James Bondin pikselitaivalta voisi verrata herran seikkailuihin valkokankaalla. Molemmilla on takanaan pitkä historia täynnä vaihtelevan tason tulkintoja Ian Flemingin luomasta suosikkihahmosta. Activisionin hankittua 007:n oikeudet itselleen vetovastuu annettiin ensin Treyarchille. Keskinkertainen mutta viihdyttävä Quantum of Solace julkaistiin vuonna 2008. Nyt on Liverpoolilaisen Bizarre Creationsin vuoro näyttää kyntensä ilman samanaikaisesti julkaistavan elokuvan mukanaan tuomaa painolastia.
Lähtökäsky, 007
Blood Stone käynnistyy vauhdikkaasti. Ennen kuin bondmaiseen tyyliin tehdyt alkutekstit rullaavat ruudulla, on ehditty jo hiiviskelemään, räiskimään sekä kaahaamaan pikaveneellä. Kontrollit ja pelimekaniikka ovat välittömästi tutut jokaiselle Unchartedia tai Gears Of Waria pelanneelle. Eteneminen tapahtuu pääosin suojasta suojaan hahmon takaa kuvattuna.
Ohjauksessa ei ole moitittavaa, eikä kamera aiheuta harmaita hiuksia. Mikäli Bond pääsee nyrkinkantaman päähän vastustajasta, suoritetaan nappia painamalla lyhyt tappoanimaatio, jossa vihollinen yleensä paiskataan lähimpään seinään. Käsirysyillä tienataan tähtäyksen pikalukituksen mahdollistavaa focus aimia, joka tuo mieleen Splinter Cell: Convictionin vastaavan merkkaustoiminnon.
Muista peleistä tutut elementit eivät pääty tähän. Bondilla on nimittäin käytössään älypuhelin, jonka ominaisuuksia miettiessään Q:n insinööritoimisto on opiskellut tarkoin Batmanin "etsivänäön" salat. Puhelimen voi kytkeä käyttöön milloin vain ja se näyttää muun muassa minne seuraavaksi edetään, vihollisten sijainnin, heidän aseistuksensa ja ovatko he tietoisia Bondin läsnäolosta. Eikä siinä vielä kaikki – luuri myös avaa kassakaapit ja eliminoi valvontakamerat reaktiokykyä mittaavien minipelien avulla.
Vihollisten sijainnin paljastaminen puhelimella lisää kevyen hiiviskelyelementin. Kenttäsuunnittelu ja vihollisten tekoäly eivät kuitenkaan yllä esimerkiksi Batman: Arkham Asylumin tasolle, eikä Bond osaa mitään kikkoja vihollisten harhauttamiseksi. Ainoa ratkaisumalli on hiipiä selustaan ja lyödä taju kankaalle, tai käyttää äänenvaimennettua pistoolia. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan käänny itseään vastaan, sillä pääpaino on selvästi räiskinnällä.
Ajokohtauksilta olisi odottanut enemmän ottaen huomioon Bizarren historian autopelien parissa. Kaava on aina sama: kaasu pohjassa ajetaan kohtauksen alusta loppuun asti, ja tähtääminen tapahtuu tarvittaessa automaattisesti. Kaiken lisäksi jahdattava jää kiltisti odottelemaan pelaajan mokatessa, ja kiinniotto tapahtuu aina ennalta sovitussa kohdassa – lavastuksen makua siis. Kulkupelien kirjo on monipuolinen Tuk Tukista Aston Martiniin.
James Bond -superagentin hurja elämä
Juoni on turhanpäiväinen biologisten aseiden ympärille kehitetty viritelmä. Sen tehtävä onkin esitellä uusia hämärämiehiä ja kuljettaa Bondia eksoottisissa maisemissa heitä metsästämässä. Aitoon Bond-tyyliin yhdessä paikassa ei viivytä liian pitkään ja tapahtumat rullaavat jouhevasti eteenpäin. Pelin aikana vieraillaan mm. Monacon kasinolla, Bangkokin kaduilla, Burman viidakossa sekä Siperian hyytävissä maisemissa. Aseita tarjoillaan pistooleista kranaatinheittimiin, ja nykytrendin mukaisesti ainoastaan kahta tuliluikkua voi kantaa kerrallaan mukana.
