PSP:n toisen Ape Academy -pelin pääosissa ovat edelleen kotipleikkareiden Ape Escapeista tutut apinat. Academyn pääpaino on tasoloikinnan sijaan lyhyissä, muutamia sekunteja kestävissä pikkupeleissä. Paperilla konsepti kuulostaa oikein sopivalta taskukonsolille, mutta valitettavasti päärooleissa pyörivillä apinoilla on tainnut olla sananvaltaa myös pelin suunnittelupuolella.
2000-luvun KSP
Ape Academyn perusta on yksinkertainen korttipeli, jossa on kaksi pelaajaa. Kummallakin on kädessä neljä korttia, jotka lätkitään pöytään yksi kerrallaan yhdenaikaisesti. Jokainen kortti vastaa yhtä minipeliä, ja kivi-paperi-sakset-säännöillä määritettävä voittajakortti valitsee erän lopuksi pelattavan pelin. Voittajakortin haltija hyökkää, kun toinen pelaaja puolustaa. Minipelit ratkaisevat saako hyökkääjä tehtyä puolustajalle vahinkoa, joten puolustava osapuoli voi ainoastaan torjua mahdollisen rankaisun voitolla tai tasapelillä. Minipeleillä kulutetaan vastustajan energiaa, ja kun pelaajan mittari on tyhjä, tämä häviää koko ottelun.
Kaikki siis rakentuu lopulta juuri minipelien varaan. Tällaisen pelin pahimmat mahdolliset ongelmat johtuisivatkin minipelien kiinnostamattomuudesta, epäselkeydestä tai suoranaisesta huonoudesta. Valitettavasti Ape Academy 2 tiputtaa pallon jossain määrin kaikilla kolmella saralla. Ensinnäkin monet minipelit ratkaistaan silkalla tuurilla, jolloin niitä ei jaksa edes yrittää. Usein myös pelin tavoite jää hämäräksi. Ruudulla kun vilahtaa nopeasti ainoastaan ylimalkainen selvitys minipelin napeista, eikä varsinaisesta pelin kulusta ole tietoakaan. Jotain ohjeiden selkeydestä kertoo myös se, että joidenkin pelien pointti oli epäselvä jopa usean testikerran jälkeen. Harjoittelukierros tai edes video onnistuneesta suorituksesta olisi monesti ollut vähintäänkin tervetullut.
Apea akatemia
Tietokonevastustajien taso vaihtelee todella paljon. Välillä vastapuolen refleksit ja taidot ovat mahdottoman korkealla tasolla, välillä taas tuntuu siltä, että jopa marakatti murtunein sormin tarjoaisi paremman haasteen. Luonnollisin vastustaja on tietenkin toinen ihmispelaaja. Kaksinpeliä varten riittää vain yksi PSP, jonka päistä pelaajat tarraavat kiinni. Peliin tarvitaan vain ristiohjain ja toimintanappi, joka on toisella pelaajalla analogiohjain ja toisella R-nappi. Kuvionapit hoitavat toisen pelaajan ristiohjaimen virkaa. Ihminen vastapuolella korjaa kyllä luonnottoman typerän tai täydellisen tietokonevastustajan, mutta itse minipelit ovat myös moninpelissä samaa tylsää tauhkaa. Lisäksi kaverin kortit on niin helppo nähdä, jopa vahingossa, että yhden koneen moninpeli on vain ylirehellisten ihmisten vaihtoehto.
Jossain on sentään jopa onnistuttu. Audiovisuaalista antia valikoista minipeleihin katselee ja kuuntelee ihan mielellään. Harmi, että hyvä kuorrutus menee hukkaan muutoin epäonnistuneen käntyn päällä. En ole pelannut ensimmäistä Ape Academyä, mutta jos jatko-osaan on parannettu mitään osa-aluetta, voin vain kuvitella mitä tervanjuontia edellisen osan pelaaminen on. Apinat pysykööt karkuteillä, sillä minipelikokoelmiin ne eivät tällaisenaan yksinkertaisesti sovi.
