Vertailussa virallinen ja epävirallinen Vancouver-kisapeli

Olympialaisissa ei välttämättä mainosteta itse kisapaikoilla kaupallisia tuotteita, mutta muuten tapahtumasta halutaan repiä kaikki taloudellinen hyöty irti. Tästä kielivät myös Vancouverin olympialaisiin tarttuvat kisapelit, joita saatiin Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle peräti kaksi kappaletta: virallinen Vancouver 2010 ja epävirallinen Winter Sports 2010: The Great Tournament. Kun lisenssipelejä on tapana morkata heikoiksi tuotteiksi, päihittääkö saksalaisen RTL Gamesin visio Eurocomin virallisen näkemyksen? No ei nyt sentään.

Virallisen kisapelin leima näkyy Vancouver 2010:n ulosannissa. Segan julkaisema peli myötäilee valikkojen värimaailmasta lähtien olympiaturnauksen ilmettä. Latausruuduissa jaetaan auliisti knoppitietoa muun muassa Matti Nykäsen ja Toni Niemisen saavutuksista. Kisapaikat eivät näytä aivan virallisilta vastineiltaan, mutta urheilijat käyttävät tuttuja numerolappuja sekä maisemia koristavat oikeat liput ja lakanat, joten tunnelma välittyy varsin hyvin kotikatsomoihin. Samaa ei voi sanoa Winter Sportsin visuaalisesta ilmeestä. Maisemat hohtavat toki lumenvalkoisina, mutta esimerkiksi lumilautakrossin radat tuovat enemmän mieleen SSX:n kaltaiset arcadepläjäykset kuin realistiset kisakaarteet. Vastapainona lajeihin tarjotaan sentään pari erilaista kilpailuympäristöä.

Vancouver 2010 vie epävirallista vastinettaan myös teknisellä puolella. Kumpikaan peleistä ei näytä häikäisevältä, mutta Winter Sports 2010:n hahmomallit ovat törkeän yksinkertaisia, eikä ympäristöissäkään ole kehumista joitakin vuorimaisemia lukuun ottamatta. Yleisömassoissa kierrätetään häijysti samoja hahmomalleja, jotka loikkivat samoilla animaatioilla samaan tahtiin. Molemmissa peleissä oman kilpailijansa kansallisuuden voi valita useammasta vaihtoehdosta, mutta urheilijan kykyihin sillä ei ole vaikutusta. Tarjolla ei ole tunnettuja urheilijoita, joten puuterilumella rinnalla kiitävät geneeriset virtuaalihiihtäjät.

Vancouver 2010:n tarkemmat hahmomallit pääsevät oikeuksiinsa palkintoseremonioissa, joissa soitetaan myös aidot kansallishymnit. Epävirallisesta pelistä nämä luonnollisesti puuttuvat. Lisäksi palkintopalleille saattaa hyvinkin kivuta kaksi tismalleen samannäköistä hahmoa erilaisessa verryttelypuvussa.

Winter Sports 2010:n valikoimaan kuuluu kahdeksan lajia: syöksylasku, lumilautakrossi, skicross, kaukalopikaluistelu, mäkihyppy, taitoluistelu, ampumahiihto ja rattikelkkailu. Vancouver 2010:n 14 lajin kokoelma sisältää vastaavat huvitukset kolmea jälkimmäistä lukuun ottamatta. Molempiin peleihin on valittu useampia samankaltaisia urheilumuotoja, joten lukujen ei kannata antaa hämätä. Vancouver 2010:ssa esimerkiksi neljä lajia on omistettu perinteiselle alppiurheilulle ja kolme kelkkailulle, eivätkä ne eroa merkittävästi toisistaan pelimekaniikaltaan. Sama pätee Winter Sports 2010:n skicrossiin, lumilautakrossin ja syöksylaskuun.

