Suklaasafarin sankarit
Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas -kirjaan ja uusimpaan siitä tehtyyn elokuvaan perustuva Charlie and the Chocolate Factory -peli ei poikkea lisenssipelien linjasta olla juuri ja juuri kelvollisia. Pelin tarina jää vähän hämäräksi jollei ole nähnyt elokuvaa, ja leffakokemuksen jälkeen tuntuu hassulta, että jotkut asiat ovat pelissä hieman eri tavalla.
Kumpa oisin Oompa-Loompa
Tarina alkaa, kun mystinen suklaatehtailija Willy Wonka järjestää kilpailun, jossa viisi lasta pääsee tutustumaan hänen tehtaaseensa. Köyhääkin köyhempi Charlie on yksi onnekkaista voittajista, ja hän on myös joukon ainoa kunnon poika. Vierailun aikana muiden lasten luonneviat aiheuttavat tehtaassa katastrofin toisensa perään, ja saavat lapset melkoisiin ongelmiin.
Elokuvassa Charlie vain räpyttelee vieressä viattomasti silmiään, ja on vilpittömän huolestunut kumppaneidensa hyvinvoinnista. Peli tekee päähenkilöstä suuremman sankarin antamalla pelaajalle vastuun kaiken pieleen menneen korjaamisesta. Hänen on pelastettava omalaatuisia makeistenvalmistuskoneita täystuholta, tapeltava raivotaudin saaneita apurobotteja vastaan, ja muun muassa vieritettävä jättimäiseksi mustikaksi muuttunutta hyvin tuohtunutta tyttöstä pitkin poikin.
Charlie selvittää pulmia apunaan Wonka-sedän pikku apulaiset, Oompa-Loompat. Näitä eksoottisia minikokoisia työläisiä on opastettava ja lennätettävä paikasta toiseen, kunnes löytyy sopiva työ, johon heidät voi määrätä. Oompa-Loompilla on erilaisia ammatteja, ja siksi joihinkin tehtäviin tarvitsee nimenomaan esimerkiksi hitsaria, eikä mikä tahansa juoksupoika käy.
Kaikki kumoon kaloripommilla
Charlie and the Chocolate Factory on lähinnä kevyttä tasoloikkaa, etsiskelyä, ongelmanratkontaa, tappelua ja tietysti keräilyä. Vaikeustaso tuntuu kyllä sopivan kinkkiseltä, mutta se ei johdu pelin ansioista vaan sen vioista. Bugisolmujen setviminen vie oman aikansa, kun perässä kipittävät Oompa-Loompat jumittavat juoksemaan paikallaan kiireellisellä hetkellä tai putoilevat silloilta.
Turhautumaan ei kuitenkaan pääse, sillä joka huoneessa on uudelleenaloituspiste. Kuoleman jälkeen kerätyt esineet pysyvät kerättyinä ja yllättäen myös tapetut viholliset tapettuina. Vahingoittuneet pahikset eivät parane viiruakaan, joten vihollislaumaa voi harventaa vaikka yksi karkkiammus kerrallaan.
Pelin edetessä Charlie saa Wonkalta erilaisia makeistuotteita, jotka avittavat matkaa. Vihollisia voi hämätä mönkiväisillä tutinakarkeilla, jotta ehtii paremmin karkuun tai saa aikaa tähtäillä. Purkkapomppupallo tai leijumista aiheuttava limpparijuoma nostavat Charlien ylemmäs ja vaikka katonrajaan saakka, joskin reippaan pojan omakin loikka riittää usein pitkälle.
Karkkikeräilyn tarkoitus pelin aikana jäi hieman hämäräksi. Välillä löysin tarpeeksi namia ja sain palkinnon huomaamattani, joskus taas keräily oli vain lisäpuuhaa vailla mitään porkkanaa. Pelin jälkeen pääsi kuitenkin kiertämään paikat uudelleen ja keräämään hienoja kultaisia W-kirjaimia, joita oli yllättäen ilmestynyt ympäriinsä. Niiden löydyttyä aukeni bonusvalikko, jossa sai uudelleen katsoa kaikki pelin väliselostukset ja muutamia ruutukaappauksia elokuvasta.
Sokerihumalasta sokerikrapulaan
Pelin kuvakieli nojaa leffaan. Vaikka hahmot näyttävät pöhkömmiltä, ympäristö tavoittaa suklaatehtaan surrealistisen tunnelman. Jotkin huoneet ovat hyvin samanlaisia kuin elokuvassa ja toiset onnistuvat antamaan tunteen: "Ahaa! Tännekö se ovi/tunneli/teleportti johti." Tuntuu ihan mukavalta päästä itse kiertelemään ja tutkimaan paikkoja.
Toisaalta värimaailma on, jos mahdollista, vielä rajumpi kuin leffassa. Itse asiassa siinä määrin, että sain ensimmäisestä huoneesta päänsäryn. Kamerakulma joko loikkii itsekseen täysin odottamattomiin kulmiin, tai sitten pysyy tiiviisti paikoillaan. Kamera tuntuu parhaimmillaankin hankalan rajoittuneelta. Mikä pahinta, ruudunpäivitys tökkii. Jos meno purkkapompulla kiihtyy turhan lujaksi, tai huoneessa on samanaikaisesti sekä vihollisia että Oompa-Loompia, ollaan pulassa. Kaikkein kamalinta oli oravaepisodissa, jossa joka paikassa kulki pähkinäliukuhihnoja.
Ääninäyttelijät ovat leffasta tuttuja, joskin Johnny Deppin tilalla myhäilee melko taitava imitaattori. Silti pelin puheet tuntuvat veltommilta kuin elokuvassa, mutta eipä niistä kyllä kovasti sisältöäkään löytynyt. Sääli, sillä kieroutunut herra Wonka traagisine menneisyyksineen kikattelemassa lapsosten vastoinkäymisille on herkullinen hahmo.
Charlie and the Chocolate Factory -peli ei tarjoa juuri muuta kuin vilkaisun elokuvan näkemättömiin huoneisiin päähenkilön kengissä. Hintansa väärti tämä peli ei ole, mutta ei nyt aivan mahdotonkaan. Ainakin on pakko samalla syödä paljon karkkia, mikä ei ole koskaan pahaksi, eihän?
