Lyhyesti virsi kaunis
Haluan olla erilainen nuori ja annan ääneni Splinter Cell: Blacklistille. Klassinen malttia vaativa hiiviskely moderneilla mausteilla. Mukana aiempaa henkilöpainotteisempi tarina ja paljon leluja kokeiltavaksi. Ei lyhytpinnaisille pelaajille.
EL5:
Splinter Cell: Blacklist saa minunkin ääneni. Peli on toimiva, antaa mahdollisuuden valita oman toimintatavan ja on yksi niistä harvoista nimikkeistä, joiden pariin olen jaksanut palata läpipeluun jälkeen.
Rautaisella otteella
Zanis Dust:
Vähän yllättäen vuoden valinnakseni nousee Wii U. Julkaisun jälkeisestä kuivasta kaudesta ja ajoittain hämmennystä herättävästä ohjaimesta (yhteysongelmineen) huolimatta, on suhteeni konsoliin syventynyt vuoden loppua kohti. Nintendon siirtymä HD-aikaan ei sujunut ongelmitta, mutta jo kesän aikana tilanne alkoi vähitellen kohentua, kun sijoitin Pikmin 3:een sekä Wonderful 101:iin. Siitä oli sitten hyvä jatkaa mainiolla New Super Luigi U:lla, jota seurasi uusioversio sympaattisesta The Legend of Zelda: Wind Wakerista. Onnekseni Deus Ex: Human Revolution oli jäänyt aiemmin läpäisemättä PS3:lla pelitulvan vyöryessä päälle, joten asiaa on sittemmin päässyt korjaamaan Wii U:lla. Lisäksi Resident Evil: Revelations on pitänyt konsolia käytössä ja kyseessä onkin sarjan parasta menoa pitkään aikaan. Wii U:n ansiosta sijoitin jopa Need For Speed -sarjaan ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen Most Wantedin, eikä lopulta edes kaduttanut.
Latauspuolta ovat piristäneet muun muassa loistava DuckTales: Remastered, aiemmin kokematta jäänyt Giana Sisters: Twisted Dreams sekä hellyttävä mutta sopivan kiperä Toki Tori 2. Virtual Console puolestaan tarjosi historiallisen hetken, kun vanha mikromanagerointiklassikko Uncharted Waters: New Horizon päästettiin Euroopan markkinoille näyttämään kaapin paikkaa Pirates!:lle. Yllättäen vuosia kadoksissa ollut piirustusintokin on nostellut päätään, kiitos hienosti toteutetun Art Academy: SketchPadin.
Aivan kuin jotakin vielä puuttuisi? No tietenkin Super Mario 3D World, joka vielä vuoden loppupuolella jaksoi pomppia sydämeeni ja osoittaa miksi Nintendo on kaikki nämä vuodet ollut se rakkain pelijulkaisija.
Kastle:
Vuoden valintani on Wii U, erityisesti GamePadin, nykyisen (parjatunkin) pelikatalogin ja taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta.
GamePadia hyödynnetään lähitulevaisuudessa peleissä varmasti nykyistä paremmin, mutta vuoden aikana tuntuma sen käyttömukavuudesta on vahvistunut entisestään. Se käy pelaamiseen, netissä surffailuun, Netflixin ohjaamiseen ja elokuvien katselemiseen. Kaiken muun hyvän lisäksi sitä voi käyttää myös TV:n kaukosäätimenä. GamePad on täydellisen yhteensopiva käsieni kanssa.
Vaikka vuodelta 2013 on jäänyt monta huippunimikettä pelaamatta omista kiireistä johtuen, tarkoittaa se myös sitä, että ainakaan tältä miekkoselta ei pelattava heti lopukaan. Tulevaisuus näyttää hyvältä erityisesti yksinoikeuksien osalta, mutta niidenhän takia Nintendon konsolit yleensä hankitaan.
Taaksepäin yhteensopivuuden ansiosta Wiin peleistä parhaat (erityisesti Nintendon omat) kestävät vuosikymmeniä. Lisäksi vanhan Wiin reistaillessa päätin viimein pelastaa pelitallennukset sekä Wii Shopista ostetut lukuisat WiiWare- ja Virtual Console -pelit, jotka siirtyivätkin näppärästi Pikmin-animaation säestämänä uuteen konsoliin.
Jaakkimo:
Uusi rauta, uusi rauta ja uusi rauta. Oli se sitten Xbox One tai PlayStation 4. Vaikka en hifistiksi itseäni luekaan, niin rakastan uusia laitteita. Uusien elektroniikkatuotelaatikoiden tuoksua ja sitä lapsenomaista iloa, kun kotiin saa jotain uutta ja ennenkokematonta. Tänä vuonna lähes kahdeksan vuotta palvellut Xbox 360 siirtyy taka-alalle ja antaa tietä uudelle. Vaikka toistaiseksi uusi sukupolvi ei olekaan rikkonut raja-aitoja millään osa-alueella, minä toivotan uudet konsolit tervetulleeksi hurraten.