Tekninen toteutus on hyvän ja keskinkertaisen välimaastossa. Ulkomaisemat ja ajokohtaukset tarjoilevat satunnaista silmäkarkkia, mutta sisätiloissa grafiikoiden karuus häiritsee. Ruudunpäivitys pysyy vakaana alusta loppuun saakka, ja lataustauot on piilotettu välidemojen taustalle.
Kentät ovat täynnä patsaita ja kristalleja, jotka elokuvamaiseen tyyliin suorastaan haluavat tulla ammutuiksi taistelun tiimellyksessä, mutta karu totuus paljastuu nopeasti. Kaikki on harmittavan staattista rikkoutuvia ikkunoita lukuun ottamatta. Perinteisiä räjähtäviä laatikoita ja kanistereita on sitä vastoin ripoteltu kenttiin runsaasti, ja autojen bensatankin korkit on rautalankaa säästämättä merkattu eri värillä.
Daniel Craig ja Judi Dench lainaavat kasvonpiirteensä ja äänensä päähenkilöille. Craigin kirveellä veistetyt piirteet ja eleetön roolisuoritus Bondina sopivat ilmeisen erinomaisesti polygonimalliksi, sillä sinisilmäinen näyttelijälahjakkuus on mallinnettu ehdottomasti parhaiten. Denchin M näyttää puolestaan jotenkin… luonnottomalta. Muut hahmomallit tuovat yksinkertaisuudessaan mieleen lähinnä viime sukupolven tuotokset. Tämä koskee myös pelin tunnuskappaleen esittäjä Joss Stonea, joka on mukana Bond-tyttönä. Hänen roolisuorituksena enemmänkin vihastuttaa kuin ihastuttaa ylikorostettuine brittiaksentteineen.
Ääniefektit ajavat asiansa säväyttämättä suuntaan tai toiseen, mutta musiikki ansaitsee erikoismaininnan. Se sopii erinomaisesti peliin ja onnistuu tunnelman luomisessa tunnuskappaleesta alkaen.
Peli on pelattu, James Bond
Nykypelien suurin synti, lyhyt pituus, nostaa päätään tälläkin kertaa. Ensimmäinen kierros normaalilla vaikeustasolla oli ohi parissa illassa, joka vastaa noin neljästä viiteen tuntia peliaikaa. Bond ei kestä kovin montaa osumaa, mutta hetken huilaus palauttaa energiat nopeasti. Paria puolustuskohtausta lukuun ottamatta vastustajat marssivat tapettaviksi pienissä ryppäissä ja sievässä jonossa, joten eteneminen on turhankin helppoa. Homma on ohi juuri kun pelaaja pääsee vasta vauhtiin. Menoa helpottavat entisestään pikatähtäystoiminto ja älypuhelimen paljastamat vihollisten sijainnit.
Läpipeluun jälkeen avautuva 007-vaikeusaste tuo lisähaastetta, mutta uudelleenpeluun mielekkyys riippuu lähinnä kiinnostuksesta saavutuksiin, joita jaetaan avokätisemmin toisella kierroksella.
Nettipuolen toteutus oli etukäteen ajateltuna mielenkiintoista nähdä – tiimin edelliset teokset ovat nimittäin aina olleet koukuttavimmillaan moninpeleinä. Tämänkertainen onnistuminen tosin jää torsoksi, sillä ketään ei yksinkertaisesti ole linjoilla. Pitkän odottelun jälkeen pääsin kerran otteluun mukaan, ja silloinkin meitä oli peräti kolme tyyppiä 16 sijaan juoksemassa ympäri suurehkoa kenttää. Moninpeli voidaan siis virallisesti julistaa kuolleeksi.
Bizarre on yhdistellyt rohkeasti (jopa röyhkeästi) ideoita tämän sukupolven hiteistä ja saanut aikaan viihdyttävän, mutta harmittavan kertakäyttöisen paketin. Vaikka yksikään kopioiduista ideoista ei yllä esikuviensa tasolle, homma on riittävän hyvin tasapainossa ja tätä pelaa mielellään. 70 euron hintalapulle ei kuitenkaan missään nimessä tule riittävästi vastinetta lyhyyden vuoksi, mutta peli löytänee tiensä nopeasti alennuskoreihin minimaaliseksi jääneen markkinoinnin vuoksi. Siinä vaiheessa kyseessä on toimintapelien ystäville tutustumisen arvoinen teos.
