Vuoden 2013 aikana KonsoliFINin jäsenistö sai joukkoonsa neljä uutta ylläpitäjää. Täydennystä on saatu niin uutispuolelle kuin myös arvostelijoiden ylvääseen kerhoon. Myös Podcast-puolelle on nykyään suorastaan tunkua, kun uudet ylläpitäjät haluavat epätoivoisesti tuoda itseään esiin.
harrihar
Ensikosketukseni KonsoliFIN-sivustoon tapahtui varmasti jo aikaa sitten, mutta todenteolla foorumispämmääminen alkoi helmikuussa 2010. Tuolloin ajatukseni valtasi PlayStation-historian massiivisin moninpeli MAG (Massive Action Game). Jopa 256 pelaajaa samanaikaisesti yhdessä taistelussa, WAU. Ja ihmekös tuo, että peli keräsi myös foorumin puolelle kymmeniä aktiivisia suomalaispelaajia. Siellä sovittiin taktisista kuvioista ja peli-illoista sekä ruodittiin menneitä pelisessioita.
Alkuvuonna 2013 sivustolle rekrytoitiin uutisorjia, joiden joukkoon itsekin tunsin kuuluvani. Parin vuoden enempi vähempi aktiivinen oman uutisblogin pyörittäminen oikeutti mielestäni nousemaan KonsoliFIN-ylläpidon joukkoon, vaan jätinpä tuolloin vielä hakematta.
Kesällä, oliko heinäkuu 2013, haettiin sivulle jälleen uutta verta. Ja tällä kertaa pistin hakemusta menemään. Palaute oli karua luettavaa, väittivät muun muassa, etten osaa oikolukea kirjoittamiani juttuja, mutta näkivät kehityksen olevan mahdollista. Näin minusta tuli osa ylläpitoa.
Oli alusta asti aika selvää, että PlayStation-miehenä tulen uutisoimaan siniselle seinälle. Hyvä niin, sillä paras ja pahin vinoilija JaakkimO räkii ulos alati vihreää juttua. Joskus toki täytyy itsekin tarkistaa syljen väri ja huonoina päivinä oksennan marjapuuron sävyteisiä juttuja ulos.
Osana ylläpitoa oleminen on henkisesti raskasta, sillä riippumatta virheen suuruudesta, siitä kyllä kuitataan ja rangotaan. Hyvä niin, sillä ilman tätä prosessia ei kukaan meistä kehittyisi ja lapioisimme vain lantaa. Jotta voi kuulua tähän joukkoon sekavaan, täytyy olla hieman hullu ja rakastaa konsolipelaamista.
P.S. Pelien arvosteleminen ei ole mun juttu. Lukekaa vaikka ainokaiseni: Killzone: Mercenary.
JaakkimO
Allekirjoittaneen ensimmäiset haparoivat askeleet KonsoliFINin suuntaan tuli otettua jo aikojen alkuhämärissä, vuosituhannen vaihteessa. Tällöin vilpittömänä tarkoituksena oli pysyä ajan hermolla alati vaihtuvissa konsolimaailman tapahtuvissa. Television alla hurrasi Dreamcastissa Sonic Adventure, ja internet oli vielä suhteellisen uusi asia. Juuri siviilipalveluksen kahleista vapautuneena haaveena oli päästä tavalla tai toisella pelialan pariin. Elämäntavoitteet muuttuivat aikojen saatossa, mutta pelaaminen säilyi aktiiviharrastuksena tähän päivään saakka.
Kului vuosia ja eräänä synkkänä myrskyisenä joulukuisena yönä noin kolmisentoista vuotta myöhemmin KonsoliFINin toimitus sai roskapostien täyttämään sähköpostilaatikkoonsa hakemuksen kolmella esimerkkiuutisella varustettuna. Voimajuomin varustettu ja päättäväisessä etukenossa iltaansa viettävä Jaakkimo oli havainnut Xbox-uutispuolen hiljaisen sykkeen ja päätti pyrkiä parantamaan asian laitaa omalla panoksellaan. Koska foorumi ei ollut koskaan ollut aktiivikäytössä, jäi myös hyväksymisviesti parin viikon limboon jonnekin foorumin yksityisviestien postilaatikkoon. Jossain vaiheessa kuitenkin alusta saakka kannustava Waluigi näki aiheelliseksi ilmoittaa asiasta irkin puolella, jossa allekirjoittanut notkui hyvinkin aktiivisesti. Alkoi tutustumismatka pelijournalismin ihmeelliseen maailmaan.
