Mitä tehdä ennen Reachin taistelua?

Halo: Reachin julkaisuun riittää vielä matkaa. Moninpelibeta pyörähtää käyntiin 3. toukokuuta, mutta se tuskin kestää kovinkaan montaa viikkoa. Kuukausien kuluessa ja odotuksen tuskan riipiessä rintaa on luonnollista, että lohtua haetaan aikaisemmista peleistä. Ytimekäs ratkaisu pulmaan olisi yksinkertaisesti käydä kaikki mahdollinen sisältö jälleen läpi: pelit, kirjat ja niin poispäin. Hienovaraisempaa lähestymistapaa kaipaaville olisi nyt tarkoitus nostaa esille Halo-massasta kokeilemisen arvoisia juttuja.

Saavutukset

Halo 3:n ja ODST:n saavutukset eivät ole erityisen haastavia tai mielenkiintoisia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ne vaativat enemmän onnea tai epämääräistä yhteistyötä kuin taitoa. Esimerkiksi tuplatapon nappaaminen laserilla FFA-matsin tiimellyksessä on kiinni tuurista. Onneksi sekaan mahtuu muutamia piristävän erilaisia saavutuksia, enimmäkseen recon-haarniskaan oikeuttavia Vidmaster Challenge -haasteita.

Annual: Harvat olisivat ilman tätä saavutusta edes tajunneet, että Halo 3:n viimeiseen kenttään on kätketty neljä ghost-kiituria sopivasti lopun kaahailukohtausta varten. Tie kohti reconia aukenee, kun Xbox Live -matsiin houkutellaan neljä pelaajaa, vaikeustasoksi valitaan Legendary ja kalloista klikataan päälle Iron. Yhden pelaajan kuolema palauttaa siis koko konkkaronkan aina edelliselle tallennuspisteelle. Yhteistyötilan hurmos yhdistettynä vaikeustasoon ja kalloon tuottaa erityisesti loppuhuipennuksessa eeppisiä kommelluksia. Olen vetänyt Annualin kolme kertaa, joista viimeisimmän ajattelin jakaa muiden kaltaisteni epätoivoisten ihmisten kanssa videolla. Jokaisen itseään kunnioittavan halottajan täytyy kokea Annual.

Deja Vu: ODST:n tukalimpiin kuuluva saavutus muistuttaa hyvin paljon Annualia. Pelaajat löytävät viimeisen tehtävän maantiekohtauksen alussa mongoose-mönkijät ja tuhannella panoksella varustetut singot. Taustalla pärähtää soimaan Halo: Combat Evolvedista tuttu ”Rock Anthem for Saving the World”. Deja Vu vaatii hieman hillitympää otetta kuin Annual, sillä tiimikavereiden tuhoaminen sujuu yllättävän helposti. Meno saattaa muuttua hermostuttavaksi jyystämiseksi, jos ryhmäkoheesio särkyy ja keskittymisenergia lopahtaa tyystin.

Endure: Firefight-matsit saattavat tunnetusti venyä kunnon maratonotteluiksi. Vidmaster Challenge: Enduren nappaaminen vaatiikin neljän erän kestämistä Heroic-vaikeusasteella. Saavutus ei ole sinänsä vaikea, jos osaa valita taistelukentän oikein. Esimerkiksi Alpha Sitellä viidenteen erään selviäminen onnistuu helposti, kun vihulaiset voi aina sumputtaa kartan keskelle. Suuremmaksi ongelmaksi muodostuu sopivan osallistujakatraan haaliminen kasaan, vaatiihan saavutus neljä pelaaja. Lisäksi oikutteleva verkkokoodi tuppaa tuottamaan näissä pidemmissä koitoksissa ongelmia. Saavutuksen nappaamiseen kannattaa varata kaksi tuntia.

