Tulevalle vuodelle on kaavailtu jo nyt paljon tapahtumia hulppeiksi lupailtujen pelien ja elokuvien julkaisupäivämäärien muodossa. Niitä ja muita toimituksemme uumoiluja ensi vuodelle voi lukea alta.
Vuoden 2021 odotuksiimme kuului muun muassa Hollow Knight: Silksongin ja Elden Ringin julkaisua, Cyberpunk 2077:n korjaamista sekä uutta Bond-filmiä. Osa toteutui, osa ei! Viime vuoden juttua ja näitä toivehia voi lukea tämän artikkelin (klik) kautta.
Senja Littman
Odotukseni ensi vuodelle ovat täysin samat kuin jo ties kuinka monena vuotena peräkkäin. Toivon sydämeni pohjasta, että Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2 julkaistaisiin. Tätä tuskin tapahtuu, mutta olisi mahtavaa, jos pelistä saataisiin edes jotakin informaatiota. Esimerkiksi uuden kehittäjän nimi, pelikuvaa...jotain, ihan mitä vaan! En aio luopua toivosta tämän pelin suhteen. Ikinä.
Petri Kataja
Jos odotukset vuodelle 2022 rajaa vain pelaamisen ja muun viihteen saralle, niin hieman alkaa tuntua toistolta. Viime vuoden artikkelissa osoitin jonkin sortin kiinnostusta upean Hollow Knight -pelin jatko-osaa, Hollow Knight: Silksongia, kohtaan. Vieläkin antaa kyseinen seikkailu odotuttaa itseään. Myös lisäinfo, vaikkapa edes nimi, The Legend of Zelda: Breath of the Wildin jatko-osasta oli toiveissa, eikä tätäkään asiaa voi vielä ottaa listalta pois. Vuonna 2021 tästä pelistä saatiin vain yksi traileri, joka ei kertonut oikeastaan yhtään mitään. Odotus jatkuu.
Jonkinmoinen yllätys oli The Game Awards -tapahtumassa esitelty Have a Nice Death. Siitä on erillinen juttunsakin sivustollemme raapustettu. Antaa sen kertoa miksi kyseinen nimike sietää pistää jokaisen hyvistä peleistä nauttivien listalle: The Game Awardsin suurin yllättäjä, ainakin itselleni, oli Have a Nice Death
Elokuvien puolella suuria odotuksia uskallan ladata The Batman -filmille, jossa Robert Pattinson astuu nahkahiirimiehen saapikkaisiin. Jo nähty materiaali on vaikuttanut todella lupaavalta aina synkästä tunnelmasta Paul Danon Arvuuttaja-pahikseen. Kosolti toivon myös Robert Eggersin The Northmanilta, joka kertoo kostoa hautovasta Alexander Skarsgårdin esittämästä viikinkiprinssistä. 900-luvulle sijoittuvasta teoksesta on nähty yksi traileri, jonka ensitahteja en spoilereiden takia ole katsellut. Luotto on kuitenkin kova jo muutenkin, sillä Eggersin aiemmat tuotokset sekä hulppea tähtikaarti (Nicole Kidman, Anya Taylor-Joy, Björk, Ralph Ineson, Ethan Hawke ja Willem Dafoe) saavat kiinnostuksen takuulla heräämään. Niin, ja tuleehan ensi vuonna uusi Guy Ritchien elokuva, Operation Fortune: Ruse de guerre!
Television puolella "uudeksi Lostiksi" tituleerattu From kiinnostelee hitusen, kun taas Marvelin Moon Knight -sarjan on parasta olla varsin laadukas sarja. James Gunnin luoma Peacemaker-sarja, tähtenään The Suicide Squad -elokuvassa samaista hahmoa näytellyt John Cena, tulee takuuvarmasti katsottua. Game of Thrones -maailmaan sijoittuva House of the Dragon olisi voinut nostattaa odotuksia, ellei emosarjan muutamat viimeiset kaudet olisi tappaneet kaikkea kiinnostusta.
On sitä odotettavaa.
A-P Kuutila
Tulispa se Cyberpunk 2077 viimeinkin oikeasti. CD Projekt REDin pränkki alkaa mennä jo liian pitkälle.
