Animal Crossing: The Wild World

Animal Crossing: The Wild World on taatusti eräs oudoimmista nimikkeistä aikoihin. Aikaisemmin N64:llä ja GameCubella viihdyttänyt pelisarja on lanseerattu nyt myös Nintendo DS:lle pelaajien iloksi. Varsinainen peli Animal Crossing ei ole, eikä myöskään ultrarealistinen virtuaalimaailma; tämä tuotos on jotain tältä väliltä pastelliväreineen ja outoine eläinasukkeineen. Ajantappovälineenä Animal Crossing on mitä loistavin, ja pieni-hiekkalaatikko -skenaario on varmasti näpertäjien mieleen. Kun peli tarjoaa vielä vuoden jokaiselle päivälle jotain uutta, ei kiinnostus eläinten maailmaan sammu aivan heti, ja ainahan kaverin voi kutsua kyläpahaseensa visiitille.

Pelkoa ja inhoa siellä jossain

Pelin luonne paljastuu heti ensiminuuteilla, kun pelaajaa eläinkylään kuskaava pöllö avaa nokkansa ja selittelee niitä näitä psykedeelisellä äänellään. Pulinan ohella pelaaja valitsee sukupuolensa, nimensä, syntymäpäivänsä ja muut strategiset tiedot. Pienen kruisailun jälkeen kylän uusin asukas saapuu määränpäähänsä ja heti alkajaisiksi nimeää uuden kotinsa. Oikeastaan tämän jälkeen ohjakset ovat vapaat. Alussa täytyy toki käydä moikkaamassa kylän myyjää, tuota kiireistä pesukarhua, Tom Nookia. Tom nimittäin vuokraa taloaan uudelle asukkaalle, ja parhaiten vuokraa lyhentää myymällä tälle löytämiään esineitä.

Aivan aluksi on myös hyvä käydä tervehtimässä kanssaeläjiään, laittaa vaikka kirje pitämälleen asukkaalle. Asukkaat ovat personaallisia, ja dialogia on hämmästyttävä määrä. Immersio nettiropea mukailevasta maailmasta on harvinaisen onnistunut, ainakin dialogin osalta. Useimmiten asukkaat kävelevät vain ympyrää onki kädessään, mutta välillä mokomat saattavat käydä keskustelua keskenään ja sopia menoja. Esimerkiksi kerran palloiltuani raitilla tuli yksi asukkaista kertomaan kuinka oli ihastunut erääseen toiseen. Vastaavasti kerran onnistuin suututtamaan asukkaat juoksemalla jatkuvasti näitä vasten. Tämän jälkeen kaikki pitivät minulle mykkäkoulua hetken. Erilaisilla lahjoilla voi myös painaa kuvansa muiden sydämiin, ja kylän yleistä viihtyvyyttä voi kohentaa pihatöitä tekemällä.

Rikkaruohojen repimisen ja kukkien asettelun lisäksi tekemistä riittää pitkäksi aikaa. Museossa voi vierailla ihastelemassa löytämiään tavaroita, tähtitornissa voi tutkia taivasta ja luoda - sekä nimetä - tähtikuvioita ja kaupungintalolla voi vaikka säveltää kyläänsä uuden tunnusmusiikin. Myös kalojen narraaminen ja perhosten vangitseminen onnistuu, joskin nämä ovat toteutukseltaan aika mitättömiä. Esimerkiksi kalastamisesta olisi saatu pienellä vaivalla huomattavasti mielenkiintoisempaa. Kaiken huvittelun lisäksi oman talon muokkaus on tietysti mahdollista. Edellä mainittu onkin erittäin keskeistä etenemisen kannalta; onhan uuteen persoonalliseen kämppään mukava kutsua ystäviä vaikkapa Wi-Fin avulla kylään.

Silmän lepo ja korvan kärsimys

Tunnusomaisin piirre Animal Crossing -sarjassa on aina ollut sen ylisöpö ja outo visuaalinen ilme. Maailma koostuu eri eläinten arkkityypeistä; mukana on vanha ja fiksu kilpikonna, söpö ja kiivas panda sekä tietysti myös viisas pöllö. Eläimet ovat persoonallisia aina ulkoasusta dialogiin - ja ääniin. Äänet jakavatkin tuntemukset tylysti kahtia. Välillä eläinten kieltä jaksaa juuri ja juuri kuunnella, välillä moiseen meluun kyllästyy täysin. Puheen saa tietysti pois päältä tai korvattua piipityksellä. Pelin musiikki kaikessa yksinkertaisuudessaan on leppoisaa ja sopii tunnelmaan kuin punkkulasi taiteilijan kouraan.

Hahmon ohjaaminen onnistuu parhaiten sekä näppäimiä että kosketusnäyttöä käyttämällä. Valikoissa kynällä selailee parhaiten ja tuskalta säästyy, kun kiltisti liikuttaa hahmoa digiohjaimella. Muuten kynä toimii pelissä loistavasti ja helpottaa huomattavasti esimerkiksi piirtämistä ja kirjoittamista. Tekstiä voikin suoltaa kirjeiden lisäksi vaikkapa ilmoitustaululle muita huvittamaan. Arvosteltavana pelinä Animal Crossing on hankala tapaus, eikä sen pelaaminenkaan ole mikään aivan peruskokemus. Parhaiten pastellivärinen rennostelu menee pienissä erissä. Pelissä on aina kiva silloin tällöin käydä somistamassa kyläänsä tai keräämässä uusia esineitä. Varsinaisten tavoitteiden puute, hieman hidas käyttöliittymä ja yleinen tylsyys vaivaavat silti nimikettä pahasti. Myös aikaisemmista osista tutun NES-konsolin poissaolo harmittaa, eikä syyttä. Kaiken kaikkiaan Animal Crossing on silti laatutuote ja hintansä väärti. Jos söpö ja huoleton simistely kiinnostaa, kannattaa peli poistaa hyllyltä.