Kaksinkerroin gootimpi
Konamin Castlevania-pelit ovat siinä mielessä mielenkiintoinen ilmestys pelimaailmassa, että hyvistä 3D-yrityksistä huolimatta sarjan kirkkainta parhaimmistoa edustavat yhä 2D-seikkailut. Myös teknisesti hieman rajoittuneella Game Boy Advancella on nautittu saagan kärkipäähän kuuluvista osista, kuten Castlevania: Harmony of Dissonancesta ja Castlevania: Aria of Sorrow'sta. Vampyyrinmetsästäjien iloksi nämä kaksi seikkailua ovat palanneet takaisin kauppojen hyllyille vieläpä samassa paketissa. Mikäli omassa pelikirjastossasi on paha sivistysaukko C-kirjaimen kohdalla, on Castlevania Double Pack yksi viimeisiä pakkohankintoja GBA-kokoelmaan.
Suoraviivaisemman toiminnan sijaan molemmat pakettiin sisältyvät osat edustavat pelityyliä, joka on verrattavissa Metroid-sarjan peleihin. Päivän sana on tutkiminen, sillä pelaajaa odottaa suuri ja sokkeloinen linna täynnä houkuttelevia alueita, joiden luokse ei pääse kuin vasta tietyn taidon opittuaan. Mikään ei voita sitä innostumisen tunnetta, kun vaikkapa tuplahypyn opittuaan pääsee tutkimaan monia taaksepäin jääneitä – ja samalla mielessä kummittelevia – tasanteita ja ovia. Samalla olisi syytä muistaa lahdata Draculan ympäriinsä hortoilevia kätyreitä, sillä pelihahmon voimataso nousee roolipelityyliin taistelukokemuksen kautta.
Ruoskittavaa ja silvottavaa linnoittain
Harmony of Dissonancen pääroolissa häärää vanhan kunnon Belmontin klaanin tuorein vesa, Juste, joka polveutuu suoraan alkuperäisestä ruoskanheiluttaja Simon Belmontista. Ruoskanheilutus sujuu Justeltakin varsin mallikkaasti, etenkin kun nahkaremmiin voi liittää erilaisia taikoja. Loitsut tosin tuppaavat helpottamaan kamppailuja melkoisesti, ehkä jopa liiaksi asti. Navigointi Draculan maisemarikkaassa linnassa on erittäin nautittavaa, sillä kontrollit ovat tarkat ja taistelut näyttävän nopeatempoisia olkanäppäinten syöksyliikkeiden ansiosta. Pelaamisen hurmoksessa on kuitenkin hankala uskoa, että Harmony of Dissonance on vain lämmittelyä Double Packin toista peliä varten.
Aria of Sorrow tekee kaiken minkä Harmony of Dissonancekin, mutta huomattavasti paremmin. Draculan linna on persoonallisempi, päähahmon taidot monipuolisemmat, graafinen ilme terävämpi ja äänimaailma tunnelmallisempi. Myös juoni on mielenkiintoisempi, vaikka ruohonkorsitasolla yhä pysyykin. Vanhan verenimijän linnaan mystisesti joutuva Soma Cruz ei turvaudu Justen tapaan ruoskaan, vaan kaikkiin mahdollisiin aseisiin miekoista keihäisiin, joita goottimainen rakennus kantaa sisällään. Soma pystyy myös nappaamaan vihollisten sieluja, joita voi käyttää tuhoisina aseina.
Loistopaketti seikkailunjanoisille
Molempien seikkailujen kääntöpuolena on niiden helppous, etenkin Harmony of Dissonancessa, jossa pelitilanteen voi pikatallentaa milloin tahansa. Tällöin seikkailu alkaa lähimmältä tallennuspisteeltä energiat ja taikavoimat täyteen ladattuina. Vaikka Draculan linnan kummatkin versiot ovat suhteellisen laajoja, ei niitä tarvitse tutkia sataprosenttisesti päästäkseen loppuvastustajaa pieksemään. Toisaalta pelimaailma on sen verran kiehtova, että jokainen tutkimaton alue vainoaa jatkuvasti takaraivossa.
Castlevania Double Packin pelit ovat jo irrallisinakin loistavia tekeleitä, ja niiden kehnon saatavuuden takia tuplapaketin julkaisu on varsinainen kulttuuriteko Konamilta. Pelkästään Aria of Sorrow vetää vertoja Nintendo DS -isoveljelleen, Castlevania: Dawn of Sorrow'lle, joten mistään turhasta halpisjulkaisusta ei todellakaan ole kyse!
