Halo 3: ODST -kampanjakatsaus, osa III

 
Rookien poimiessa maasta tyhjän lääkintävaahtokanisterin ODST-ryhmän matka jatkuu Kikowani Stationille. Buck uskoi paon onnistuvan metrotunneleita pitkin, mutta sotilaiden harmiksi ne ovat tulvan vallassa. Vääpeli päättääkin nokkelana ja rohkeana poikana kaapata vihollisen kuljetusaluksen. Alkuvideossa nähdään jälleen hauskoja animaatioita, kun Buck viittoo ja nyökyttelee ihmettelevälle Mickeylle käskyjä. Bungie ei ole käyttänyt vielä peleissään motion capture -tekniikkaa, mikä näkyy kieltämättä animaatioiden laadussa. Tällaiset pienet yksityiskohdat kuitenkin auttavat tuomaan niihin omaperäistä ilmettä.

Kikowani Stationin käynnistyy taistelulla, jossa pelaajat raivaavat tiensä kohti phantomia sekä laskeutuneita banshee-aluksia. Lyhyen spurtin jälkeen suurin osa ajasta vietetäänkin ilmojen teillä. Välissä laskeudutaan maihin avaamaan ovia ja kurmottamaan vihulaisia, jotta jalat eivät puutuisi täysin. Bashee on huomattavasti Halo 3:n vastaavaa helpompi ohjattava, sillä se osaa käytännössä leijailla paikoillaan ilmassa. Jostain kumman syystä eliittisotilaat eivät kuitenkaan uskalla lentää pois kaupungista rakennusten ja seinävallien yli, vaikka covenant-alukset käyttävät samaa reittiä alituiseen. Ehei, heidän täytyy taistella tiensä viholliskeskittymien läpi.

Ympäristö vaikuttaa aluksi erikoiselta, sillä pimeydessä lennetään täysin VISR-näkötilan varassa. Pidemmän päälle maisemat käyvät tylsänpuoleisiksi. Tehtävästä puuttuvat myös mielenkiintoiset kohtaamiset, vaikka vihollisten sekaan mahtuu scarabia ja brute-päällikköä. Jälkimmäinen saapuu paikalle yllättäen ja kaatuu jälleen turhankin vaivattomasti. Scarab-koitoksesta puolestaan katoaa kaikki hohto, kun jättimäinen sotakone ei pääse liikkumaan taistelukentällä lainkaan. Samanaikaisesti pelaajalle annetaan täydellinen työkalu jättiläisen kaatamiseen: bansheellä voi laskeutua naurettavan helposti scarabin katolle ja käydä tuikkaamassa laitteen kriittisen pisteen lunastuskuntoon.

Ryhmä rämä pääsee lopulta pakenemaan kaupungista, insinöörien latausasemien räjähdellessä taustalla. Juuri kun muut ovat huokaisemassa helpotuksesta, Romeo vihjaa tietämättään Buckille Daren todennäköisestä olinpaikasta. Niinpä he tekevät U-käännöksen ja suuntaavat takaisin kohti kaupunkia kapteenia pelastamaan.

Kikowani Stationin syövereihin kätkeytyy Halo 3: ODST:n synkin salaisuus. Bungie on kautta trilogian kätkenyt Martin O'Donnellin johdolla taisteluympäristöihin paikan, jossa voi aktivoida Mythistä tutun Siege of Madrigal -sävelmän. Tällä kertaa studion muut työntekijät jekuttivat kuitenkin vanhaa Martya pahan kerran, sillä rauhallisen pianosoitannon päällä jumputtaa basso. Lisäksi pelaajat voivat nähdä animaation Bungien tanssivasta säveltäjästä. Hurjaa.