Pelirintamalla vuosi oli kiitettävä. GTA V lunasti sille asetetut odotukset (joltain osin ylittikin ne) ja Lara Croft teki enemmän kuin näyttävän paluun parrasvaloihin. Rayman otti Legendsillään harteilleen vanhan koulukunnan tasohyppelyiden kuninkaan viitan ja Edward Kenway palautti assassiinien uskottavuuden. Myös pienenpieni mutta uskomattoman tunnelmalliseen pakettiin pakattu Brothers: a Tale of Two Sons teki latauspelien saralla lähtemättömän vaikutuksen. Kiitos Starbreeze, että unohditte ainakin hetkeksi Riddickin.
Vuodessa parhautta oli luonnollisesti myös kaikesta parjauksesta huolimatta päästä liittymään KonsoliFINin hienoon porukkaan. Oikeasti tämä on ihan mukavaa.
jepu:
Pelivuoden ollessa tasaisen hyvää osastoa, jäi vuodelta ehkä eniten käteen PlayStation 4 -konsolista, joka palautti lapsenomaisen intoni Sonyn tuotteita kohtaan ihan täysin. Uusi, paranneltu ohjain on juuri sitä mitä olen pitkän aikaa ehtinyt kaipailla ja käyttöliittymäkin vaikuttaa freesiltä. Olenkin ottanut koko konsolin heti omakseni ja käyttänyt sitä riemulla lähes jokainen päivä. Tunne, jota ei edellisen laitteen kohdalla päässyt syntymään laisinkaan. Vuoden valinta on siis uuden Pleikkarin tuoma fiilis!
Pitääkö valita vain yksi?
P33RO:
Tämän vuoden tähtikentällinen koostuu kuudesta vahvasta suorittajasta. Maalilla on The Last of Usin tekninen toteutus. Puolustuksessa häärii Bioshock: Infiniten tunnelma ja musiikit sekä GTA V:n monipuolisuus. Laitahyökkääjinä pisteitä nakuttavat latauspalveluhelmet Brothers: a Tale of Two Sons ja The Wolf Among Us. Kenttää johtaa ansaitusti uutta kevättä elävä Tomb Raider.
TeRm0z:
Tähän pitäisi varmaan nimetä suuri ja mahtava GTA V, mutta siitä huolimatta nostan vuoden valinnaksi Tomb Raiderin. Sarjan parissa kasvaneena oli mahtava nähdä Laran viimein palaavan takaisin toimintaseikkailuiden eliittiin. Genren kärkinimiltä ideoitaan onnistuneesti lainaava alkutarina sekoittaa komeisiin puitteisiin sopivassa suhteessa hektistä räiskintää, rauhallisempaa tutkistelua ja sujuvaa tasoloikintaa.
Mainion pelivuoden lisämainintoihin pääsee kolme nimikettä. Beyond: Two Souls jätti erittäin hyvän jälkimaun aavistuksen irtonaiselta vaikuttaneesta kerronnastaan huolimatta. Tearaway puolestaan osoitti, että paljon parjatulle Vitallekin voi räätälöidä omalaatuisia ja koukuttavia pelejä. Assassin's Creed 4: Black Flag varastaa positiivisimman yllättäjän tittelin, kunhan umpisurkea kolmas osa ensin romahdutti odotukset pohjamutiin. Piristävän erilaisesta merirosvoilusta nauttimista edesauttaa uunituoreen PlayStation 4:n tarjoama lääke edeltäjällään jo pahoin yskähdelleeseen pelimoottoriin.
Nipaton tammikuu on myytti
Ulukai:
Vuoden peliksi kruunaan omalla listallani Pikmin 3:n. Historiani Pikmin-pelisarjan kanssa ei ole kovin tuntuva, sillä sarjan aiempia tuotoksia olen lähinnä kokeillut yksinpelinä ja kakkososan moninpelissä olen ottanut turpaani suht korkealla prosentilla. Mutta strategiasarjan kolmas osa vei todella kovaa. Samanlaista paloa päästä pelaamaan en ole kohdannut sitten Batman: Arkham Cityn, ja tällä kertaa tuli taisi palaa jopa hieman suurempanakin.
Vieraan planeetan aartehia kerätään kyseisen planeetan lyhyiden päivien aikana, ja päähahmojen ulottuvilla oleva ruoka riippuu omasta ahkeruudesta. Nämä seikat lisäävät halua toimia mahdollisimman tehokkaasti ennen illan koittamista. Myös erillinen Mission-pelimuoto piti otteessaan hyvin, eivätkä verkosta parilla eurolla ostettavat lisäkentät tähän moodiin ole haittaa tehneet lainkaan, päinvastoin. Viimeisimmät kentät saapuivat joulukuun alussa, enkä ole näihin vielä ehtinyt edes perehtymään, joten lisää tutkittavaa siis vielä riittää. Kyseessä on Wii U:n parhaimmistoon kuuluva peli, suosittelen erittäin lämpimästi.
Muita vuoden parhaimpia asioita ovat Wii U:n virtuaalikonsolin 30 sentin hintaiset klassikot (mm. loistavan muikean mainio Super Metroid) ja PlayStation 3:lle ladattava mainio Guacamelee! monine Zelda- ja Metroid-viittauksineen yllättivät erittäin positiivisesti. Musiikkirintamalla ison käden puolestaan saa J. Colen levy Born Sinner, sillä kyseinen artisti sai edellisellä (ensimmäisellä suuremmalla) levyllään aikaan allekirjoittanessa lähinnä kyllästymistä.