Aktiivisena ja pitkäaikaisena irkkaajana ensimmäinen askel oli liittyä ylläpidon salaiselle kanavalle jossa kaikki ylläpidon jäsenet päästetään irti ilman sensuuria tai rajoitteita. Koko toimitus toivotti uuden yllisläisen innoissaan vastaan, tiesiväthän nämä oman työtaakkansa kevenevän uutispuolen paineiden sysääntyessä uuden jäsenen niskoille. Ylläpitotyökaluun tutustumisessa kului viikkoja, sillä eihän moinen suostunut yhteistyöhön Operalla, Chromella, eikä edes Internet Explorerilla. Ainoastaan vihaamani tulikettu oli käypä vaihtoehto. Myös foorumin ylläpitopuolen syövereihin oli pakko sukeltaa ja olikin hämmentävä löytää poistettavaksi tarkoitettu ketju, jossa vanhat yllisläiset teilasivat hakemukseeni liittämät uutisnäytteet ja totesivat lähes yhteen ääneen, että tästä miehestä ei ole alkuunkaan uutistoimittajaksi.
Ehkäpä juuri siksi rohkaistuttuani ulostamaan ensimmäiset uutiset, palaute oli lähes poikkeuksetta ankaran rehellistä. Vaikka käytin lyhimmänkin uutisen kirjoittamiseen tunteja, tuntui niissä aina olevan rakenteellisia virheitä ja ominaisuuksia jotka eivät alkuunkaan noudattaneet KonsoliFINin yleistä linjaa. Kukaan ei esimerkiksi huomannut jonkin aikaa linjoilla olleita kahta GTA V -uutista samasta aiheesta, eihän? Ankaralla palautteella uutisista saatiin lopulta tarpeeksi kelpoja täyttämään sivuston aina yhtä korkeat laatuvaatimukset.
Uskaltauduin myös arvostelemaan pari peliä ja vaikka tuntuikin pahalta haukkua rakastamani Assassin’s Creedin lisäosa maan rakoon (kunhan ULVI ensin oikoluki koko tekstin alusta loppuun lähestulkoon uusiksi), tuntui hyvältä saada omaa kirjoittelua näkyviin myös artikkelipuolelle. Helpotuksekseni toimitus sai uutta verta piakkoin harrihar:n toimesta, ja miehen kanssa löysimmekin uutisten suhteen pikaisesti yhteisen sävelen. Vaikka kilpailu klikkien suhteen olikin raivokasta, kaksi nyyppää muistivat myös ruoskia toisiaan entistä hienompiin suorituksiin uutisrintamalla.
Koska kansa ei noussutkaan barrikadeille Oulun murteen vuoksi osallistuttuani KonsoliFIN Podcastiin, päätin jatkaa tälläkin saralla aktiivijäsenenä. Vaikka huhujen mukaan mikrofonini onkin hukassa aina silloin tällöin täysin yllättäen, pääsääntöisesti sunnuntaisin kello 18.
Vaikka olen edelleenkin ylläpidon nyyppä ja eristäytytynyt tänne kylmään pohjoiseen, aion jatkaa KonsoliFINin aktiivitoiminnassa jatkossakin. Tämä siitä huolimatta, että kannustinjärjestelmän käynnistäminen vaatikin monta aiheen herättelyä foorumilla ja vaikka Pikkarainen jatkaakin taatusti aktiivista kettuilua irkissä myös tulevaisuudessa. Etäisyyden ja Helsinki-vihani vuoksi en pääse pelifirmojen tilaisuuksiin, en tapaa muuta ylläpitoa livenä, en saa työstä palkkaa enkä suoranaista työkokemusta. Päinvastoin se ahmaisee yllättävänkin suuria lohkoja jo muutenkin kiireisestä vapaa-ajasta.
Kaikesta huolimatta koen olevani osa lämminhenkistä (hyvin harvoin), mukavaa (silloin tällöin) ja asialleen omistautunutta (aina välillä) yhteisöä, joka puheistaan huolimatta tuntuu välittävän peleistä ja pelialasta yleensäkin. Joskus hyvänä päivänä aikani ruinattuani ja nillitettyäni saatan saada pelin tai kaksi kunhan ne on ensin keritty arvostella arvovaltaisempien toimesta. On sekin jotakin.
Niin ja ne kaksi nimeltä mainitsematonta arvostelua ovat edelleen työn alla. Tulevat ensi vuoden aikana. Ehkä vaikka ensi vuoden joulukalenterin luukkuna. Mutta kun jo kuluvan vuoden joulukalenterin kanssa tolskaaminen vie kaiken ajan! Syytän joulua! Joosef tunnusti!
Jepu
En olisi luultavasti koskaan päätynyt ylläpitoon ilman erästäkin kesäistä lemmenlaivaa ja pressireissua Ruotsiin. Toveri Pikkaraisen kanssa lähdimme tekemään kilpailijan leivissä vakavasti otettavaa journalismia, kun KonsoliFINin komeat uroot Maagi-setä ja Milesizdead käytännössä pakottivat hyödyntämään tax freen antimia. Syntyi tapahtumaketju, jonka seurauksena etsimme katkaisuhoitolaa Ruotsista ja jatkoimme kesäistä kaljailoittelua Helsingissä aina elokuuhun saakka.