Data Hive

Kun peli palaa takaumasta jälleen kerran Rookien pariin, kaikuu radiosta Daren viesti. Valitettavasti myös covenant-partiot näyttävät saaneen vihin hänen olinpaikastaan, joten yksinäisen etsivän täytyy pitää kiirettä. Rookie matkaa sopivan sisäänkäynnin löydyttyä New Mombasan alle rakennettuun käytäväkompleksiin.
Ensimmäisellä pelikerralla tuomitsin koko tehtävän Bungien perinteisenä käytäväluuhausmissiona. Sitähän se periaatteessa on: pitkiä käytäviä eikä hajuakaan eeppisistä avaruusmaisemista, vaikka VISR antaakin tiloille oman futuristisen sävynsä. Taisteluiden intensiivisyys nousee mukavasti tehtävän edetessä. Aluksi kohdataan lähinnä yksittäisiä grunteja, sekä muutamia jackaleja ja brutuksia. Ahtaissa tiloissa kranaattien merkitys korostuu, sillä viholliset pääsevät helposti iholle ja yhdellä räjähdyksellä voi saada useammalta otukselta suojat pois. Pian Daren löytymisen jälkeen myös lentävät herhiläiset kiusaavat pelaajaa. Mokomat öttiäiset ovat rakentaneet pesänsä hämmästyttävän nopeasti tunnelikompleksin syvyyksiin.

ONI-kapteeni johdattaa pelaajan kohti Superintendentin prosessorikeskusta. Perille saavuttaessa saadaan selitys Daren todellisille tehtävälle: covenant-insinööri on pelehtinyt tekoälyn kanssa ja lopulta imaissut sen itseensä. Kapteenin tarkoituksena on salakuljettaa pinkki kaasupallo pois kaupungista, jotta siltä voitaisiin kenties onkia tietoja vihollisteknologiasta. Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä prosessorihuoneen ulkopuolella odottaa vihainen lauma apinamiehiä. Onneksi Buck saapuu paikalle tarjoamaan auttavaa rynnäkkökivääriä. Lisäksi insinööri levittää ODST-sotilaiden ylle kevyesti suojaavan energiakentän. Intensiivisen karkumatkan jälkeen he löytävät tiensä pinnalle vievälle hissille.

Toisella pelikerralla olin kerännyt kaikki audiologit, joista viimeinen löytyy nimenomaan Data Hiven syövereistä. Rookien kaveriksi liittyvä poliisimies tuntui aluksi turhanpäiväiseltä hahmolta. Todellisuudessa hän oli matkalla varmistamaan tohtori Endeshan kuoleman. Superintendent jopa vihjailee hänen epäilyttävistä motiiveistaan toteamalla ”Crime doesn’t pay” sekä ”Hitchhikers may be escaping convicts”, joista jälkimmäinen on muuten viittaus Halo: Combat Evolvedin viimeiseen kenttään. Endeshan kuolinpaikan ovelle saapuminen sai aikaiseksi kylmät väreet, kun tajusin lopulta jäätyneen ympäristön merkityksenkin – eikä Martyn musiikin merkitystä sovi tässäkään kohtaa väheksyä. Toimiston sisällä poliisi paljastaa todellisen luonteensa, mikä pakottaa pelaajat ensimmäistä kertaa Halo-kampanjoiden historiassa tappamaan toisen ihmishahmon.

Myös insinöörin kohtaamiseen liittyy pieni yllätys. Mikäli pelaaja ei ole kerännyt audiologeja, osoittaa Rookie oletettua vihollista välivideossa pistoolillaan ja Dare joutuu käskemään häntä laskemaan aseensa. Jos pelaaja taasen on hamstrannut kuunnelman kaikki osaset, Rookie tietää insinöörin olevan ystävällinen ja viheltää tämän esille kolostaan.

Coastal highway

Hissimatkan aikana Dare ja Buck alkavat taas setviä välejään. Dare vetää potentiaalista miesystäväänsä turpaan ja suutelee perään. Kun otetaan huomioon naikkosen jättimäinen leuka ja kunnollisen hahmokehityksen puute, ei kohtauksesta voi repiä irti kuin huumoria. Koomisuutta lisätään nopealla shotilla parisuhdedraamaa seuraavasta Rookiesta ja insinööristä.

Maanpinnalla joukkio taistelee tiensä kohti New Mombasan valtatietä. Välille ei mahdu kuin yksi kunnon taistelu, jossa kannattaa kiertää katolle nappaamaan tarkkuuskivääri. Näin plasmatykeillä paukuttavat gruntit ovat helppoja maalitauluja. Valtatiellä pelaajaa tervehtii eeppinen näky: muukalaisten avaruusalukset leijailevat taivaalla ja valmistautuvat sadettamaan kuolemaa maanpäälle. Juuri tällaista maailmanlopun meininkiä odotettiin Halo 2:lta ja olisi kaivannut enemmän myös ODST:ltä. Näkymät pysyvät kautta kentän varsin tyylikkäinä, sillä tie sivuuttaa aikaisempien tehtävien tapahtumapaikkoja. Horisontissa näkyy tuttuja maamerkkejä, kuten esimerkiksi savuava avaruushissi. Käveleepä väylän yli pari scarabiakin.

