Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pakohuonepeli The Road to Innsmouth on lautapeliksi naamioitu 90-luvun grafiikalla varustettu osoita ja klikkaa -hökötys.

Interaktiiviseksi online-seikkailuksi itseään kutsuvasta, Arkham Horror Files -leimalla varustetusta teoksesta on saatavilla kaksi eri versiota.

Itse sain käsiini Deluxe Edition -lisänimellä varustetun lootan, jonka sisältä paljastuu pelikoodin lisäksi muovinen Cthulhu-patsas, kartta, metallinen kolikko sekä muita härpäkkeitä. Näitä esineitä käytetään apuna pulmien ratkomisessa.

Kaikki tarvikkeet ovat ilo silmälle, ja ne voi halutessaan laittaa vaikkapa näytille kaappiin tai seinälle. Härpäkkeet voi tietysti myös jättää lootan pohjalle lojumaan, sillä kaikki samat tavarat kerätään myös pelin sisällä. Periaatteessa pakettiin pakattuja fyysisiä kapistuksia ei siis edes tarvitse käyttää.

Uudestaan?

Deluxe-version pystyy kaluamaan läpi usemman kerran. Tästä ei kuitenkaan ole mitään iloa, sillä kaikki teoksen tarjonta tulee koettua yhdellä ainoalla pelikerralla.

Toinen saatavilla oleva versio on The Road to Innsmouth Anytime, jonka saa ostetua ainakin kehittäjän, Hourglass Escapesin, sivuilta noin 30 dollarin hinnalla. Sivuston mukaan tämä versio sisältää vain pelikoodin, jonka avulla teoksen voi läpäistä yhden ainoan kerran.

Vaikka kyseessä on pakohuonepeli, tarkoituksena ei ole pakeneminen, vaan Innsmouthissa sijaitsevaan hotelliin pääseminen. Pääosassa kauhistelee Stella Clarck -niminen nainen, joka on kutsuttu tapaamiseen kaupungin sydämessä sijaitsevan hotelliin. Määränpäähän ei tietysti niin vain kävellä, vaan sinne päästäkseen on ratkaistava erilaisia pulmia.

The Road to Innsmouth on tarkoitettu yhdestä neljään pelaajalle. Jokainen osallistuja tarvitsee oman päätteen, kuten mobiililaitteen tai tietokoneen. Kokemukseni perusteella suosittelen tietokonetta. Peli pyöri hyvin Samsung Galaxy A71:llä, mutta niin pieneltä näytöltä tihrustaminen ei tuntunut kovin miellyttävältä.

Kliketi klik

Ennen pelin alkua siirrytään nettiselaimen avulla ohjeissa mainitulle sivustolle ja kirjoitetaan siellä näkyvään lootaan uniikki koodi. Pelin johtaja kopioi koodin selaimestaan ja jakaa sen muille ryhmän jäsenille.

Pelaaminen hoituu hiirellä klikkailemalla. Muiden osallistujien kursorit näkyvät omalla ruudulla, ja yksi pelaaja voi hoitaa koko homman vaikka yksin, toisten ottaessa rennosti.

Tekelettä ei tarvitse läpäistä kerralla, vaan sen voi sammuttaa ja jatkaa seuraavalla kerralla siitä mihin jäätiin.

Pelin takaa löytyy amerikkalainen Hourglass Escapes -firma. Pienen googlailun perusteella kyseessä on perinteisiä pakohuonepelejä tarjoava Seattlessa sijaitseva yritys. Heidän pakohuonepelinsä saattavat olla ihan laadukkaita, mutta videopeleistä ei voi sanoa oikeastaan mitään positiivista. Tai no ok, osa The Road to Innsmouthin pulmista oli ihan mielenkiintoisia, mutta vanhentuneet grafiikat sekä aataminaikainen ohjaustyyli imivät teoksesta peli-ilon hyvin tehokkaasti nolliin.

Olihan se aika kamala

Rakastan kaikkia Arkham Horror Files -sarjan tuotoksia: Mansions of Madness on parasta ikinä, eikä Arkham Horror -korttipelikään jää kauas taakse. Mutta The Road to Innsmouthin pelaaminen tuotti minulle suurta tuskaa. Vietin koko noin viisituntisen pelisession suu mutrussa, ja mieleni teki lopettaa pelaaminen siihen paikkaan. Haluan vain unohtaa koko kammottavan kokemuksen ja siirtyä eteenpäin elämässäni.

Teoksen kohderyhmä tuntuu myös olevan hiukan hakusessa. The Road to Innsmouthia markkinoidaan lautapelaajille, mutta se ei kuitenkaan ole lautapeli. Videopeliksi se on taas aivan kammottavan huono.

Hyvä yritys, mutta ehkäpä Hourglass Escapesin kannattaa jatkossa keskittyä perinteisiin, oikeassa maailmassa pelattaviin pakohuonepeleihin ja jättää videopelien tekeminen osaavampien henkilöiden harteille.

Peli-info:
Pelaajamäärä: 1–4 pelaajaa
Ikäsuositus: 14+ vuotta
Pituus: 120 minuuttia

Kirjaudu kommentoidaksesi