Jipii, meillä on valtakunta
Seikkailu alkaa pilvien peittämältä mantereelta, jossa kohoaa kaikessa komeudessaan suuri linna – pelaajan oma tukikohta. Pilviharson suojissa valtaosin oleva ympäristö tarjoaa muun muassa seikkailuja, taisteluita, kevyttä loottaamista ja sankareiden värväämistä. Ensivaikutelmana näky on kuin koristeellisesta lautapelistä. Pienenä yllätyksenä opin, että vuoropohjaisuus koskee taisteluiden ohella myös avoimessa maailmassa liikkumista, joten annoin vahingossa tasoitusta tietokoneelle viiden vuoron verran. Vuoro kun päättyy keskipainiketta sohaisemalla. En kuitenkaan aloittanut peliä alusta, sillä jokaisella vuorolla kassaan kilahtaa oman valtakunnan verotuloja. Kertyneillä varoilla kelpasi ostaa rosteriin monta sankaria, joita on mukavan erilainen valikoima.
Pilvien peittämä valtakunta aukeaa pala palalta sitä mukaa, kun oman linnakkeen päähahmoa liikutellaan käytössä olevien toimintapisteiden avulla. Kyseinen kaapuun pukeutunut hahmo toimii vain symbolina, sillä valitut sankarit matkaavat näkymättömissä hänen mukanaan. Sama kätevä systeemi pätee myös vihollisiin, jolloin ei voi etukäteen tietää vastapuolen vahvuutta ennen taistelua – ainoastaan vihollistyypit kerrotaan. Vihollisjoukon yllä oleva tähtimäärä antaa kuitenkin viitteitä vastustajan voimakkuudesta. Joskus tekoäly ilmoittaa ennen kahakkaa oman joukkiosi olevan ylivertainen vastustajaan nähden, jolloin taistelun voi skipata täysin. Tällöin ilmoitetaan vain saaliin ja kokemuspisteiden määrä. Sanomattakin on selvää, että vuoropohjaisen ja taktisen taistelutyylin ystävänä valitsin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aidon tilanteen.
Kömpelöä valikointia ja sujuvaa taistelua
Yksi asia olisi voitu tehdä paremmin, nimittäin paremmat tutoriaalit valikoiden käyttöön. Etenkin ensimmäisten tuntien aikana törmäsin jatkuvasti erilaisiin rajoitteisiin, kun asioita ei selitetty kunnolla. Ohjaimen nappeihin on toki ohjelmoitu monia oikopolkuja, mutta pelaajan täytyy itse opetella ne. Missään ei esimerkiksi selitetä, miten sankareita poistetaan luoduista ryhmistä jos haluaisi muodostaa toisenlaisen porukan käyttöönsä. Omassa tukikohdassa operointi vie sekin aikaa ennen asioiden sujuvoitumista. Suosituksena pelin säätövalikot kannattaa koluta kunnolla, sillä niistä löytyy monta tärkeää asetusta. Tärkeimpiin kuuluvat oman vuoron päättämisen vahvistaminen sekä oman porukan kuolemien pysyvyys.
Taistelukentällä meininki onkin sitten aivan toista luokkaa. Hahmojen ohjaaminen on helppoa, toimintapisteet näkyvät selkeästi, ja eri toiminnot hyökkäyksiä myöten saa valittua vaivattomasti. Yksi varoituksen sana on paikallaan: englantia on osattava, että ymmärtää eri taitojen toiminnot. Ennen tosikoitosta saa halutessaan käydä läpi perustoiminnot opettavan tutoriaalin, jossa kannattaa kokeilla kaikkea mahdollista. Kylmiltään lähteminen on lähes sama asia kuin noutajan vierailu omassa tiimissä, sillä tekoäly toimii jo toiseksi helpoimmalla normal-tasolla varsin älykkäästi. Mukavaa variaatiota saadaan myös taistelukentän rakenteen satunnaisuudella, pohjautuen ympärillä olevaan maastoon.
Kehityskaari osoittaa ylöspäin
Seikkailun edetessä saa nauttia oman tukikohdan kehitysaskeleista ja sumupilvien takana operoivat vihollistukikohdat tulevat paremmin esille. Pääpaino on edelleen eri valtakuntien välisessä sapelinkalistelussa, vaikka toisinaan löytää esimerkiksi aarrearkkuja tai muita hahmoja, jotka tarinoivat omia juttujaan. Ensimmäisellä pelikerralla pidin omien hahmojen kuolemat pysyvinä, mutta siinä kohtaa hermo meinasi palaa pahemman kerran, kun menetin kaksi kokenutta hahmoa samassa taistelussa. Vainajien armeijaan liittyi tehokkain velhoni ja paras jousiampujani.
Pelin saa toki tallennettua koska haluaa, mutta taisteluiden aikana välitallennukset eivät toimi. Menetettyjen sotureiden vuoksi katse kääntyy silloin tällöin värväysjonoon, josta löytyy kelpo lailla valinnan varaa. Tarjolla on miekkaa heiluttelevaa barbaaria, nopeasti liikkuvaa nelijalkaista raatelijaa, verenhimoista mutanttia sekä erilaisia tukijoukkoja, kuten velhoja. Ryhmien moninainen muodostaminen on parhaimmillaan kuin Darkest Dungeon -pelistä, vaikka se onkin vuoropohjaisesta taistelustaan huolimatta hyvin erityyppinen kokemus.
Kelvollinen välipala
Kun rutiinit tulevat tutuiksi ja oma valtakunta laajenee, niin pelin pariin tuli palattua entistä useammin. Maailman kätkemät salaisuudet innostivat tutkimusmatkailuun, ja kotipuolessa oleva joukkio suoritti omia tutkimusretkiään kokemustaan kartuttaen. Ainoa harmi on pelin lyhyys, sillä kampanjan tahkoaa läpi noin 7-8 tunnissa, vaikka käytin kohtuullisen paljon aikaa maailman tutkimiseen. Indiepelille kyseessä on kuitenkin kohtuullinen tuntimäärä, ja aina voi haastaa itseään vaikeammilla tasoilla.
Päätarinan lisäksi Fort Triumph sisältää myös skirmish-taistelutilan, jossa neljä pelaajaa voi haastaa toisensa samalta sohvalta. Halutessaan mukaan voi laittaa myös tekoälyvastustajia, jolloin maailmassa on peräti kahdeksan eri valtakuntaa. Verkon yli tapahtuvaa moninpeliä ei yllättävästi ole mukana ollenkaan. Hinnalla peliä ei ole pilattu, sillä PS Storen hintalappu näyttää lukemaa 19,95 €. Kokonaisuutena tämä oli mukava välipala, ja neljä tähteä on osuva arvosana.
