Descent-sarjan lautapelit ovat perinteisiä luolastoryömintöjä, jossa sankarit könyävät tehtävissä taistellen vihollisia vastaan ja keräillen aarteita. Toisin kuin aiemmassa Descent: Journeys in the Darkissa, heittää uudempi Descent: Legends of the Dark roskiin niin pelinjohtajan kuin suuret määrät lippulappuja. Vapise lautapeliproletariaatti, automaatio korvaa pian kaiken!
Automatisoi se!
Monimutkainen peli ei vaadi väistämättä monimutkaisia järjestelyitä. Yksinkertainen on kaunista: tuhannen pelikortin, nappulan ja erilaisen muistettavan säännön sijaan suuri osa materiaaleista on heitetty suoraan tietokoneen kontrolloitavaksi. Näppärä tukiohjelma on ladattavissa vaivattomasti sekä puhelimeen että tietokoneelle.
Edeltäjä Descent: Journeys in the Darkissa hirviöiden liikuttelun ja maaston rakentelun hallinnollinen taakka kaatui pelinjohtajan niskaan. Hänen roolinsa oli erilainen, sillä pelinjohtaja pelasi aktiivisesti muita vastaan. Nyt kaikki pöydän äärellä puhaltavat samaan hiileen, mikä on perherauhan, kaverisuhteiden ja tarinan etenemisen kannalta miellyttävämpi lähestymistapa.
Tietojen siirtäminen laitteiden välillä vaatii vaivalloista manuaalista tiedostonsiirtoa, joten vakiolaite kannattaa valita heti. Aloitimme pelaamisen kännykältä, jonka näyttö osoittautui valitettavasti liian pieneksi – pöytäkone taas on kömpelö ratkaisu, sillä ohjelmaa tarvitaan jatkuvasti. Täppäri tai kosketusnäytöllinen läppäri osoittautuivat parhaiksi apuvälineiksi.
Yksinkertaistamisesta huolimatta fyysinen paketti ei ole kooltaan aivan pieni, sillä seikkailu rakennetaan pöydälle pahviosista ja figuureista. Koossa ei säästellä: alue voi viedä koko pelipöydän ja rakennelmasta voi tulla mieltä kiehtovalla tavalla useampikerroksinen! Pilareiden varassa leijuvat monitasoiset ja jopa päällekkäin rakentuvat kentät herättävät lapsenomaisen innostuksen.
Juoni on tavanomaista fantasiahuttua, joka ei erotu haitakseen tai edukseen muista vastaavista. Terrinothista kertova lore-vihko kannattaa selailla läpi, mutta haltioiden ja epäkuolleiden täyteinen maailma on todella tyypillistä korkeaa fantasiaa.
Fantastista 3D-shakkia
Pelimekaniikka ei pyöri täysin ohjelmiston varassa, vaan toiminta tapahtuu pöydällä olevien korttien avulla. Vuorollaan sankari saa liikkua sekä tehdä kaksi taistelun tai ympäristön tutkimisen kaltaista toimintoa. Hahmolla voi olla lisäksi esineitä tai taitoja, joita voi käyttää erikoistoimintoina. Kaikki kortit ovat käännettävissä ympäri, jolloin kääntöpuolelta avautuu uusia taitoja. Lisäksi kääntäminen poistaa kortille asetetut haittapoletit.
Noppia käytetään hyökkäyksessä ja puolustuksessa. Nopan tähdet kertovat onnistumisten määrän, jota on mahdollista buustata esineillä, taidoilla tai uupumuspolettien kuluttamisella. Hyökätessä tieto lopullisista osumista syötetään ohjelmaan, joka ylläpitää tietoa vastustajien terveydentilasta. Vastaavasti vihollisten hyökätessä ohjelma kertoo keneen hyökätään ja kuinka kovaa. Uupumusta ei kannata venyttää äärimmilleen, sillä se voi johtaa lisävahinkoon tiukoissa paikoissa.
Ohjelmisto ei ylläpidä tietoa sankarien ja hirviöiden sijainnista, vaan figuurit sijaitsevat ainoastaan laudalla. Tämä vaatii hieman hoksottimia: jos ohjelma kertoo vihollisen hyökkäävän sankariin A, mutta etäisyys on liian suuri, hyökkääkin vihollinen lähimpään sankariin. Logiikka ei ole monimutkainen, varsinkin kun ohjelma muistaa vihollisten statukset, erikoistaidot ja muut monimutkaisuudet.
Tehtävien välillä sankarit shoppailevat kaupungissa ja valmistavat uusia esineitä käyttöönsä. Tämäkin soljuu miellyttävästi, sillä resurssienhallinta on ulkoistettu tietokoneelle. Järjestely mahdollistaa vaikkapa Gloomhavenin kultakolikoita monimutkaisemman resurssijärjestelmän, jossa mitä erilaisimpia raaka-aineita on kukkurakaupalla.
Tehtävästä kampanjaksi
Mukana voi olla neljä pelaajaa, joka on myös suositeltu osallistujamäärä. Osa tehtävistä ei skaalaudu aivan yhtä hyvin pienemmälle pelaajamäärälle, esimerkiksi mikäli tehtävässä on juoksenneltava paljon. Toisaalta myös soolopeli todistettavasti onnistuu, kunhan pelaaja ohjaa samanaikaisesti kahta hahmoa.
Juoni on sopivan epälineaarinen, ja seuraavia tehtävävaihtoehtoja on usein monta. Seurueessa on kuusi hahmoa, joista osa voi olla pakollisia tietyissä tehtävissä. Hahmoprogressio on onneksi suunniteltu siten, ettei pelaajaa ole sidottu yksittäiseen hahmoon. Toisaalta joskus ainakin yksi pelaaja on pakotettu pelaamaan totutusta poikkeavalla hahmolla tehtävävaatimusten vuoksi.
Descent: Legends of the Dark on monella tapaa kutkuttava kokonaisuus. Monitasoiset kentät ja ohjelmiston tukema pelinjohtaminen ovat erinomaisia ratkaisuita. Ainoa selkeä heikkous on taistelun yksinkertaisuudessa: pitkän päälle toiminta tuntuu hieman itseään toistavalta. Lisäksi tehtävät ovat varsin pitkiä: niiden parissa voi kulua useampi tunti. Pahvirakenteiden kestävyys herättää kysymysmerkkejä. Koska monitasoiset kentät vaativat asentaessaan pahviosien sörkkimistä toisiinsa, tulee materiaalin kuluminen olemaan vääjäämätön ongelma.
Kokonaisuutena tarjolla on mieleen jäävä seikkailu, joka tekee kiehtovan ensivaikutelman. Geneerisestä juonestaan ja pitkän päälle yksinkertaisehkosta taistelumekaniikastaan huolimatta vaikutelma on eeppinen. Tässäpä vasta miekkaa ja magiaa parhaimmillaan!
