Jos on yhtään seurannut sivustomme arvosteluja ja keskustelualuetta, niin on saattanut havaita sen lämpimän vastaanoton, jonka jokainen uusi Yakuza-sarjan peli on viime vuosina saanut. Olipa kyseessä sitten yhden saagan päättävä Yakuza 6: The Song of Life, uuden tarinakaaren käynnistävä Yakuza: Like a Dragon tai sarjan spinoff-tuotos Judgment, niin joka kerta on kuultu enemmän tai vähemmän kehuja.
Näistä jälkimmäisin saa nyt jatkoa nimellä Lost Judgment. Kyseessä on monella tapaa tuttua menoa, mutta mukana on myös tarpeeksi uutta ja ihmeellistä, että uutukainen on ansainnut oman paikkansa syksyn pelitulvassa.
Onnistunut uranvaihto
Lost Judgment keskittyy edeltäjänsä tapaan Takayuki Yagamiin, lakimiehestä yksityisetsiväksi hypänneeseen voimanpesään. Mukana on entinen yakuzan jäsen, nykyinen yhtiökumppani Masaharu Kaito sekä rypäs muita lakimaailman koukeroita taitavia hahmoja.
Vaikka kyseessä on jatko-osa ja menossa on mukana lukuisia tuttuja hahmoja (joista osa täysin unohdettavia statisteja), niin mitään ylitsepääsemätöntä juonikuviota tahi muuta ei jää epäselväksi, vaikka ensimmäistä osaa ei ole koettuna. Oleelliset asiat selitetään kyllä, ja osa taustatarinoista on uuden tarinan kannalta turhakkeita.
Yakuzoja sekä ykkös-Judgmentia pelanneille voi kertoa, että luvassa on sitä tuttua viihdyttävää menoa, mutta myös kosolti särmättyjä kulmia ja oikeasti kiinnostava juoni.
Tarina käynnistyy kolmelta taholta. Hylätystä rakennuksesta löytyy pahoin kärsinyt ja mätänemään päässyt ruumis, kun toisaalla entisen poliisin kourimistapauksessa annetaan tuomiota japanilaisessa tuomioistuimessa. Näiden tapahtumien lisäksi päähahmokaksikkomme rekrytoidaan selvittämään potentiaalisia kiusaamistapahtumia lukioympäristössä.
Alku ei lupaa mahdottomia, sillä kouluaspekti ei ole sieltä kiinnostavimmasta päästä. Etenkin kun vertaa vaikkapa alkuperäissarjan juonikuvioita, joissa riittää jättimäisiä salaliittoja ja maailmoja mullistavia salaisuuksia. Tarina muuttuu onneksi kosolti kiinnostavammaksi, kun ensimmäiset puolitoista huonosti rytmitettyä kappaletta saadaan alta pois.
Alussa pyöritään liiankin pitkään koulussa ärsyttävänpuoleisten opiskelijahäiriköiden seurassa, mutta kunhan opinahjo jää hieman enemmän taka-alalle, pääsee pelikokemus kunnolla vauhtiin. Tarjolla on lopulta perin kiinnostava ja asiat toisiinsa yhdistelevä (laki)tarina, vaikka kiusaamisaspekti ei pääse oikein missään kohdin unohtumaan. Sen enempiä paljastamatta.
Koulu on iso osa tarinaa ja tapahtumapaikkoja, mutta koluttavana on myös sarjan aiemmista osista tuttu hämyisä kaupunginosa Kamurocho sekä viime vuoden Yakuza: Like a Dragonissa nähty Ijincho. Näitä alueita kolutaan pitkin ja poikin pääjuonen, sivutehtävien ja vapaan tutkimisen muodossa.
Kenkää naamaan ja muihin osiin kroppaa
Pelaajan tehtävänä on ohjata Yagamia läpi eri juonenkäänteiden eri hahmojen kanssa puhellen, minipelejä pelaten, erilaisia tehtäviä suorittaen sekä etenkin tapellen. Taistelut ovat iso osa peliä, joskin ehkä hitusen vähemmän kuin vaikkapa edellisessä osassa. Meno on tasapainotettu mukavasti mätkimisen ja muun puuhan välillä.
Yagamilla on kolme eri taistelutyyliä, jotka ovat toimivan erilaisia. Etenkin uusi käärmetyyli, joka perustuu vihollisten iskujen torjuntaan, on varsin mukava käyttää. Lisäksi vihamielisten oppilaiden, jengiläisten ja muiden lurjusten kanssa mätkiessä monet käsien ulottuvilla olevat esineet tuoleista valomainoksiin käyvät lyöntiaseiksi, mikä jaksaa huvittaa koko pelin läpi.
Kahden hyökkäysnapin yhdistelmillä ja tilanteesta riippuvilla (ja perin överiksi vedetyillä) erikoishyökkäyksillä on myös iso osansa taistelun toimivuudessa ja näyttävyydessä.
Ja tapeltavaahan riittää, sillä kaduilla liikuskelee vihamielistä väkeä vaikka kuinka sun kanssa. Normaalivaikeustasolla taistelut ovat aikamoisen helppoja, kunnes eivät olekaan. Pomotaistelut yllättävät vaativuudellaan, sillä isokenkäisemmät vastustajat vaativat iskuja sata kertaa enemmän normijanttereihin verrattuna.
Ei Poirot joutunut tekemään mitään tällaista
Pelattavaa riittää, sillä pääjuonen lisäksi koettavana on sivutehtäviä, jotka vaihtelevat höpsöistä vakaviin. On ufo-havaintoja sekä rikoksia, mystisiä ruokakojuja ja kadonneita henkilöitä. Koulu tarjoaa myös erilaista aktiviteettia paikallisesta mysteeriklubista tanssikerhon jammailusessioihin, joissa painellaan ruudulla näkyviä nappeja oikea-aikaisesti rytmipelien tapaan.