Waluigi:
Super Mario 3D World oli ilotulitusta alusta loppuun. Kentät tarjoavat innovaatioita, uudistuksia ja mullistuksia aina ihka ensimmäisestä vihoviimeiseen. Jämäkkä pelaaminen kruunaa kokonaisuuden tekemällä paketista kokemuksen, jota ei sovi ohittaa. Voiko pelaaminen olla tämän hienompaa? En tiedä, mutta jos voi, olen äimistynyt.
Muut joutuvat valitettavasti tyytymään pistesijoihin Marion viedessä podiumin sijat yksi, kaksi ja kolme. Uudistunut Tomb Raider, tunteellinen Beyond: Two Souls ja nauruhermoja kutitteleva Saints Row IV olisivat minä tahansa muuna vuonna kärkikolmikossa.
Jotain muuta kuin pelejä
Paavi:
Kun pelivuoden sadosta omalle pöydälle eksyneistä hedelmistä makeimmatkaan eivät yllä klassikkostatukseen, lienee osuvaa nostaa esille pelisuunnittelun klassikkoteoksen uusversio. Raph Koster nimittäin kävi päivittämässä jo kohta kymmenen vuotta täyttävän A Theory of Fun for Game Design -teoksensa nykyaikaan ajankohtaisemmilla tietohippusilla ja värikuvilla. Kirjan ydinteesi on pysynyt kuitenkin samana: ihmiselle luontainen oppiminen tekee pelaamisesta hauskaa puuhaa. Teos kuvituksineen on kevyttä luettavaa, mutta painavan sanoman vaikutusta omaan ajattelutapaan on hankala kiistää. Ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille pelaamiseen intohimoisesti suhtautuville, oli käsillä sitten alkuperäinen tai päivitetty painos.
J. Pikkarainen:
Koska kyseessä on henkilökohtainen mielipide, niin tämän vuoden valinta on helppoa. Niitä on oikeastaan kaksi. Ensimmäinen on niin pelaajan kuin harrastelijatoimittajan näkökulmasta puhtaan peliaiheisen märkäunen toteutuminen, eli kesäkuussa järjestetyille E3-messuille pääsy KonsoliFINin nimissä. Pelialan legendojen näkeminen kasvotusten, ilmapiiri, uuden konsolipolven rantautuminen ja ihan vain yksinkertaisesti koko pelimaailman mekkaan pääsy oli mahtava kokemus, joka ei varmasti syövy mielestäni koskaan. Eiköhän tuonne jatkossakin tule (toivottavasti) mentyä, mutta ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen. Ja reissun kruunasi tietty paikallisessa amfiteatterissa koettu klassisten Zelda-kipaleiden live-musisointi orkesterin säestyksellä. You had to be there.
Toinen vuoden kohokohta tapahtui samoihin aikoihin; toisin sanoen se hetki, kun elinikäinen harrastukseni muuttui viimein työksi. Suomen IGN:n riveihin ei olisi ollut mitään asiaa ilman aivan loistavaa KonsoliFIN-porukkaa, jonka rempseässä mutta ammattimaisessa seurassa olen viettänyt jo kuusi mahtavaa vuotta, saanut ystäviä, parantanut kirjallista antiani, luonut kontakteja ja yksinkertaisesti pitänyt hauskaa. Hienon porukan lisäksi meihin kuuluu aivan loistava oikolukuporukka (ja varsinkin ULVI, häntä ei voi kiittää koskaan liikaa), jonka tarkan syynin alla minunkin räpellyksistä on saatu edustuskelpoista materiaalia. Olen valehtelematta oppinut paremmaksi kirjoittajaksi näiden kuuden harrastustoiminnassa viettämäni vuoden kuin koko valtion kouluissa opiskellun ajanjakson aikana.
KonsoliFIN saattaa olla "vain" harrastelijaporukka, mutta se on sitä koko sen pelien täyttämällä sydämellä. Se näkyy siinä intohimossa ja ammattitaidossa, jolla tätä sivustoa on pyöritetty jo vuosia. Eikä täältä turhaan ole porukka siirtynyt tekemään samaa homma ammatikseen. Seura tekee kaltaisekseen, ja ammattilaisia tarvitaan maailmalla aina. KonsoliFIN on tähän tarkoitukseen varmaan yksi parhaimmista opettajista, yhteisöistä ja perheistä, joita kukaan peleistä kiinnostunut (journalistiretku) voisi kuvitellakaan.
Henkilökohtaisesti olen otettu ja kiitollinen, että olen päässyt tähän porukkaan aikanaan mukaan. Ja vaikka jatkossa panokseni on luonnollisesti pienempi sivuston sisällön suhteen, ei minulla ole minkäänlaista aikomusta luopua konsolifiniydestä vielä pitkään aikaan. Toisin sanoen joudutte sietämään minua vielä tovin tulevaisuudessakin.