Kallokampanja

Halo-pelaajat voi jakaa karkeasti kahteen kastiin: Eräät pelaavat kampanjan korkeintaan kerran läpi tai vain kokeilevat sitä. Toiset puolestaan veivaavat yksinpelin puhki useita kertoja eri tavoilla ja koluavat jokaisen nurkan. Halo-kampanjoista (ehkä Halo 2:ta lukuun ottamatta) tekee moniin muihin räiskintäpeleihin verrattuna erikoisia juuri tehtävien dynaamisuus. Esimerkiksi Call of Duty luottaa vahvasti skriptattuun, erittäin hyvin harkittuun toimintaan, kun taas Halossa taistelut elävät parhaimmillaan pelaajan edesottamusten mukaan. Tilanteiden lähestyminen eri tavoilla luo pelaajalle haasteita, onnistumisen tunnetta ja löytämisen iloa.

Halo 3:ssa ja ODST:ssä pelaajille tarjotaan aikaisempaa enemmän muokkausvaraa kampanjakokemukseen. Pelitapahtumia muokkaavat kallot olivat mukana jo sarjan toisessa osassa, mutta siihen ne lisättiin liian myöhään, jotta niitä olisi voitu kunnolla hyödyntää. Tosimiehet kyntävät kampanjan läpi niin kutsutulla Mythic-vaikeustasolla eli kaikki kallot päälle kytkettynä. Kyseessä ei ole todellakaan mikään helppo tempaus, ainakaan yksin pelattuna. Viholliset kestävät tuhottoman paljon osumia, ammukset käyvät nopeasti vähiin ja suojat latautuvat ainoastaan vastustajia mukiloimalla. Kaiken kukkuraksi kuolema palauttaa yksinäisen soturin aina kentän alkuun. Lienee sanomattakin selvää, että tätä on turha yrittää ilman rautaisia hermoja.

Kaikkia kalloja ei ole luonnollisesti pakko kytkeä päälle, vaan niitä voi asetella oman taitotasonsa ja mielentilansa mukaisesti. Pelkkä räjähdyksiä voimistava Cowbell ja harvinaisempia repliikkejä tuottava IWHBYD ovat vakiovalintoja melkein jokaiselle kampanjavedolle. Halo 3:ssa kallot täytyy ensin etsiä taistelukentältä, mikä onkin IWHBYD:n kohdalla helpommin sanottu kuin tehty: pelaajan pitää loikkia kolmanneksi viimeisessä tehtävässä hologrammien läpi tietyssä järjestyksessä, eikä siitä saa edes saavutusta. Ilman kunnollisia ohjeita urakkaan ei kannata ryhtyä, ellei ole todellinen puristi.

Kampanjaan löytyy myös lupsakampia piristyskeinoja. Ajoneuvokohtauksen hoitaminen tyylikkäästi jalkaväkitaistelijana tai maksimaalinen ihmissotilaiden pelastaminen vaikuttavat väistämättä tapahtumien kulkuun. Kaikille ei välttämättä ole valjennut, että tekoälytovereilla on aseissaan loppumattomat laukaukset.

Moninpelin piilotetut helmet

Vuosien 2008 ja 2009 suosituimmalla Xbox Live -pelillä eli Halo 3:lla tulee Reachin julkaisun tienoilla kolme vuotta mittariin. ODST:n lisälevyllä saatiin vielä viime syksynä kolme karttaa, joiden ansiosta taistelukenttien kokonaismäärä kasvoi 24:ään. Citadel, Longshore ja Midship – korjaan, Heretic – olivat hyviä lisäyksiä valikoimaan. Joitakin alkuperäisiä karttoja voi sen sijaan moittia heikommiksi esityksi, samoin ehkä Orbitalia.

Halo 3:n todellinen voima piilee kuitenkin sen pelaajayhteisössä. Taistelijoiden luonne vaihtelee sunnuntairäiskijästä MLG-ammattilaiseen, ja se näkyy pelimuotojen kirjossa. Valitettavasti Bungie ei ole aivan näppäimillä käyttäjien tuottaman sisällön suhteen. Videoiden, kuvien, pelimuotojen ja kenttävariaatioiden käsitteleminen on tuskaista jo omalla konsolilla, puhumattakaan niiden noukkimista verkosta. Peliin kuuluisi ehdottomasti Forza Motorsport 3:n Storefrontin kaltainen kauppa-alue, jossa sisältöä jaettaisiin käyttäjien kesken. Pelaajien luomia kartta- ja kenttävariaatioita hyödynnetään köykäisesti myös seuranhakujärjestelmässä. Näin suurin osa pelaajista ei ole koskaan kuullutkaan Jaffarallin, Jenga Towerin tai Duck Huntin kaltaisista suuruuksista.

Ai että millaisia pelimuotoja nuo sitten ovat? Asiaa valaisevat alla olevat selitykset ja videot. Käytännössä jokainen hassunkurinen pelimuoto vaatii parikseen sitä varten suunnitellun karttavariaation ja päinvastoin. Kiltit pelaajat ovat rakentaneet ne valmiiksi, joten laiskempien tarvitsee vain etsiä ne käsiinsä, lisätä tiedostot latausjonoon Bungie.netissä ja käynnistää konsolinsa.

Duck Hunt: Infectionin pohjalle rakennettu pelimuoto istuttaa ”zombit” ankoiksi, jotka lentävät Standoffin taivaille mancannonien avulla. Yksi tai useampi pelaajista istuu vastaavasti warthogin tykkiin tulittamaan ankkoja. Nintendo-klassikosta poiketen he eivät ole puolustuskyvyttömiä, sillä tavoitteena on tartuttaa tykkimies tarkkuuskiväärin avulla. Kierros päättyy aikarajan umpeutuessa tai metsästäjän kaatuessa. Pelimuoto sopii erinomaisesti kahdesta kuuteen pelaajalle. Osallistujamäärän kasvaminen tekee tykkimiehen tehtävästä erittäin hankalan, koska suojakentät eivät lataudu. Pelaajien roolit tuntuvat valikoituvan satunnaisesti, joten vakavamieliseen kilpailuun Duck Huntia ei kehtaa suositella.

Bungie.net-linkit: Kartta || Pelimuoto

Jenga Tower: Useimmat lukijoista tietävät varmasti Huojuvan tornin, tuon klassisen leikin, jossa osallistujat napsivat palanen kerrallaan osia irti huterasta rakennelmasta. Niin ikään Infectioniin pohjautuva Jenga Tower (tai millä nimellä nyt ikinä sattuukaan kulkemaan) on Halo 3:n versio Huojuvasta tornista. Useimmiten taistelukentäksi valitaan Standoff, jonka reunalle pystytetään betoniporsaita ja muita esineitä hyödyntämällä jonkinlainen häkkyrä. Yhden pelaajan tehtävänä on jaloitella tukevalla mantereella ja työntää johtokeloja, tynnyreitä ja trukkeja miestykkeihin. Muut osallistujat tasapainoilevat alati heikkenevän tornin päällä. Pelaajamäärä vaihtelee kahdesta lähemmäksi kymmeneen riippuen kentän asettelusta. Pienemmällä tornilla kaaosta saa aikaiseksi jo muutamalla taistelijalla.

Video: KonsoliFIN || YouTube || Bungie.net-linkit: Kartta || Pelimuoto

Jaffaralli: Autoilla törmäileminen ei ole maailman omaperäisin tai monimutkaisin idea, mutta se ei estä huvittelemasta Jaffarallilla. Halo 2:n ajoilta periytyvässä pelimuodossa ei sallita aseiden tai kranaattien käyttämistä. Erilaisia variaatioita ja nimityksiä riittää yhtä paljon kuin pelaajia, mutta kaikille versioille yhteisenä tekijänä säilyy warthogeilla törmäileminen. Halo 3:ssa kuvioita voidaan piristää asettamalla taistelukentäksi Sandboxin taivaalle rakennettu tasainen alusta, jossa pelaajat starttaavat molempiin päihin asetettujen ajokkien vierestä. Osallistujamäärästä riippuen lisäjännitystä voidaan luoda vaihtelemalla elämien määrää. Esimerkiksi kolmella pelaajalla kaksi elämää todettiin toimivaksi, sillä usein vähintään yksi taistelijoista jää ilman ajokkia, mikä tekee touhusta huomattavasti mielenkiintoisempaa. Ai niin, kentälle voi luonnollisesti laittaa ilmestymään gravitaatiohissejä tai muita kivoja yllätyksiä, joita voi yrittää käyttää hyödykseen tai kokea turmiokseen.