Joonatan Itkonen
Mitään yksittäistä peliä en odota, mutta sen sijaan toivoisin totaalista muutosta itse pelikulttuurin kannalta. Tällä hetkellä niin kehityspuolella kuin pelaajien keskuudessa on valtavan myrkyllinen ilmapiiri, joka uhkaa tuhota koko harrastuksen sisältä käsin. Ihmisten kaltoinkohtelu, aggregaattorien tuijotus pyhinä teksteinä, studioiden valta-asemien väärinkäytön hyväksyntä ja työntekijöiden riisto ovat vain murto-osa niistä ongelmista, jotka tuntuvat herättävän korkeintaan olkienkohauttelua. Tärkeintä on vaan, että seuraava peli saadaan kulutettavaksi mahdollisimman pian ilman minkäänlaista väliä siitä, miten tai minkälaisessa ympäristössä se on syntynyt. Toivon vahvaa liittoutumista niin työntekijöiden kuin pelaajien keskuudessa, joka rakentaa pohjan terveemmälle ja paremmalle tulevaisuudelle.
Mutta olisi varmaan realistisempaa toivoa uutta Half-Life -peliä tätä menoa.
Petri Leskinen
Minulla tuntuu olevan joka vuosi samat odotukset. Ehkä tänä vuonna jompi kumpi niistä jo toteutuu. Ehkä. Playdeadin, Limbon ja Insiden kehittäjän, uusi peli sekä Braidista ja The Witnessistä tutun Jonathan Blow'n uutukainen. Ja PSVR2 kiinnostaa myös varovasti.
Risto Karinkanta
Omalla seurantalistallani on monta suurempaa ensi vuonna julkaistavaa PC-peliä. Arkane-fanina en voi uskoa, että kesällä ulos tuleva Redfall voisi olla hutiosuma. Bethesdan julkaisulistalta löytyy myös kuudetta Elder's Scrollia odotellessa lähes yhtä suurin odotuksin ladattu Starfield.
Pientä historian havinaa on myös 90-luvun parhaan pelin Outcastin jatko-osa Outcast 2: A New Beginning. Viimeisenä, sinivalkoisten lasien läpi nähtävä julkaisu on kuopiolaisen Kalla Gameworksin kehittämä The Pegasus Expedition, narratiivinen 4X-suurstrategiapläjäys, jonka julkaisu työnnettiin vuoteen 2022.
Niko Lähteenmäki
Backlogia on sen verran paljon, että eihän tässä varsinaisesti mitään uusia pelejä tarvita. Mutta onhan noita odotuksia! The Legend of Zelda: Breath of the Wildin jatko-osa on ehdottomasti siellä odotuslistan kärkipäässä. Linkin uusien seikkailuiden lisäksi odottelen innolla God of War Ragnarokia sekä Final Fantasy XVI:ta. On todella mielenkiintoista nähdä, mitä Square Enix keksii sarjan parissa seuraavaksi.
Jaakko Herranen
Toivon vilpittömästi, että uusi konsolisukupolvi käynnistyisi vihdoinkin ihan oikeasti – vanhalle raudalle ei tarvita enää yhtään ainutta peliä. Toistaiseksi siitä on nähty lähinnä vilauksia Microsoft Flight Simulatorin ja The Matrix Awakensin muodossa. Ainiin ja Shenmue IV, sitä odotan tietysti myös.
Olli Ouninkorpi
Olen odottanut pitkään seuraavaa Saints Rowia ja maininnut sen näissä KFINin artikkeleissakin ainakin pari kertaa. Ensi vuonna se on sitten viimein tulossa. Toisin kuin monet, en järkyttynyt ensimmäisen trailerin hahmodesigneista. Sittemmin nähty gameplay on vaikuttanut ihan potentiaaliselta, vaikkakin paikoin jähmeältä.
Final Fantasy XIV:n tuottaja ja ohjaaja, pelaajien suuri suosikki, Naoki Yoshida lupasi ennen Endwalker-lisärin julkaisua, ettei Square Enix tule jatkossa säästelemään peliin panostamisessa. Tämän hän kertoi heti sen jälkeen, kun oli paljastanut XIV:n nousseen kaikkien aikojen tuottoisimmaksi Final Fantasy -sarjan osaksi. Sitä odotellessa, että valtaisa menestys todella näkyy tulevien päivitysten sisällön määrässä.
Toki ensin olisi hyvä laittaa tekniset asiat siihen kuntoon, ettei pelaajien tarvitse jonottaa kaksi tuntia päästäkseen pelaamaan. Aivan tuoreimmasta välipäivien tilanteesta en ole tietoinen, mutta jonot olivat niin pitkät ainakin vielä kolme viikkoa julkaisun jälkeen, mikä on heikko suoritus.
Lue myös: