DS:stä on kovaa vauhtia kehkeytymässä pulmapelien ystävän unelmakone. Mainiot Polarium, WarioWare ja Zoo Keeper ovat saaneet rinnalleen uuden tulokkaan, joka iskee yllättävämmin kuin meteorikuuro kirkkaalta taivaalta ja jättää lähtemättömän vaikutuksen. Zoo Keeper, luovuta hittipuzzlekruunusi, Meteos on täällä.
Täällä meteorikuuron alla
Maailmankaikkeuden kohtalo on uhattuna, kun mystinen Meteo-planeetta syytää joka puolelle Meteoiksi kutsuttua materiaa meteorimyrskyinä, jotka tuhoavat tieltään kaiken elämän heinäsirkkaparven tavoin. Ainoa looginen vastakeino taivaalta ropisevaan uhkaan on toki järjestellä putoilevat järkäleet vierekkäin tai pystyyn värin mukaan, jolloin ne sinkoutuvat täysin päinvastaiseen suuntaan. Samalla ne nappaavat mukaansa myös muita tippuvia meteoreja. Jos maahan kasautuva meteoripino ehtii yltää ruudun yläreunaan, eikä sitä saada ajoissa purettua, iskee täystuho, maailmanloppu ja kadotus.
Idea tuntuu kieltämättä hyvin yksinkertaiselta, mutta totuus on tarua jännempää. Meteos vaatii yllättävän paljon opettelua ja perehtymistä, jotta siihen pääsee kunnolla sisälle. Toisin oli vaikkapa Zoo Keeperissä, jonka idea tuli selväksi ennen kuin kosketuskynän oli ehtinyt edes kaivaa esille. Mutta vanhan tutun sananlaskun mukaan hankalaa alkua seuraa sitä suurempikin kiitos, mikä pätee myös tässä. Elitismit sikseen, mutta opettelukynnyksen ansioista peli sopii meille hardcore-pelaajille paremmin kuin Zoo Keeper, joka oli ehkä hivenen liiankin yksinkertainen.
Pelaamisen peruselementti, Meteoiden järjestely kolmen riveihin ja pinoihin, ei itsessään ole ongelma. Haaste tuleekin erilaisten taktiikoiden opettelusta ja hallinnasta. Pelkällä yksittäisten palikoiden yhdistelemisellä ei pitkälle pötkitä, jollei vaikeustaso ole helpoimmalla. Vaikeammilla tasoilla pelatessa tulee koko ajan tarkkailla suurempaa kokonaisuutta. Aikaa tai varaa turhalle mokailulle ei ole varsinkaan silloin, kun ruudulle sataa sataa ropisee Meteoita silmittömän nopeasti.
Hyperavaruuden happotetris
Pelin tahti on muutenkin todella hektinen. Erän alussa on vielä aikaa suunnitella siirtoja ja jopa taktikoidakin hieman, mutta ajan kanssa taivaalta putoilevien murikoiden tahti sen kun kiihtyy, ja pelaaminen siirtyy jo vaistomaisen refleksisykkimisen puolelle. Peli katkeaakin yleensä tässä vaiheessa suhteellisen nopeasti, elleivät ne tietyt perustaktiikat ole sulautuneet suoraan selkäytimeen.
Ettei Meteoiden aiheuttama hävitys jatkuisi, on pelaajan matkustettava planeetalta toiselle pelastamaan hätää kärsivät avaruusrodut ja tekemään pahistelusta loppu. Tästä on kyse pelin juonikuvioista vastaavassa Star Trip -moodissa. Toistakymmentä erilaista loppua kattavassa seikkailussa on vetoa ainakin siihen asti, että kaikki loput on katseltu. Ja vielä vähän ylikin. Murikoilla päästään viskomaan myös kavereita tai vihamiehiä, joskin täysi moninpeli vaatii kaksi pelikasettia. Yhdellä kasetilla pelattavana on vain neljä planeettaa. Piste- tai aikaennätyksistä kisaamistakaan ei toki ole unohdettu.
Outoa kyllä, Meteos on pulmapeli, jonka juonella ja taustatarinalla on peräti jotain vaikutusta tunnelmaan ja pelattavuuteen. Ei itse motiivin vaan planeettojen osalta. Jokaisella taivaankappaleella on erilaiset ominaisuudet sille putoilevien meteorien tyypeistä äänimaailmaan ja jopa planeetan fysiikkaan. Lisäksi joillekin planeetoille on oma erikoisstrategiansa: esimerkiksi eräällä planeetalla vaakarivit ovat tehokkaita, mutta pystyrivit tuppaavat pysymään maassa kuin liimatut. Koska planeetat ovat oikeasti erilaisia, myös pelaamiseen tulee mukavaa vaihtelua, joka pitää sen pirteänä ja mielekkäänä.
Kaikki taivaalle singotut Meteot päätyvät pelaajan varastoihin, ja niitä voi sulattaa yhteen bonuksien ja ominaisuuksien avaamiseksi. Jos esimerkiksi haluaa pelata muutaman kierroksen vain jollakin tietyllä planeetalla, tulee ensin keräillä tarpeeksi materiaaleja muita moodeja pelaamalla, jotta kyseisen planeetan saa muodostettua. Kerätyillä Meteoilla avataan myös eri planeettojen äänisettejä erikseen kuunneltavaksi sekä pelitilannetta muuttavia esineitä. Koska eri planeetoille sataa eri mineraaleja, kaikkea ei saa avattua pelaamalla aina vain sitä helpointa planeettaa.
Puzzlefriikin pakkohankinta
Meteos ei ole samanlaista audiovisuaalista tykitystä kuin saman pelitalon PSP-puzzlehitti Lumines, mutta sen yksinkertainen grafiikka on silti selkeää ja näyttävää. Verkkokalvoja ei viillellä kaikilla maailman karkkiväreillä kerralla, ja tyyli on muutenkin avaruusteemaan sopiva hillityn tumma. Myös äänipuolella on onnistuttu. Kaikki mahtipontisesta valikkotunnarista jokaisen planeetan äänivalikoimaa myöten yksinkertaisesti toimii. Planeetoille ominaiset äänet ovat merkittävä tunnelmanluoja: vesiplaneetalla soi rento ja rauhallinen musiikki, kun taas äärimmäisen raskaan painovoiman planeetalla musiikki on yhtä raskasta mättöä.
DS:n omistajille on tiedossa lupaava pelisyksy, jonka Meteos avaa upeasti. Eipä ole mikään palikankääntelypeli näin addiktiivinen ollut sitten vanhan kunnon Tetriksen. Meteos on hiottu ja viimeistelty paketti, jossa riittää sisältöä vastaamaan myös kovemman luokan pelaajien vaatimuksiin. Voi että, tätä on kannattanutkin odottaa.
