Jonkunhan se on tehtävä
18 Wheeler saattaa olla joillekin pelihalleista tuttu peli, missä ajetaan rekoilla kilpaa isoon amerikkalaiseen malliin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelin ideana on valita itselleen yksi neljästä tarjolla olevasta kuskista ja rekasta, ja ajaa lyhyitä etappeja, joissa maaliin pääsy aikarajan puitteissa päästää pelaajan aina etenemään seuraavaan etappiin. Ajaminen tapahtuu yleisillä maanteillä eli mukana on luonnollisesti myös muuta liikennettä. Lisäksi kuvioissa on pahaenteisen näköisellä mustanpuhuvalla rekalla kaahaava "paha jätkä", jonka kanssa pelaaja kilpailee.
Pelin alkupresentaatio ei ole mitenkään ihmeellinen - pari alkukuvaa, asetusvalikko eikä paljon muuta. Vaikeustasoja on viisi: Very Easy, Easy, Normal, Hard sekä Very Hard. Driving Force -ratin tukea ei tullut testattua kyseisen oheislaitteen puuttumisen takia. Mainittakoon heti tässä vaiheessa, että peliohjaimen näppäinjärjestystä voi onneksi muuttaa mielensä mukaan. Pelin aluksi tarjoama näppäinasettelu kun oli ainakin yllekirjoittaneelta viedä hermot: R2 on kaasu, L2 jarru ja X vaihtaa vaihdetta pienemmän ja isomman välillä. Niin pahasti ovat selkärankaan iskostuneet perinteiset "X=kaasu ja niin edelleen" –kontrollit, että näppäinten järjestystä oli pakko muuttaa ennen kuin pelaamisesta tuli yhtään mitään.
Pelin grafiikan voisi sivuuttaa lyhyesti toteamalla "ihan OK, mutta ei mitään ihmeellistä". Maantiet, muut autot ja tienvarsien maisemat on toteutettu ihan sulavasti, mutta grafiikka on hyvin perinteistä ja tavanomaista arcade-tavaraa. Tielle yhdessä vaiheessa ilmaantuva ja autoja ympäriinsä viskova pyörremyrsky on kyllä ensimmäisellä kerralla ihan vaikuttavan näköinen. Äänimaailman osalta rekan moottori jyrisee vakuuttavan oloisesti, mutta esimerkiksi törmäysäänet ovat todella vaisuja. Pelin musiikki on hirvittävää geneeristä countryn ja aikuisrokin sekoitusta, joka tuntuu noin viiden sekunnin ajan hauskalta vitsiltä, mutta alkaa sen jälkeen riipimään hermoja hyvinkin nopeasti. Mukaan on myös saatu ilmeisesti CB-radion välityksellä kuuluvaa ääninäyttelyä, missä pelaaja saa kuulla "humoristisia" kommentteja ajotyylistään sekä toimeksiantajaltaan että kilpailevan rekan kuskilta. Näitä kommentteja ei vain ole kovin useaa erilaista ja ne alkavat nopeasti toistamaan itseään.
Rekisterikilvet vietiin viime torstaina
Rekan ajotuntuma on suhteellisen hyvin toteutettu: kiihtyy todella hitaasti ja kääntyy kuin humalainen norsu. Koska en ole koskaan itse rekan ratissa istunut, voin ainakin kuvitella, että näinhän se menee. Huonon kiihtyvyyden ja tiukkojen aikarajojen vuoksi on tärkeää välttää osumista muihin autoihin, poikkeuksena ovat erikseen merkityt pakettiautot, joihin osuminen tienaa pelaajalle muutaman lisäsekunnin aikaa. Mielenkiintoinen idea on se, että jos pelaaja pääsee kilpailevan rekan tai jonkin muun ison auton taakse, antaa edellä ajavan auton imussa ajaminen lisää vauhtia. Jos pääsee maaliin ennen kilpailevaa kuskia, saa ennen seuraavaa tasoa kokeilla bonustehtävää, jossa pyritään ajamaan rekkaa määrättyä reittiä ja pysäköimään se tarkasti ennen ajan loppumista. Mikäli pelaaja tässä onnistuu, on palkkiona jokin rekan suorituskykyä (nähtävästi) paranteleva osa, kuten äänitorvi tai tehokkaampi moottori.
