Oletko joskus kuullut pelistä nimeltään Airline Tycoon? Oletko joskus jopa pelannut sitä?
Olit tai et, niin nyt on oiva aika muistella tätä 2000-luvun taitteen taideteosta. Kyseessä on samanaikaisesti kovin loistokas että ohut peli. Yhdellä tietyllä sanalla sitä voinee joka tapauksessa kutsua. Tämä lentoyhtiösimulaattori on näet koukuttava.
Hei, me lennätetään!
Airline Tycoon, tai tarkemmin sanottuna sen First Class -lisänimen saanut päivitetty versio, tuli allekirjoittaneelle kovin tutuksi männävuosina. Kyseessä on varsin humoristinen ja letkeä peli, joka keskittyy nimensä mukaisesti lentoyhtiön pyörittämiseen. Homman pihvinä on kehittää omasta aloittelevasta lentoyhtiöstä menestyksekäs toimija. Kapuloita rattaisiin iskee kolme kappaletta kilpailijoita, joilla on sama päämäärä kiikarissaan.
Kyseiset kilpakumppanukset eivät ole abstrakteja vastustajia siellä jossain, vaan he pyörivät samoissa tiloissa ja luukuilla pelaajan kanssa. Lisäksi jokaisen neljän yhtiön nokkahenkilöt kokoontuvat joka aamu lentokentän johtajan toimistoon kuulemaan väliaikatietoja.
Saksalaisen Spellboundin kehittelemän tuotoksen ulkoasu näyttää kenties liiankin letkeältä – kuin Comic Sans -fontti olisi muutettu pelimuotoon – , mutta siinä piisasi kosolti sisältöä. Pelaajan piti nimittäin hanskata reittilennot, yksittäisten lennätysten haaliminen, mainosmyynti, rahtilennot, lentopetroolin ostaminen, henkilöstön palkkaaminen ja lentokoneiden sisustuksen päättäminen. Ei kuulosta aivan triviaalilta puuhalta, eihän?
Jokaisen yhtiön nokkahahmolla oli oma toimistonsa, jossa ajastettiin lentoja, luettiin saapuvaa postia ja vaikkapa soiteltiin kilpakumppaneille. Tämän lisäksi joka jehu pääsi pyörimään ympäri lentokenttää sekä sen lukuisia palveluja. Henkilöstöpuolen toimistossa palkattiin väkeä, pankista haettiin lainaa, mainostoimistosta ostettiin töllökampanjoita ja museosta käytiin ostamassa käytettyjä kuljetusvälineitä. Astetta vekkulimpaa ajankulua tarjoilivat baari, lehtikioski vaihtelevine lööppeineen sekä hyvin piilotettu sabotöörin toimisto.
Ilmavaa nysväämistä
Kuten todettua, ei Airline Tycoonia voi kovin vakavaksi haukkua. Nimike oli jo ulkoasustaan lähtien tehty kieli poskessa. Tätä samaa suuntausta edusti eräänlainen minipeli, jossa pelaaja pääsi käymään vaihtokauppaa eri toimistoista ja nurkista löytyvillä esineillä. Esimerkiksi hajupommin hankkiminen vaati useammat toimenpiteet. Ensiksi piti napata yhdellä tiskillä olevat hanskat, joiden avulla sähköiskuja jakelevasta juoma-automaatista sai Drowning Cow -energiajuomaa, jonka pystyi antamaan uneliaalle kioskimyyjälle. Tämä myyjä suostui luopumaan hajupommista vasta juoman saatuaan.
Näillä vaihtokaupoilla oli mahdollista saada haltuunsa valikoima erilaisia esineitä, joilla pystyi parantamaan omaa suoritustaan tai suoranaisesti tehdä kiusaa muille. Jos sijoitit liimalammikon kilpailijasi oven viereen, oli tämän suorastaan mahdotonta olla juuttumatta siihen. Hupaisaa oli myös asettaa hajupommeja kilpailevan yhtiön lähtöaulaan. Kaikki nämä asiat esitettiin hupaisien animaatioiden saattelemana.
Kiusanteko ei kuitenkaan rajoittunut hajupommeihin tai liimaan, vaan tarjolla oli kosolti pahempaakin materiaalia. Aiemmin mainitulta sabotööriltä pystyi näet ostamaan kilpailijan tietokoneen saastuttamista, lakkoon yllyttämistä sekä pahimmillaan pommin sijoittamista kilpapelurin toimistoon.
Lennän kuin paperi, korkealla kuin lentokoneet
Tarjolla oli yksinpelikampanja täynnä eri asioihin keskittyviä tehtäviä sekä vapaata pelaamista. Kampanja eteni perusasioista aina avaruuslentoihin asti. Ja ai niin, kotilentokenttänsä pääsi valitsemaan vapaasti. Pieni asia, mutta hyvä plussa joka tapauksessa. Ulkoasultaan eri maankolkat eivät toisistaan liiemmin eronneet, vaan tämä vaikutti enemmänkin tarjolla oleviin lentoihin. Euroopassa etäisyydet lähialueen suurkentille kun ovat todennäköisesti lyhyempiä, kuin vaikkapa Australiassa.
Musiikki oli mukavan letkeää, eikä siihen aikanaan ehtinyt kyllästyä. Nykyään niihin toivoisi luultavasti vaihtelua. Sävellykset olivat tosin MIDI-tasoa, joten maailman laadukkaimmiksi niitä ei voinut väittää. Nämä kappaleet olivat kuitenkin sijoitettuna nimikkeen asennuskansioon, joten ne pystyi helposti vaihtamaan muihin tunnareihin. Kaikki puheenparret olivat ääneen puhuttuja, lukuun ottamatta ruudun alalaidassa vilahtelevien avustajien höpinöitä.
Nimike ei kuitenkaan ollut täydellinen. Esimerkiksi tiettyjen osa-alueiden hallitsemista olisi voinut opastaa tarkemmin. Musiikki olisi myös voinut olla himpun laadukkaampaa ja osa kampanjatehtävistä oli joko liian haastavia tahi hieman liian huonosti ohjeistettuja. Nimike ei ehkä noin muutenkaan puhkunut sitä AAA-pelien henkeä, mutta se oli hyvin viihdyttävä.
Ykkösluokan turistilento
Jos Airline Tycoonin kimppuun haluaisi nykyään, niin kuinka, miten, missä, millä tavoin? Pelin Deluxe-versio on käännetty monille alustoille, muun muassa iOS- ja Android-laitteille. Löytyypä tuotos myös Steamista. GOG.com puolestaan tarjoaa lentoyhtiösimulaattoria lähdekoodeinensa.
Peli sai aikanaan Airline Tycoon 2 -jatko-osan, mutta voi rähmä millainen se on. Jo pelkästään tuotoksen ulkoasu saa havittelemaan puklauspusseja. Kaikki hahmot ovat kömpelön näköisiä isopäitä, eikä aiemman osan pirteästä ja humoristisesta ulkoasusta ole tietoakaan. Tätä jatko-osaa en ole ikinä kokeillut, mutta tämä on yksi niitä harvoja tapauksia, jolloin tuomitsen jo pelkän ulkoasun perusteella.
