Olemme saapuneet katsomaan reilun 40 minuutin verran pelikuvaa Alan Wake 2:sta, Remedyn mahdollisesti odotetuimmasta jatko-osasta sitten Max Payne 2:sen. On kulunut 13 vuotta siitä, kun Stephen Kingin tarinoista ammentava kirjailija taisteli pimeyden voimia vastaan, eikä tarina koskaan saanut definiitivistä päätöstä.
"Me aina halusimme tehdä jatko-osan Alan Wakelle", pelin kirjoittaja Sam Lake kertoo.
"Mutta on oikeastaan hyvä, että se ei ollut mahdollista kuin vasta nyt. Meiltä kesti tähän asti oppia kaikki se, mitä halusimme hyödyntää tässä pelissä."
Esittelyn perusteella odotukset palkitaan. Alan Wake 2 on tekninen taidonnäyte, joka näyttää valtavalta harppaukselta eteenpäin firmalle, joka on luonut nimensä yhtenä pelialan laadukkaimmista kertojista. Remedylle ominainen elokuvamainen kerronta näyttää ja kuulostaa Hollywood-tason suurteokselta, jossa elokuvan ja pelin rajat ovat vähintäänkin häilyvät.
Yön syliin
Demo alkaa hämärästä huoneesta, jossa Alan (Ilkka Villi ja Matthew Poretta) havahtuu painajaisesta. Televisiossa pyörii talkshow, jonka nauhoitukset ovat käynnissä. Ohjelman juontaja Mr. Door (David Harewood) on innoissaan illan vieraasta, Alan Wakesta. Heidän puheenaiheenaan on miehen uusin teos, jota on odotettu yli 10 vuotta. Nyt meta-narratiivinen kirja on viimein valmis. Ainoa ongelma on, että Alan ei muista kirjoittaneensa mitään.
Nopeasti käy selväksi, että Remedy ei ole palannut takaisin Alan Waken maailmaan tyhjin käsin. Ensimmäinen pitkä näytelty kohtaus on kuin parhaasta David Lynch -painajaisesta. Se on leikittelevä, ahdistava ja kutkuttava sekoitus Remedylle ominaisia teemoja.
Kafkamainen huumori piikittelee katsojaa itsetietoisella tavalla. Hahmot tietävät olevansa osa tarinaa, mutta he eivät tunnista, mihin se tarina sijoittuu isossa kokonaisuudessa. Tulee olo, että naurun takana on uhkaus jostain paljon pahemmasta. Ei ole kulunut kuin pari minuuttia ja Alan Wake 2 on temmannut mukaansa.
Alan tajuaa, että Mr. Doorin esittelemä teos on kirja, jota hän kirjoittaa hetki hetkeltä. Se on teos, jota hän on työstänyt kaikki nämä vuodet. Pakokeino, jolla hän voisi paeta pimeyden syövereistä ja pelastaa vaimonsa, jonka katoaminen aloitti tämän painajaisen.
Haastattelu päättyy ja esittely siirtyy pelikuvaan. Visuaalinen anti on henkeäsalpaavaa katsottavaa. Ero elokuvan ja pelin välillä on pienempi kuin koskaan aiemmin. Ei ainoastaan graafisen suorituskyvyn vuoksi, vaan siksi, että Remedyn taidot yhdistää elokuvakerrontaa interaktiivisen median parhaimpiin puoliin ovat parantuneet vuosi vuodelta.
Maisemat ovat vaihtuneet vuorilta ja metsistä takaisin New Yorkin asvalttiviidakkoon. Sade piiskaa pilvenpiirtäjiä ja yö tuntuu ikuiselta. Kadut täyttyvät hylätyistä autoista ja pitkistä varjoista, joiden syövereissä piileskelee jotain sanoinkuvaamatonta.
"Alanin tarina on vahvasti sidoksissa tähän maailmaan", Lake kertoo. "Pelin toinen päähenkilö, Saga, taas seikkailee ensimmäisestä peleistä tutummissa paikoissa."
Entä risteävätkö heidän tarinansa missään kohtaa?
"Se jää nähtäväksi", Lake hymyilee.
Kirjoittajan mieli
Demossa Alanin tie johtaa syvälle New Yorkin metrojärjestelmän uumeniin. Järkyttävissä kauhukuvissa raiteiltaan irtautuneet vaunut ovat täynnä hiiltyneitä ruumiita, joiden tuskanhuudot kaikuvat tunneleissa vieläkin. Vanhat murhat kummittelevat käytäviä ja hylättyjä asemia. Eksyneet matkalaiset kulkevat kehää etsien pakokeinoa elävästä painajaisesta.
Yksi näistä on Shawn Ashmoren esittämä Tim Breaker, pikkukaupungin sheriffi, joka etsii jotain New Yorkin uumenista. Ashmoren hahmo on vielä mysteeri, mutta Quantum Breakin fanit varmasti ilahtuvat hänen läsnäolosta, vaikka hahmo ei olisikaan sama.
"Oli ilo päästä työskentelemään taas Shawnin kanssa", Lake hehkuttaa. "Hän on hyvä ystävä ja lahjakas näyttelijä. Olimme halunneet tehdä yhteistyötä uudestaan monta kertaa Quantum Breakin jälkeen. Olen todella iloinen, että se oli nyt mahdollista."
Järjettömyyden keskellä Alan löytää keinon kirjoittaa todellisuutta uusiksi. Uudet johtolangat ja skenaariot avaavat mahdollisuuksia eri tarinoista, joita synkkä kaupunki pitää sisällään. Kuten kirjoittaessa yleensä, kaikista ideoista ei synny jotain uutta, mutta kun jokin loksahtaa paikalleen, sen seuraukset voivat muuttaa kokonaiskuvaa dramaattisesti.
Elementtejä yhdistelemällä suljetuista poluista muodostuu uusia käytäviä, vanhat aaveet heräävät taas henkiin ja Alan voi astua syvemmälle pimeyteen. Vyöllä mukana kulkeva taskulamppu on myös kokenut päivityksen. Nyt pelkkä valonlähteen räpäytys voi muuttaa maailmaa, kun synkkyyden keskeltä paljastuu uusia tapoja nähdä asioita.
Idea maailman muokkaamisesta sitä pelatessa ei välttämättä ole omaperäisin, mutta Remedy osoittaa jälleen taitonsa toteutuksen saralla. Alan Wake 2:sen maailma tuntuu ahdistavan aidolta. Jokainen alue on tulvillaan painostavia yksityiskohtia ja unenomainen logiikka, jolla ne muuttuvat ja vaihtavat paikkaa, saa kylmät väreet kipittämään pitkin selkäpiitä.
Lokakuu on pian täällä
Esittelyn päättyessä odotukseni nousivat kertaheitolla. Ensimmäinen Alan Wake on hyvä peli, mutta ei kuulu omiin suosikkeihin Remedyn valikoimasta. Alan Wake 2 sen sijaan vaikuttaa niin dramaattiselta loikalta eteenpäin, että se retroaktiivisesti sai minut haluamaan palata takaisin ensimmäisen osan pariin. Ihan vain nähdäkseni, miltä kokemus tuntuu nyt vuosien jälkeen.
Vaikka demoa ei päästy pelaamaan omin käsin, lopputuloksesta ei voi olla kuin vaikuttunut. Mikäli muut osa-alueet vastaavat jo esitettyjä pätkiä, Remedyllä on käsissään yksi vuoden vaikuttavimmista kauhupeleistä, joka nostaa jälleen heidän asettamaansa rimaa entistä korkeammalle.
