Nyrkit tanassa heiluvia lihaskimppuja, läpeensä pahoja vampyyrejä, paljastavissa asuissa hyppiviä tyttöjä, jenkkitukkaisia militaristeja ja eläimellisiä mutantteja - mistä oikein on kyse? Mistäpä muustakaan kuin Capcomin väsäämästä, suosittuja pelisarjoja yhdistävästä vanhan koulun beat 'em upista. Ensimmäistä kertaa suosituimpien beat 'em up -pelisarjojen hahmot pääsevät esittelemään taitojaan samassa pelissä. Vastaavia pelejä on lähivuosien aikana julkaistu säännöllisin väliajoin, kuten esimerkiksi Capcom vs. SNK tai Marvel vs. Capcom. Poikkeuksen Capcom Fighting Jam tekee siinä, että jokainen hahmo on enemmän tai vähemmän tunnetusta Capcomin pelisarjasta. Kuulostaako hyvältä, onko genren faneilla aihetta taistella itsensä lähimpään kauppaan ostamaan tämä peli? Onko kyseessä kauan odotettu pelisarjat yhdistävä tekele, joka antaa mahdollisuuden etsiä hahmoista kovimmat? Luultavasti ei, sillä Capcom Fighting Jam on yrityksestä huolimatta keskinkertainen ja puolihutaistu mätkintä.
Salihousut vs. suorat housut
Capcom Fighting Jam vaikuttaa ensisilmäyksellä mielenkiintoiselta ja mullistavalta peliltä. Eri pelisarjoista revityt hahmot eroavat toisistaan huomattavasti niin liikkeiltään kuin ulkonäöltään. Pelimekaniikaltaan hahmot eroavat myös, sillä pientä viilausta lukuunottamatta taistelijat on siirretty liikkeineen suoraan peliin. Tämä aiheuttaa mielenkiintoisia tilanteita, koska osa hahmoista ei kykene samanlaisiin vasta- tai väistöliikkeisiin. Esimerkiksi Red Earthin ( tunnetaan myös nimellä War Zard ) hahmot ovat konkreettisesti kuin ö aapisen kannessa ottaessaan miehestä mittaa Street Fighterien tyyppien kanssa. Red Earthin massiiviset pidemmän etäisyyden taisteluun sopivat hahmot ovat täysin hukassa lähitaistelussa. Vastaavasti Darkstalkersin hahmot osaavat yllättää kuolettavilla tappoiskuilla ja nopealla liikkumisella. Luonnollisesti Street Fighterien kombohirmut eivät sovelly nysväilyyn, vaan paras tyyli on antaa vastustajalle jalkaa tai nyrkkiä naamavärkkiin.
Toki taistelijoiden väliset erot ovat selkeät ja taisteluista mielenkiintoisemman tekevät, mutta usein tästä ei ole kuin haitaksi. Tämän huomaa parhaiten, kun pelaa peliä yksinpelillä eteenpäin. Ensimmäiset kolme ottelua saattavat mennä todella hyvin, mutta kun vastaan tulee hahmo, kuten vaikkapa Sakura tai Demitri, ei ottelu enää luistakaan tuttuun tapaan. Kyseessä tuskin on porrastettu vaikeusasteen nosto, vaan hahmojen ylivertaisuus toisiinsa nähden. Asiaa helpottaa yksinpelissä hieman se, että valittavissa on kaksi hahmoa, joilla pelata. Joka ottelun alussa saa valita kummalla taistelijalla pelaa, joten pieneen taktikointiin on mahdollisuus. Liikkeitä suoritetaan tuttuun tapaan, eli erilaisilla näppäinyhdistelmillä ja digiohjaimen kaarilla. Heitot, potkut, lyönnit, pitkän matkan hyökkäykset ja energiaa kuluttavat superiskut ovat tietysti mukana. Pelimekaniikaltaan Capcom Fighting Jam on samalla kovin ärsyttävä, mutta toisaalta mahdollisuuksia tarjoava.
Sprite-reisiä ja toistohulluja katsojia
Guilty Gear -sarjan asettaessa nykyajan 2D-mätkintöjen audiovisuaalisen riman, ei Capcom Fighting Jam onnistu säväyttämään. Riitapukarit on suoraan käännetty peleistä tähän kokoelmaan, joten mitään graafista ilotulista on turha odottaa. Osa hahmoista näyttää hyvältä, mutta osa ( kuten Demitri ) aiheuttaa lähinnä pahoinvointia. Animointi on todella köyhää ja efektit b-luokkamaisia. Ei luulisi olevan liian kova homma päivittää taistelijoita 2000-luvulle. Tällaisessa haistaa jo hieman laiskuutta tai välinpitämättömyyttä. Ulkoasun hiominen olisi ollut jo todella suuri plussa sekä ilo faneille. Samasta ongelmasta kärsivät pelin taustat. Kahden framen jumittavat katsojat ovat aina olleet aihe hyvälle huulelle, mutta rajansa kaikella. Uusimmissa 2D-mätkinnöissä taustat ovat toistosta huolimatta silti kauniita ja viihdyttäviä. Capcom Fighting Jam on tässä rimanalitus. Useimpien kenttien taustat ovat lähes täysin passiivisia, joissain kentissä duunari tai satunnainen kauppias vääntää samaa liikettä erästä toiseen. Vaikka taustat eivät olekaan beat 'em upeissa se oleellisin osa, ovat ne silti yksi harvoista elementeistä, joissa voi valita laadukkaan tai epälaadukkaan väliltä. Animointia myöten hahmot ovat aikaansa pahasti jäljessä, menneisyydestä peliin kiskottu. Keskinkertaisuudesta huolimatta ulkoasua voi silti sietää.
Äänimaailma koostu klassisista shoryuken -huudoista, tuskanäänistä ja machoilevista letkautuksista. Musiikki on genrelle tunnusomaista cocktail-pauhetta eli ei mitään mullistavaa tälläkään saralla.
Hutaisusta ei tule kuin huono mieli
Capcom Fighting Jam oli luultavasti usealle genren fanille jonkinlainen odotuksen kohde juuri sarjojen rajat ylittävän pelimekaniikan vuoksi. Capcom tosin meni ja leipoi laadukkaasta ideasta keskinkertaisen teoksen. Audiovisuaalinen mitäänsanomattomuus, pelimoodien hämmästyttävä vähyys ( vain Arcade, Training ja VS ) ja huolimaton jälki harmittavat, koska potentiaalia olisi selvästi parempaan. Tällaisenaan peliä ei voi suositella kuin paatuneimmille genren, Capcomin tai retroilun ystäville. Muille genrestä pitäville voin vahvasti suositella Guilty Gear -sarjaa, joka on täyttä terästä aina pelattavuudesta hahmoihin.