Nykyaikaisissa urheilupeleissä ei luoteta perinteiseen ohjaimen pahoinpitelemiseen, sillä korkeintaan startissa tai loppuhuipennuksessa joudutaan hakkaamaan hetki näppäimiä. Lajeissa keskitytään pääasiassa oikea-aikaisiin painalluksiin. Winter Sports 2010:ssa tarjotaan myös latautuva adrenaliinipyrähdys, jolla vauhtiaan voi lisätä tilapäisesti, mutta se tuntuu erittäin keinotekoiselta ja tarpeettomalta. Useimmat lajeista kärsivät pohjimmiltaan tönköistä kontrolleista, eikä vaihtelua tarjota tarpeeksi. Esimerkiksi lumilautakrossissa ei ole tietoakaan lajille tyypillisestä intensiivisyydestä, ja taitoluistelu tuo mieleen rajusti yksinkertaistetun Guitar Heron – tavallisella padilla ja ilman musiikkia pelattuna. Palkitsevimman kilpailukokemuksen tarjoaa neljän miehen kelkkailu, jossa puuhaa riittää koko ajan käännösten kanssa ja adrenaliinin annostelemisessa.

Vancouver 2010:n pullat ovat paremman uunissa, sillä todellisuutta lähellä pysyttelevien lajien loogiset kontrollit on helppo sisäistää. Useimmiten tekemistä riittää koko suorituksen ajaksi, eikä pelaaminen suistu pelkäksi surffailemiseksi. Kolikon kääntöpuolena pelattavuudesta puuttuu pitkän tähtäimen koukku ja tarjonta on koluttu nopeasti puhki.

Molemmat kisapelit tarjoavat jokaisen kilpailutapahtuman alussa opastusta, mutta Vancouver 2010:ssa tämäkin on hoidettu paremmin. Suorituksista annetaan selkeää palautetta näytön kulmaan ilmestyvällä pistemäärällä, joten omien otteiden parantaminen sujuu helposti. Winter Sports 2010:ssa ruudulla ei näy edes kilpailusuorituksen aikaa vaan se pitää bongailla radan varrella pönöttävistä kylteistä.

Eri lajeja voi harjoitella rauhassa yksittäisissä tapahtumissa tai taistella maksimissaan kolmea tekoälyhahmoa vastaan. Lisäksi molemmat pelit sisältävät haastetilan, jonka suhteen Vancouver 2010 vetää jälleen pidemmän korren. Virallisen lisenssipelin haasteet keskittyvät päällimmäiseksi lajeille ominaisiin piirteisiin pienellä käänteellä: syöksylaskussa pyritään pitämään vauhtia mahdollisimman paljon yllä, kun taas lumilautakrossissa panostetaan onnistuneisiin hyppyihin. Winter Games 2010:n haasteet ovat nimensä mukaisesti vaikeita, mutta niissä lasketaan usein pahasti metsään hauskuuden suhteen. Kultakolikoiden millintarkka kerääminen tai kummallisten pääkalloikonien väisteleminen ei oikein iske, kun kontrollitkin lyövät hanttiin. Kilpailevassa pelissä vastaavat puristukset jäävät vähemmälle.

Vancouver 2010 sisältää luonnollisesti myös olympialaiset – tai niin ainakin pelimuodon nimi väittää. Jokaisessa lajissa kisaillaan kuitenkin vain kerran tai kahdesti, minkä jälkeen seurataankin jo palkintoseremonioita. Winter Sports 2010:ssa voi osallistua erillisiin turnauksiin tai lähteä kehittämään omaa joukkuettaan uratilassa. Menestys tuo urheilijoille kehityspisteitä, joilla voi ostaa päivityksiä tai parantaa muuten vain hahmojen ominaisuuksia. Kehittämisaspekti jää hieman epämääräiseksi, mutta se tarjoaa jonkinlaista koukkua pidemmällä tähtäimellä. Harmillisesti itse pelaaminen ei houkuttele pitämään pelilevyä konsolissa.

Molemmissa peleissä voi kilvoitella kolmen kaverin kanssa joko yhdellä konsolilla tai verkossa. Linjoilla liikkuu ymmärrettävästi varsin vähän pelaajia, joten toverit kannattanee kutsua viettämään urheilujuhlaa samalle sohvalle. Jostain kumman syystä myös vuorotellen suoritettavat lajit vaativat kuitenkin useamman ohjaimen.

Jos siis haluaa hakea lohdutusta Suomen köyhään mitalisaaliiseen virtuaalihangilta, kannattaa hyllystä poimia mukaan Segan virallinen kisatuote. Korkeammat tuotantoarvot saavat kilpakumppanin näyttämään amatööriviritelmältä. Vancouver 2010:n sisällölliset meriitit eivät nekään riitä pidemmässä juoksussa, joten rahansa voi suosiolla sijoittaa vaikkapa todelliseen lumilautapeliin tai NHL-kiekkoiluun.

Vancouver 2010