Legendaarinen SEGA eleli 90-luvulla arcade-pelien kulta-aikaa, kun paikalliset kuppilat ja Pelikaanit olivat pullollaan Sega Rallyjä, Virtua Fightereitä ja Virtua Copeja. Onneksi japanilaisjätti sai tuolloin markkinoille myös Saturn-konsolinsa, joka ankeasta kohtalostaan huolimatta tarjosi kodin lukuisille loistaville arcade-käännöksille. Yksi näistä oli yleisurheilun kiehtovaan maailmaan sukeltanut Athlete Kings.
Puhtaaseen näpyttelyyn perustuvia urheilunimikkeitä nähtiin reilusti esimerkiksi Commodoren ja NES:n aikoina, mutta polygonimaailmaan siirryttäessä moiset jäivät pikkuhiljaa modernimpien kontrollivaihtoehtojen jalkoihin. Athlete Kings tarjosi oivan välimuodon: Huipputulosten saavuttamiseksi ei suinkaan riittänyt pelkkä nappien holtiton hakkaaminen, vaan mukana oli kaivattu ripaus taktiikkaa.
Athlete Kings haki miesten 10-otteluun pohjautuviin urheilukarnevaaleihinsa vaihtelua mitä värikkäimmällä hahmoköörillään. Sukupuolet romukoppaan heittäviin karkeloihin oli kelpuutettu esimerkiksi venäläinen lihaskimppu Aleksei Rigel, vasta 15-vuotias kiinalainen kipittäjä Li Huang sekä erityisesti hyppylajeissa pätenyt jamaikalainen Femi Kadiena. Selkeiden erikoistumisten lisäksi mukana oli muutama tasavahva all-around-hahmo. Oma kiistaton suosikkini oli kuulantyönnössä 27 metrin kaaria viskelevä, mutta juoksuradoilla helposti väsähtävä Rigel. Ne 10-ottelun parhaat kokonaistulokset taas napsahtelivat useimmiten juurikin niille keskikastin kisailijoille.
Hulppea lajivalikoima sisälsi kaikki 10-ottelun lajit 100 metrin pyrähdyksestä kiekon- ja keihäänheittoon sekä pituushyppyyn. Pikamatkoissa pääsi pitkälle vimmaisella nappien hakkaamisella, mutta hurjan haastava seiväshyppy taas vaati useamman napin oikea-aikaista painamista. Pitkät tovit kestävä 10-ottelun päätöslaji 1500 metrin juoksu taas heitti radalle pelaajien lisäksi tietokoneen ohjastamia geneerisiä kirmailijoita, joiden peesissä juoksemalla tai eteen kiilailemalla oma puhki väsynyt hahmo sai kätevästi lisävoimia. Ikuinen murheenkryyni taas oli 110 metrin aidat, joka meni puolet ajasta joko kerrassaan loistavasti tai sitten täysin penkin alle. Välimuotoja ei tuntunut olevan. Kuulantyönnössä taas ne huikeimmat, liki 30 metrin kaaret sai aikaiseksi perustyyliä haastavammalla pyörähdystekniikalla – riskinsä siinäkin. Pisimmät, liki 100 metrin keihäskaaret taas olisivat saaneet legendaarisen Seppo Rädynkin kateelliseksi. Kattavasta lajivalikoimasta löytyi jokaiselle jotain, eikä mukana ollut yhtään selkeästi heikompaa tapausta.
Niin hyppy- kuin heittolajeissakin se ratkaisevin muuttuja oli oikea kulma, joka määrittyi sopivan aikaa toimintanappia pohjassa pitämällä. Vauhdin ja kulman osuessa juuri kohdilleen, ylsivät kisailijat paikoin jopa yli-inhimillisiin suorituksiin. Ne nokkelimmat pelimiehet ja -naiset bongasivat asetuksista mahdollisuuden pyhittää Saturnin ohjainkapulan kaikki paitsi yhden toimintanapin pelkästään juoksulle, jolloin tulokset kohosivat vielä uusiin sfääreihin. Parhaat tulokseni sain aikaiseksi NiGHTS-pelin kylkiäisinä tulleella analogiohjaimella, joka mahdollisti optimaalisimman asennon näpytellä samanaikaisesti peräti kuutta juoksu- ja yhtä toimintanappia. Reilut puolisen tuntia kestävän 10-ottelun jälkeen kehon joka lihas oli taatusti saanut ainakin päivän treenin verran tekemistä.
Sega Saturn kätki sisäänsä myös litiumpariston turvin ylläpidettävän keskusmuistin, joten ennätyksiä ei enää tarvinnut rustailla old-schoolisti paperille. Velipoikien kanssa kisaillessa tilastot tulivatkin jatkuvasti tarpeeseen, sillä kynä-paperi-komboonhan ei ole loppupeleissä luottaminen. Mutta auta armias sitä savottaa joka oli vastassa litiumpariston hyytyessä ja koko ennätysrulianssin alkaessa alusta. Jokin ihme siinä silti koukutti, jotta homma ei alkanut missään vaiheessa maistua puulta.
Athlete Kings oli monessa mielessä SEGAa parhaimmillaan. Liki täydellinen kolikkopelikäännös, joka toimi kotosallakin kavereiden kesken täydellisesti – ilman huolta kolikoiden loppumisesta. Mutta missä ovatkaan yleisurheilupelit nykyään, kysyn vaan?