Video: KonsoliFIN || YouTube || Bungie.net-linkit: Kartta || Pelimuoto

Mikäli aikaa ja viitseliäisyyttä riittää, voi verkon syövereistä kaivaa lisää jännittäviä pelimuotoja, joista kannattaa toki ilmoittaa vaikkapa tämän artikkelin kommenteissa.

Halo Wars

Halo Wars on jäänyt monien kirjoissa pelisarjan äpärälapsen rooliin. Todellisuudessa kyseessä on strategiapeli, joka istuu konsolille keveytensä ansiosta mainiosti. Robot Entertainment paikkaili noin vuode ikäistä verkkopeliä lukuisilla päivityksillä, joten useimmat tasapainotushuolet voi unohtaa. Halo Warsiin julkaistiin kaksi laajennusta. Ensimmäinen toi mukanaan muutamia pelimuotoja, jotka piristävät mukavasti toimintaa. Toisessa paketissa toimitettiin neljä uutta taistelukenttää. Valitettavasti laajennukset kustantavat 800 Microsoft-pistettä kappaleelta, joten uuden sisällön suosio jäi verkkopelissä varsin vähäiseksi.

Mikäli Halo Wars -juna on pyyhältänyt kokonaan ohi, kannattaa kaupoista tiirailla pelin Classics-painosta, joka sisältää latauskoodit molempiin laajennuksiin. Verkossa riittää edelleen pelaajia, eikä taso ole lainkaan niin korkealla kuin ehkä luulisi. Erityisesti useamman pelaajan koitokset ovat eeppisiä koitoksia, joissa täytyy pelkän komentamisen ohella osata ottaa huomioon kavereiden toimet ja eri johtajien vahvuudet. Kehittäjät karsivat ystävällisesti sotilasarvojen kokemuspistevaatimuksia, joten viimeisenkin saavutuksen nappaaminen onnistuu kohtuullisella työmäärällä. Erityistä taitoa niihin ei vaadita.

Halo Warsin tulevaisuus on hämärän peitossa. Vastuu yhteisösivuista ja tilastoista siirtyy itse asiassa juuri tänään Halo Waypointin väelle. HaloWars.comin mukaan luvassa on mielenkiintoisia julkistuksia lähiaikoina. Frank O' Connor kertoi kuitenkin viime vuoden puolella, ettei Halo Wars 2 kuulu 343 Industriesin suunnitelmiin.

Iltalukemista

Halo: Reach kertoo tuosta tuomitusta taistelusta, johonka innokkaimmat fanit ovat jo päässeet tutustumaan perustavanlaatuisesti romaanien kautta. Fall of Reach ja First Strike kertovat yhden kuvauksen Reachin turmiosta, joten ne kannattaa luonnollisesti käydä läpi ennen pelin julkaisua. Luvassa on todennäköisesti viittauksia kirjojen sisältöön. Tietämystään Halo-kaanonin nuansseista voi syventää myös tietosanakirjalla, mikäli luottaa Frank O'Connorin ammattitaitoon.