18 Wheelerissä ajaminen on kaiken kaikkiaan suhteellisen viihdyttävää - niin kauan kuin sitä kestää. Tämän pelin pahin vika on nimittäin siinä, että se on todella lyhyt. Tasoja on yhteensä neljä, ja ne ovat myös itsessään lyhyitä, noin 2 – 3 minuuttia/taso. Ensi-istumalta pelasin pelin Normal-vaikeustasolla läpi vajaassa tunnissa - ja tästä voidaan vielä vähentää se puolisen tuntia, joka kului tuskastellessa nurinkurisen näppäinjärjestyksen kanssa. Pelin läpipääseminen ei avaa pelaajalle mitään uutta; ei uusia ratoja, kuskeja, rekkoja tai mitään muutakaan. Ei muuta kuin lyhyet lopputekstit, The End, ja takaisin alkuruutuun.
Ihan sellaisenaan ei Acclaim ole kehdannut tätä arcade-käännöstä laittaa myyntiin ja peliin onkin lisätty pari muuta pelimoodia, joilla pyritään antamaan pelille lisäarvoa. Yksi näistä on Parking Challenge, jossa ajetaan erilaisissa ympäristöissä vähän varsinaisen pelin bonustehtävien malliin ja pyritään pysäköimään rekka milloin mitenkin päin ajan raksuttaessa. Tämä on itse asiassa ihan hauskaa vähän aikaa, mutta menettää viehätyksensä ennen pitkää. Toinen "lisäpeli" on Score Attack, jossa valitaan yksi neljästä radasta ja ajetaan sitä kolme kierrosta. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon rahaa törmäämällä aikaisemmin mainittuihin pakettiautoihin ja väistelemällä muita tiellä liikkujia. Myös Score Attackissa on mukana kilpaileva rekkakuski, mutta en huomannut että olisi mitään merkitystä sillä, tuleeko pelaaja maaliin ennen kilpakumppania vai ei. Score Attack on kaiken kaikkiaan tyhjänpäiväisin osa-alue koko pelissä. Pelistä löytyy myös kaksinpelimahdollisuus, mutta sekään ei onnistu 18 Wheeleriä pelastamaan.
Mittarimiehet pukee naamareita ylleen
Tästä pelistä voisi kertoa vielä kaikenlaista pientä, kuten esimerkiksi sen, että vastaantulevat autot ovat oikeastaan aina samassa järjestyksessä. Tai sen, että valittavissa olevat neljä kuskia ovat kaikki todella ärsyttäviä stereotyyppejä. Kaiken voi kuitenkin kiteyttää sanomalla, että 18 Wheeleriä ei olisi pitänyt ollenkaan kääntää kotikoneille. Näkemieni kuvien ja lukemieni kommenttien perusteella alkuperäisen kolikkohalliversion viehätys perustuu suurelta osin muihin asioihin kuin itse peliin: isoon, pehmustettuun ja jousilla pomppivaan rekan istuimeen, valtavaan rattiin, jonka vääntämisessä on kunnon tekemisen meininki jne. Kun nämä seikat riisutaan pois, ei jäljelle jäävä peli tarjoa muuta kuin pienen, lyhytaikaisen välipalan. Jos tämä olisi saman tien julkaistu johonkin 20 euron hintaan, voisi ehkä vielä kuvitella jonkun rekkafanin (onko niitä?) innostuvan, mutta täysihintaisena pelinä 18 Wheeler on lähinnä huonoa huumoria. Hyvää arcade-huristelua etsivän kannattaa hankkia käsiinsä mieluummin vaikkapa samaisen Acclaimin julkaisema Burnout.
(otsikot lainattu Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen kappaleesta "Rekkamies")
