliä, minkä itse sivuutan enempiä intoilematta.

Risto Karinkanta

Olen pessimisti lisenssipelien suhteen. Koko Avatar 2+ -konsepti on minusta ollut ihmeellistä vääntöä ja vetkuttelua, ja minusta on pieni ihme, jos se saapuu luvatusti joulukuussa 2022 teattereihin. Ja kaiken tämän lisäksi samaan aikaan pitäisi saada joulumarkkinapeli Avatar: Frontiers Of Pandora.

Ja sitten pelattavaksi väännetään myös Guardians of the Galaxy! Odotan julkaisua yhtä suurella jännityksellä kuin Grootin seuraavaa repliikkiä. Vaikka lisenssipeleissä on ollut onnistumisiakin, pidän näitä enemmän uhkana kuin mahdollisuutena.

Joonatan Itkonen

Samoilla linjoilla Petrin ja Jaakon kanssa. Mikään ei varsinaisesti pettänyt, mutta ei myöskään säväyttänyt. Nintendolta odotin oikeasti sitä uutta Switchiä, eikä nykyinen varsin hiljainen show oikeastaan innostanut sen puutteessa. Myös Mario Party -sarjan laiska remasterointi latisti tunnelmaa.

Petri Kataja

Kaikkinensa tämän vuoden E3-messut olivat aikamoisen epämieleenpainuvat. Kun raapustin tekstiä messujen positiivisista helmistä, jouduin lunttaamaan mitä kaikkea uutta siellä esiteltiinkään. Pandemia lienee hidastanut pelinkehitystä, mikä on täysin ymmärrettävää.

Mutta silti voisi mainita yhden harmituksen aiheen, kun kerran asiasta on puhetta. Nimittäin! Vaikka odotankin seuraavaa The Legend of Zelda -seikkailua intopinkeänä, niin pelin uusi traileri jätti kovin kylmäksi. Tarjolla oli lyhyt klippi, josta noin puolet meni ei-minkään tuijotteluun. Mustan ruudun tai kaukaa katsotun maaston pällistely ei paljoa kiinnostanut.

Julkaisuajankohdaksi kerrottiin laveasti "toivottavasti vuosi 2022" ja pelin nimikin on edelleen epäselvä. Tarkoituksena oli luultavasti muistutella, että tämäkin peli on kehitteillä, ja se tulee sitten joskus, kunhan ensin valmistuu.

Tänä vuonna muuten on The Legend of Zelda -sarjan juhlavuosi. Miten Nintendo meitä muistaa? Julkaisemalla (omasta mielestäni) selkeästi huonoimman 3D-Zeldan, eli Skyward Swordin, uudelleen sekä tuomalla markkinoille pienen Game & Watch -konsolin. Jipii. Viime vuonna juhlavuottaan viettänyt Super Mario sai huomattavasti isommat muistamiset. Ei tällä kuuhun lennetä.

Kirjaudu kommentoidaksesi

Juttusarja: E3 2021

<< Edellinen: Kahmalokaupalla uusia pelejä, iloa ja onnea – toimituksen suosikkijulkistukset äskettäisiltä E3-messuilta