Lisäksi tarjolla on vino pino minipelejä, joihin voi upottaa aikaa tuntikaupalla. Baseball, tikanheitto, mahjong ja golf mahtuvat kaikki ohjelmistoon, joiden ohella dronella päästään kisaamaan muita lennättäjiä vastaan. Virtuaalitodellisuudessa päästään kisaamaan, ja nyrkkeilyminipeliäkään ei sovi unohtaa.
Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä kaupunkien pelihalleissa on koettavana Segan männävuosien klassikoita Virtua Fighter 5:stä Sonic the Fightersiin. Ja onpa Yagamin toimistossa Master System -konsoli, jolla pelata muun muassa Alex Kidd in Miracle Worldia, Fantasy Zonea ja Enduro Raceria.
Etsiväntaitojakin päästään harjoittamaan varjostustoimien (jotka ovat huomattavasti toimivampia kuin edellisessä osassa) ja valokuvauksen avulla. Myös hiippailu ja ilkimysten perässä juoksu katuja pitkin saavat omat hetkensä.
Jet Set Yagami
Pelaaminen on mukavaa ja viihdyttävää, parhaimmillaan huomattavan paljon. Kunhan alkutaipaleen kankeudet pääsee ohittamaan, niin meno muuttuu suoranaisen hauskaksi. Juonikuviot ovat kiinnostavia, ja erilaisia sivutehtäviä on ripoteltu ympäri karttoja löydettäväksi.
Kaupunginosissa liikkuminen on mukavan saumatonta, kauppoihin pääsee sisään noin vain ilman latausruutuja ja pääseepä kaduilla rullaamaan astetta nopeammin skeittilaudan päällä.
Seikkailu on myös perin japanilainen, mikä on aina ollut osa Yakuzojen ja niiden liitännäisnimikkeiden viehätystä. Paikallinen kulttuuri ja käyttäytyminen yhdistettynä eri ravintoloiden ruokalistan kuvilla saavat matkakuumeen nousemaan. Jälkimmäinen asia nostattaa myös usein nälän. Yagami voi myös niin halutessaan suunnata paikallisiin juottoloihin nauttimaan tunnetuista alkoholimerkeistä aina Ballantine'sista Carlsbergiin.
Äänipuoli ansaitsee myös kehuja. Japaninkielinen ääninäyttely kuulostaa kaikin puolin oikealta, mutta englanninkielinen versio ei jää yhtään kauemmaksi. Lontooksi ääninäytelty dialogi on jopa niin mainiota, että pitäydyin siinä suurimman osan peliajastani. Huulisynkka on tarpeeksi hyvä, joskin osa välinäytöksistä on selkeästi animoitu vastaamaan japanilaista ääniraitaa. Puhetta piisaa, mutta aivan kaikkea ei ole ääninäytelty, joten tekstiä kannattaa varautua näkemään.
Musiikkipuoli ei ole se hulppein ikinä, sillä vaikka tarjontaan kuuluu monta menevää rallia sekä etsiväpeliin sopivaa kappaletta, niin osa sävelmistä juuttuu ihan kivaa taustamusiikkia -asteelle. Huonoa musisointia ei tosin ole tarjolla. Kehu se lie tämäkin. Erilliskehaisu pitää antaa PlayStation 5:n ohjaimen kaiuttimesta lähtevälle skeittilaudan äänelle. Luulin nimittäin, että kyseinen ääni tulee ulkoa, joten täydestä meni.
Graafisesti etsiväseikkailumme on varsin mukavaa ihasteltavaa, etenkin neonvaloissa kylpevät Kamurocho ja Ijincho. Päähahmot ovat myös ilmeikkäitä tuttavuuksia, mutta heti jos ruudulla on täysi sivuhahmo tai kaduilla maleksiva matkalainen, ei yhtä paljon kehuja pysty antamaan. Erikseen pitää mainita kaksi eri kuvamoodia, jolla seikkailun voi kokea. Käytettävissä on Standard-moodi sekä Resolution Priority -vaihtoehdot.
Tekemistä piisaa sen verran paljon, että vaikka koettaisi keskittyä enimmäkseen päätehtävään, kannattaa aikaa varata päälle 25 tuntia. Kaiken mahdollisen kokemiseen kuluu puolestaan ainakin kymmenen tuntia lisää.
Parasta A-ryhmää
Paljon on tullut kehuttua ja vieläpä ihan syystä. Siitä huolimatta kyseessä ei ole täydellinen nimike. Tietyt sarjalle tutut kaavamaisuudet ovat edelleen mukana niin kuin myös hölmöt näkymättömät seinät, jotka estävät liikkumista ei-haluttuihin suuntiin. Onneksi näiden asioiden vastapainona on paljon positiivista.
Kaikki arviossamme olleet Yakuza-pelit sekä ensimmäinen Judgment ovat saaneet arviossamme neljä tähteä viidestä. Tällä kertaa neljä olisi voinut myös olla potentiaalinen arvosana, sillä alkutaival on, kuten mainittua, huonosti rytmitetty eikä koulu ympäristönä ole se kaiken mielenkiintoisin. Mutta kokonaisuus on sen verran mielenkiintoinen ja toimiva, että viisi tähtöstä on kyllä ansaittu, vaikka sitten pyöristämällä hitunen ylöspäin.
Lost Judgment on toimiva kokonaisuus, jota pelaa varsin mielellään. Tämän pelisarjakokonaisuuden paras peli? Näin voisin väittää.