Reach Faniyhteisön ulkopuolisten voi olla vaikea ymmärtää, mikä ihme Reachissa ja seuraavan pelin sijoittamisessa sinne viehättää. Kyseisellä siirtokunnalla on ollut erittäin tärkeä rooli Halo-sarjan fiktiossa, mutta peleissä se on silti jäänyt vähemmälle huomiolle. Reach toimii Halossa UNSC-armeijan päätukikohtana. Sen kamaralla koulutettiin myös Spartan II -luokan taistelijat, joihin Master Chiefikin kuuluu. Planeetan maasto ja metsät tulivat tutuiksi sotilaille. Reachin pinnan alla piilee lukuisia salaisuuksia. Osa näistä on ihmisten omia, osa muinaisten muukalaisten. Spartalaiset törmäsivät Reachin taistelun aikana forerunner-rakennelmiin, joiden takia covenant oletettavasti ei suorilta tuhonnut täysin koko planeettaa.

Coastal Highway sisältää jälleen yhden sarjalle tyypillisen elementin, nimittäin viimeisen kentän kuolemanrallin. Tällä kertaa pelaajien täytyy tosin suojella Darea ja insinööriä, jotka matkustavat elefanttia (siis sitä ajoneuvoa) muistuttavalla roska-autolla. Hogilla kaasutteleminen on aina hauskaa, näkymät ovat komeita ja vihollisia piisaa. Suojeltava auto hidastaa kuitenkin liikaa tehtävän rytmitystä, mikä puolestaan saa ajeluosion tuntumaan turhan pitkältä ja katkonaiselta. Missään vaiheessa ei pääse syntymään samanlaista jännitystä kuin vaikkapa Halo 3:n lopussa, kun maa tuntuu kirjaimellisesti vajoavan renkaiden alta. Tilannetta ei helpota Bungielle poikkeuksellisen heikko tekoäly, joka tekee Buckista tyhmän tykkimiehen hogikuskeille.

Ajelun jälkeen ryhmän täytyy vielä odottaa taksin saapumista. Jostain kumman syystä kehittäjät ovat halunneet päättää pelin muutamalla Firefight-kierroksella, tai ainakin siltä se tuntuu. Pelaajan kimppuun viskotaan phantom-lasti kerrallaan vihollisia. Taistelumusiikki kohottaa sopivasti tunnelmaa, mutta sitä odotettua huippua ei koskaan saavuteta. Mickeyn lentämä kuljetusalus saapuu paikalle ja kaverukset pökkivät insinöörin väkisin kyytiin, juuri ennen kuin covenantin avaruuslaivat alkavat pommittaa kaupunkia. Phantom nousee kohti taivaita, ja samalla tuhotun maiseman seasta esiin ilmestyy forerunner-portaali. Juuri sitä muukalaiset olivat etsimässä.

Lopputekstien jälkeen kärsivälliset sielut palkitaan vielä viimeisellä näytöksellä. Miehistä miehisin, Avery Johnson saapuu kuulustelemaan insinööriä. Kohtaus sijoittuu itse asiassa moninpelistä tuttuun Orbital-kenttään. Mikäli tattia painaa vasemmalle, voi lopussa löytää myös pienen pääsiäismunan, sillä insinööri ei tunnu kiinnostavan Buckia. Hän hipelöi mieluummin kummallista apinamaista otusta. Legendary-tasolla loppunäytös jatkuu vielä hieman pidemmälle: Prophet of Truth näytetään laskeutumassa forerunner-laitoksen syövereihin perinteisemmän Halo-musiikin saattelemana. Lisäys tuntuu kuitenkin varsin merkityksettömältä.