Saatuani krapulanhuuruisen podcast-neitsyyteni suoritettua alta pois, näki päivänvalonsa näistä tapahtumista alkunsa saanut pieni elämän siemen. Tämä siemen ei kuitenkaan ollut avioton ylläpidon yhteinen piltti, vaan ennemminkin kyseessä oli puhdas bisnesjärjestely. Työsuhdeasuntoa, -autoa ja miljoonapalkkaa vastaan KonsoliFIN saisi minut, mahtavan ja lahjakkaan pelinaisen, joka varmasti viimeisenä tiesi mitä minun odotettiin tekevän (Barbie-pelejä, toim. huom).
Seurasi lukuisia enemmän ja vähemmän huuruisia podcast-jaksoja, tuhansia rivejä huonoa irkkilogia ja huhun mukaan yksi revikkakin – jonka jälkeen kuulin olevani arvostelija. Syksyni ylläpidossa on sujunut leppoisasti enemmän tai vähemmän casteissa jutustelevana vakiokasvona ja jo lähtökohtaisesti paljon kirjoittelevalle henkilölle se onkin tuonut mukavaa vaihtelua normaaliin päivärytmiin. Jota ei siis ole.
Huhupuheet kuittailevista vanhoista parroista pitää paikkansa vain sataprosenttisesti. Nuorta ainesta piiskataan armotta parempaan suoritukseen – joskus jopa suoritukseen ylipäätään. Lomia ei pidetä, eikä vapaa-aikaa tunneta. Suunnittelupalaverit pidetään salamyhkäisesti uusien, vihreiden ressukoiden nukkuessa uupuneina, jolloin voidaan kiskaista matto jalkain alta ja suolata väkeä mitä naurettavampiin vastuutehtäviin. Pahimpana rangaistuksena kuitenkin pidettäköön ylläpidon pk-seudun keskittymää, joka väistämättä johtaa siihen, että uusimman tulokkaan asuntoa käytetään paheellisiin tarkoituksiin häikäilemättä ja usein jopa luvatta.
Kaikesta tästä ikävästä ja raskaasta taakasta huolimatta vähäinen roolini ylläpidossa on ollut erittäin antoisa ja mukava pesti. Olen saanut paljon uusia, joskin rehellisyyden nimessä myös kyseenalaisia ja arveluttaviakin ystäviä, joiden kanssa on ollut hauska viettää aikaa vapaa-ajallakin. Olen oppinut sietämään kissakuvia ja rakastamaan huonoa huumoria, omien juttujen tason laskiessa tasaisesti riman alle päivä päivältä nopeammin. Lukijoiltamme odottamaani tulenkatkuista palautetta on tullut häviävän vähän, tappouhkauksien pysyessä edelleen niin ikään minimissä. Loppukaneetiksi todettakoon, että olen varmasti saanut itse enemmän, kuin mitä KonsoliFIN on saanut minulta.
nooralogical
Tissit ja huolestuttava alkoholikäyttäytyminen. Sen suurempia meriittejä ei vaadittu.
Eräs kohtalokas ilta istuin Danielan luona, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta liittyä KonsoliFINin toimitukseen. Hieman kaljapäissäni vastasin myöntävästi ja muutaman tekstiviestin jälkeen olin jo kirjoittamassa esittelyä foorumille. En ennättänyt siinä tuokseessa huolestua miten tällainen kokematon p***anaama otettaisiin vastaan, vaikka olisi ehkä pitänyt. Syytän tästä ehdottomasti Danielaa ja kaiken huonon palautteen voi ohjata suoraan osoitteeseen danielaonparas@twitteraddiktit.com.
Näiden tapahtumien jälkeen olen kyennyt kasaamaan mittavan irkkilogin sekä lukuisia krapuloita. Viimeisimmistä voin antaa kunniaa KonsoliFINin omille Jenni “Gin on aina hyvä idea” Ahlapurolle ja hovikissakuvaaja Paaville. Alkaa muutaman kuukauden jälkeen tuntua siltä, että olen viettänyt liikaa aikaa Pasilassa.
Hauskanpidon ohella olen päässyt myös tuottamaan sisältöä. Sillä on tosin turha ylpeillä tässä vaiheessa, koska lista ei ole pitkä. Podcastit on saatu ulos lähinnä seurana olleiden karjujen timanttisen ammattitaidon takia. Ihka ainoa arvosteluni leijuu vielä toistaiseksi bittiavaruudessa. Joululahjana itselleni sekä väsymättömälle perseenpotkija Waluigille ajattelin saada kyseisen raapustelun ulos ennen jouluaattoa. Laitoin aivan varmasti tähänkin liikaa pilkkuja. Voi s*****a.
Kaikesta huolimatta on hienoa, että saan olla porukassa mukana. Vuodesta 2014 tulee varmasti mahtava ja jos ei, vaihtoehtona on aina muuttaminen Pikkaraisen kellariin.
