| Julkaisija: SCEE | Kehittäjä: Titan Studios |
| Julkaisupäivä: 2.7.2009 | Lajityyppi: Toiminta |
| Pelaajia: 1, 1-32 | Hinta: 14,95e |
| PEGI-suositus: 16 | Koko: 329 MB |
| PSN: verkkomoninpeli, tuloslistat | Muuta: Arvostelukappaleesta kiitos Nordisk Filmille. |
Fat Princess kertoo tarinan prinsessasta, joka rakasti kakkua. Liika ahmiminen johti vaikeuksiin, tässä tapauksessa sotaan, jonka osapuolina ovat kaksi kuningaskuntaa kakkua himoitsevine perijättärineen. Pöytä on notkuvaksi katettu, mutta se ei tarjoa aivan mahan täydeltä makeaa.
Olipa kerran väärin luvata tarinaa, sillä yksinpelaajalle Fat Princess ei tarjoa kuin pienen opastuksen pelimekaniikan saloihin. Pohjimmiltaan kyseessä on tiimipohjainen verkossa pelattava toimintapeli. Strategian tunnetta puolestaan luovat korkealta kuvaava kamera ja yhteistyön korostaminen. Tarinaa oleellisempaa onkin annettu asetelma: kuningaskunnat ovat sodassa, jossa erävoittoja kerätään ryöstämällä vastapuolelta painonvaihtelulle alttiita prinsessoja. Taistelutantereina toimivat yhdeksän mielikuvituksellista laaksoa, joissa on monenmoista linnaketta kaikenlaisten nesteiden ympäröimänä.
Pelaajalle annetaan ohjattavaksi kuningaskunnan kyläläinen. Moinen avainhenkilö taipuu hattua vaihtamalla viiteen erilaiseen rivimiehen rooliin. Soturin, jousimiehen, maagin, papin tai työmiehen nutun pukeminen avaa mahdollisuudet eri aseisiin miekasta taikoihin sekä määrää pelaajan kestävyyden ja nopeuden.
Hahmoluokat ovat – varsinkin päivityksen jälkeen – tasapainossa, eikä verkossa tiettyjen tyyppien käyttö ruuhkaannu. Jokaiselle päähineelle löytyy pukijansa, sillä kaikkia tarvitaan. Hyökkäysretkillä loppuvat sydämet nopeasti, jos mukana ei ole parantajapappia. Samalla logiikalla oman linnakkeen puolustamisesta ei tule mitään, mikäli työläiset eivät ole keränneet resursseja puolustuksen ehostamista varten.
Prinsessojen roudaaminen on hauska idea mutta käytännössä verkkaista puuhaa. Tämä tietää yleensä venyviä matseja. Varsinkin jos omassa tiimissä loistavat poissaolollaan sekä taito että ihmispelaajat. Kun puolet tiimikavereista on korvannut tekoäly, toiminta joko junnaa paikallaan tai muuttuu täydelliseksi teurastukseksi, jossa Homo sapiens sapiensit ovat sangen vahvoilla. Vauhdikkaamman kokemuksen tarjoavat tavalliset tappomatsit ja Invasion, jossa taistellaan laakson vartiotornien hallussapidosta. Fat Princessin jalkapallo on mielenkiintoinen mutta muuten turhauttava näkemys huliganismista, sillä ohjaus ei taivu nautittavaan pallon potkimiseen.
Kaikkia edellä mainittuja tiloja voi pelata yksinkin, mutta tiimipohjaisten muotojen anti jää erittäin laihaksi bottien kanssa. Yksinpelin yksinoikeus gladiaattoriareena on sen sijaan ihan mielekästä selviytymistaistelua hyökkääviä vihollisaaltoja vastaan.
Strategian ja toiminnan yhdistelmänä Fat Princess ohjautuu tasohyppelyjen tapaan. Ukkeleilla pomppiminen luonnistuu kuin itsestään vaarattomassa maastossa. Soturilla saa pilkottua vihollisia siinä missä työläisellä silvottua puista pölkkyjä. Ohjaus on simppeliä ja mutkatonta muttei virheetöntä. Esimerkiksi taikojen ja jousipyssyn tähtäyslukitus valitsee kohteita kummalla logiikalla, eikä uhrin vaihtaminen käy aina toivotulla tavalla. Vaaralliset hypyt jättää yleensä suosiolla tekemättä, sillä hahmojen ponnahdustaitoja on vaikea arvioida (tai ne ovat liian armottomasti pelaajan kädellisyydestä kiinni).
Fat Princessin ulkoasussa on mukavasti kontrastia. Tarpovat ukkelit tuovat mieleen lapsuuden Legot, ja pastellinväritteiset keskiajan maisemat voisivat olla Looney Tunes -piirretyistä. Kaikki vehreä ja kaunis muuttuu kuitenkin punaiseksi ja karuksi, kun taistelu värjää maan verellä ja pikkumiehet vuotavat sisälmyksiään pihalle. Jos överiksi vedettyä sarjisraakuutta ei siedä, saa sen kytkettyä pois näkyvistä. Grafiikka on piirrosmaisuudessaan oikein nättiä, mutta välillä oma hahmo hukkuu – muokkausvalinnoista huolimatta – samannäköisten ukkojen sekaan. Tämäkin piirre on tavallaan sodan sekasortoa, jolle ei silti toivoisi menettävänsä soturinsa hallintaa.
Fat Princess on pikkupeli, joka huokuu monipuolisuutta. On hahmoluokat, tilkka niiden kehitystä, ukkelille valittavana ulkonäkö kuin legomiehelle ja viimeisen päälle omaperäinen ulosanti. Kuorrutuksena verkkotila toimii kelvollisesti, jollaista on myös itse pelaaminen pienine kummallisuuksineenkin. Hauskanpito vaatii silti siedettävää seuraa tasovaatimuksen kera, jottei toiminnasta karkaa nopeasti maku. Tästä on väärin syyttää peliä, mutta valintojen maailmassa Store-helmistä on helpompi suositella Battlefield 1943:sta jo paria euroa halvemman hinnan vuoksi. Yksinpelaava jättää tekeleen suosiolla virtuaalikaupan hyllylle.