Epilogue

Halo 3: ODST:n lopetus on lievä antikliimaksi. Pelissä vihjailtiin jatkuvasti New Mombasan suuresta mysteeristä, joka kuitenkin kalpeni Halon tyypilliselle naurettavan eeppiselle avaruusoopperalle. Tarinan tapahtumista on hankala onkia merkitystä koko sarjan kannalta, eikä se paljasta mitään uutta trilogian juonikuvioista. Takaumiin perustuva lähestymistapa tuo kerrontaan tuoretta otetta. Se ei kuitenkaan onnistu peittämään sisällöllisiä ongelmia, joten siirtyminen hahmokeskeiseen tarinaan ei sujunu kitkatta. Henkilöt ovat tutun kliseisiä, eikä niille ehditä antaa hirveästi taustoja. Erityisesti mykkää sankaria on kritisoitu. Vastapainona oma hahmo laukoo ensimmäistä kertaa Halo-sarjassa repliikkejä kesken pelitapahtumien – tosin vain takaumatehtävissä ja Firefightissa. Ei sillä, että Rookiella puhekumppaneita olisikaan öisessä New Mombasassa.

Taistelujen rajaaminen pääasiassa kaupunkiympäristöön riisui osan siitä mystisestä viehätyksestä, joka liittyy yleensä nimenomaan massiivisiin forerunner-rakennelmiin ja Combat Evolvedista tuttuihin aukeisiin alueisiin. Se tarjosi vähemmän tilaisuuksia todella eeppisille ajoneuvokohtauksille, kun taas jalkaväkitaisteluita korostettiin. Lisäksi taisteluita käydään Halolle epätyypillisesti samoissa tiloissa pidempään. Puolustustaistelut voivat tarjota harkitusti toteutettuna huikeita hetkiä, joten Reachissa torjumisen ja hyökkäämisen väliltä löydetään toivottavasti sopiva tasapaino. Lisäksi Bungien täytyy panostaa lupaustensa mukaisesti ympäristön yksityiskohtiin, jotta planeetasta kehittyy tutkimisen arvoinen paikka.

Moitteistaan huolimatta ODST tekee monia uusia, sarjan kannalta hyviä asioita. Bungie pysytteli aikaisemmissa Halo-peleissä visusti erossa niin kutsutusta laajennetusta fiktiosta, kuten muista spartalaisista, sillä he halusivat keskittyä Master Chiefin seikkailuihin. Toisaalta kriitikot ovat tarttuneet juuri ohuehkoon tarinaan. Fanit vastaavat usein argumenteilla, jotka alkavat sanoilla "Kirjoissa kyllä..." tai siihen suuntaan. ODST:ssä parrasvalon kaappaavat kuitenkin juuri nämä muusta fiktiosta tutut sivulliset seikat: ONI, insinöörit ja helvetin loikkarit.

Laajennetun fiktion huomioiminen avaa uusia ovia Reachin tarinalle. Bungie voi tuoda universuminsa esille kaikessa syvyydessään ja lyödä jauhot suuhun epäilijöille, jos vain rahkeet siihen riittävät. Studion viimeinen Halo-peli kuvaa ehkä ihmiskunnan suurinta taistelua, minkä pitäisi näkyä tuotteessa. Ennakkotiedot lupaavat synkempää, maanläheisempää tarinaa, jossa hahmot nostetaan keskeisempään rooliin. Bungie näyttäisi pitäytyvän ODST:n tapaan hiljaisessa päähenkilössä, jonka kautta opitaan muista hahmoista ja pelimaailmasta. Tästä kielii jo ryhmän kuudennen jäsenen uupuminen pelin oletetusta kansitaiteesta.

Reachin taistelun lopputulos käytännössä tiedetään, joten pelaajien mielenkiinto pitää voittaa aidosti vahvalla kerronnalla ja tunteisiin vetoavilla tapahtumilla. Pelaajat täytyy saada välittämään Reachin ja Noble Teamin kohtalosta käsikirjoittamisen ohella taidesuunnittelun ja animaation keinoin. ODST:ssä nähtiin merkkejä tästä: lyhyet, ensimmäisen persoonan lyhyet välianimaatiot ja dialogi toivat kerrontaa lähemmäksi moderneja toimintapelejä. Kehittyneempi teknologia ja uusi ote antavat kehittäjille toivottavasti avaimet ennennäkemättömän hahmokeskeiseen Halo-kokemukseen. Olisi silti tyhmää olettaa, etteikö Reachiin liittyisi jonkinasteinen mysteeri. Kapinallisia? UNSC:n salaisuuksia? Mystisiä muuukalaisia? Ken tietää.