Hieman tuoreempaa Halo-kerrontaa edustaa Halo: Evolutions -novellikokoelma. Tuhdin kirjan sivuille mahtuu erinomaisia, hyviä ja vähän heikompia esityksiä. Eric Nylund täyttää fanipoikien unelmat kertomalla voittamattoman Preston Colen elämästä juuri sellaisella otteella kuin juustoisen Halo-tekstin kuninkaalta voi vain odottaa. Yllätyshyviä tarinoita tarjoavat Tessa Kumin ja Jeff VanderMeerin The Mona Lisa sekä Eric Raabin Stomping on the Heels of Fuss, joista erityisesti ensin mainittu tarina imaisee mukaansa tunnelmallaan. Tobias Buckell paikkailee onnistuneesti The Cole Protocolin tuottamaa pettymystä ODST-sotilaiden merkilliseen elämään pureutuvalla Dirtillä.

Master Chief ja Cortana saavat tyytyä Evolutionsin sivuilla marginaaliseen rooliin parin tarinan päähenkilöinä. Sarjan tulevaisuuden kannalta mielenkiintoisia asetelmia tarjoaa Kevin Gracen The Return, jossa ylväs sangheili-soturi palaa tuhoamalleen ihmissiirtokunnalle etsimään elämälleen suuntaa sodan päättymisen jälkeen. Spartan III -luokan salamurhaajapareista kertova Headhunters puolestaan tuntuu petaavan roolia Halo: Reachin yksinäiselle sudelle eli Noble Teamin kuudennelle jäsenelle, pelaajan ohjaamalle hahmolle.

Loput tarinoista onnistuvat enemmän tai vähemmän laadukkaasti täydentemään kokoelmaa, joka sopii erinomaisesti vaikkapa iltalukemiseksi. Kertomukset voi kevyesti lukea yhdeltä istumalta paria pidempää katsausta lukuun ottamatta. Silti on vaikea peitellä pettymystä, kun Karen Traviss ei saanut revittyä Cortanan ja Gravemindin yhteisistä hetkistä mehukkaampaa elämystä irti. Tai sitten olen vieläkin katkera Lemmekäs Arbiter -tarinani kokemasta hylkäyksestä. Katkera, mutta päättäväinen. Vitsi!

Vielä kerran, tunteella

Alkuperäisen Xboxin peleille omistettu Xbox Live suljetaan 15. huhtikuuta, noin viisi ja puoli vuotta Halo 2:n julkaisun jälkeen. Bungien toinen Xbox-julkaisu oli konsolin ehdottomasti merkittävin moninpeli. Sen vaikutus näkyy vahvasti nykyajan verkkoräiskinnöissä. Minulle jäi erittäin kultaisia muistoja noilta ajoilta, sillä Halo 2:n taistelutantereilla tuli tavattua paljon hyviä tyyppejä ja vietettyä huikeita hetkiä. Ennen kuin alan nostalgiahuuruissani itkeä, kehotan veteraaneja ja nyyppiä tarttumaan aseisiin vielä viimeisen kerran huhtikuussa, vanhojen hyvien aikojen muistoksi. Jos onnistuit missaamaan Halo 2:n parhaat vuodet, nyt on hyvä aika käydä katsastamassa, miten niin muka kolmannen osan kenttäsuunnittelu jäi niin kauaksi edeltäjästään.

Loppusanat

Intensiivisen teemaviikon jälkeen on hauska hengähtää ja pysähtyä paikoilleen ruoskimaan itseään. Paljon tekstiä, paljon kuvia ja paljon tarpeetonta nysväämistä, jota kukaan tuskin edes huomaa loppupeleissä. Silti: kiitokset niille muutamille, jotka ovat jaksaneet lukea ja kommentoida artikkeleita. Nyt kun edellinen vuosi on pantu varsin nätisti pakettiin, voi katseet suunnata hyvillä mielin kohti toukokuun 3. päivää. Tuolloin Halo: Reachin moninpelibeta käynnistää tapahtumaketjun, joka kulminoituu oletettavasti syyskuun lopulla pelin julkaisuun. Siihen väliin kannattaa merkitä kalentereihin 7. heinäkuuta, eikä suinkaan Smiisin synttäreiden takia vaan Bungie-päivän kunniaksi. Kuten Lord Hoord osuvasti Halo 3:ssa lausahtaa: