Prätkänlaulatusta radoilla, kaduilla ja maanteillä
Ennen Project Gotham Racing 2:n ja Forza Motorsportin aikakautta MotoGP: Ultimate Racing Technology -sarja oli ykkösvalinta monelle moottoriurheilupeleistä kiinnostuneelle Live-pelaajalle. Tasokkaan Live-toteutuksensa ohella sarja on kerännyt pisteitä niin ulkoasullaan kuin hienostuneella ohjausmekaniikallaan. Tuore kolmas osa ei kuitenkaan enää riemastuta samalla tavalla kuin kaksi edeltäjäänsä.
MotoGP: Ultimate Racing Technology 3:n yleinen tunnelma ei vastaa kakkososaa. Poissa on ammattimainen ja korkealuokkainen, mutta samalla letkeä ilmapiiri. Tämä käy ilmi jo heti ensi hetkinä, kun päävalikossa korviin kantautuu MotoGP: URT 2:n keveän melodian sijaan DJ:n mölinää. Vaikka kuvasuunnittelultaan peli onkin hyvin paljon edeltäjänsä kaltainen, sisällöllisiä muutoksia nousee esiin pikaisellakin tutkimisella. Climaxin arvostettu ratamoottoripyöräilysarja on vaivihkaa kallistunut katumoottoripyöräilyn puoleen.
Pelin suurin yksittäinen uudistus on keksittyjen Extreme-luokkien mukaantulo. Kolme tuoretta luokkaa tarjoavat 600-, 1200- ja 1600-kuutioisilla mielikuvituspyörillä porhaltamista moniin eri maailmankolkkiin sijoittuvilla katu- ja kaupunkiradoilla. Pelaaja pääsee testaamaan vauhtinsa niin Iso-Britanninan rauhallisissa maalaismaisemissa, Prahan kapeilla kaduilla kuin Saksan Autobahnillakin. Luokkien sisällölliset erot rajoittuvat kuitenkin vain toisistaan lievästi poikkeaviin pyöriin, minkä vuoksi käytännössä jo 600-kuutioisten sarjan ajaminen riittää Extreme-tilojen tarjonnan näkemiseen.
Mukana on luonnollisesti myös MotoGP-luokka oikeine kuskeineen, pyörineen ja ratoineen. Lisenssi on vuodelta 2004, joten Mugellon, Sachsenringin ja muiden klassisten ratojen ohella pelissä kurvaillaan Qatarin hiekankatkuisella Dohalla. Tänä vuonna sarjaan palannut Laguna Seca ja Istanbulin tuore rata eivät kuitenkaan kuulu pelin ratavalikoimaan. Omituisesti lisenssiä ei ole laajennettu MotoGP:n pikkuluokkiin, mikä olisi katukisoja luontevampi kehityssuunta, joten Mika Kallion 125-kuutioisesta piikkiluokasta on turha edes haaveilla.
Kolmas kerta yksipuolistaa
Pelin sydän on tietysti uramoodi, jossa voi luoda oman kuljettajansa ja maalata oman pyöränsä. Kuljettaja on aluksi taidoiltaan täysi keltanokka, mutta kisailemalla pelissä ansaitsee kokemuspisteitä, joilla voi parantaa neljää eri taitoaluetta: kääntymistä, jarruttamista, kiihdytystä ja huippunopeutta. Uraa voi ajaa sekä MotoGP:n että Extremen puolella. Molemmissa tarkoituksena on voittaa osakilpailuista kerättäviin MM-pisteisiin pohjautuva kausi, mutta Extremessä kerätään pisteiden ohella myös rahaa. Tiliään voi kuluttaa joko uusiin pyöriin tai pyörien päivitysosiin. Mitenkään järin syvällinen päivityssysteemi ei ole, mutta se kuitenkin lisää pyörien rajoittuneita muokkausmahdollisuuksia. MotoGP:ssä pyöräänsä voi nimittäin virittää vain vaihdevälitysten ynnä muiden perussäätöjen osalta.
Uramoodin lisäksi MotoGP: Ultimate Racing Technology 3 tarjoaa yksinpelattavaksi yksittäiskisan, aika-ajon ja opetusosion. Jostain syystä kakkososan tyylikästä ajoa painottava stunttitila on poistettu yksinpelistä ja löytyy nyt vain moninpelin puolelta yhdessä esimerkiksi rataosuuksien valloituksen ja tavallisten kilpailujen ohella. Oma kuljettaja on käytettävissä pelin kaikissa pelimuodoissa opetusosiota lukuun ottamatta, mutta pelissä voi avata ohjastettavaksi myös nimekkäitä ammattilaiskuskeja, joiden taitotasot ovat valmiiksi melko korkealla.
Peli tarjoaa erilaisia vaikeustasoja aloittelijasta ja ammattilaiseen. Aloittelija todella tarkoittaa aloittelijaa, sillä kokenut kuljettaja voittaa jo muutaman kierroksen kilpailut – täyspitkistä kisoista puhumattakaan – kierroksen erolla takana tulijoihin, vaikka jättäisi lähtöjärjestyksen määräävän aika-ajon ajamatta. Onneksi vaikeimmilla tasoilla tekoäly tarjoaa tiukan, mutta silti rehdin haasteen. Valitettavasti ajomallin realistisuus ei jousta samalla tavalla pelaajan tottumuksien mukaan, vaan edellisistä osista tuttu realismisäätö loistaa poissaolollaan. Säätömahdollisuuden poisto kummastuttaa, sillä arcade-ajoon keskittyminen kaventaa pelin yleisöä ja lyhentää sen elinikää. Toki vasta-alkajalle peli tarjoaa haastetta näinkin, sillä onhan kaksipyöräisellä ajaminen aivan eri asia kuin autolla kurvailu. Edelliset osat kolunneelle muilta osin kiitettävä pelattavuus jää kuitenkin arcade-pakon vuoksi hieman ontoksi.
Pelin oppimiskäyrän madaltuminen näkyy myös opetusosiossa, joka on vain haamu entisestä. Pelimuoto sisältää pyörän hallinnan perusteet kattavat ohjeistetut harjoitukset, mutta niiden haaste on laskettu niin alas, että läpi pääsee vaikka radanpielukset puhtaaksi nuohoamalla. Samalla harjoitusten palkitsevuus on kadonnut. Opetusosio on täysi vastakohta kakkososan vastaavalle pelimuodolle, jossa monipuoliset ja vaikeustasonsa mukaan ryhmiin jaetut harjoitteet oikeasti pakottivat opettelemaan pyörällä ajamista. Onnistumisista palkittiin kuljettajan taitoja pönkittävillä kokemuspisteillä.
Ei pelkkää takapakkia
Visuaalisesti kolmas osa ei puske sarjaa järin paljon eteenpäin, mutta edeltäjien saavutukset huomioiden on ymmärrettävää, ettei Xbox anna enää hirmuisesti mahdollisuuksia parannuksiin. Hivenen kolkkoja rataympäristöjä lukuun ottamatta grafiikka on priimatavaraa. Erityisesti kiitosta saavat vaikuttavat sääefektit ja sutjakka kuvanpäivitysnopeus, joka pysyy hyvällä tasolla myös jaetun ruudun moninpelissä tietokonekuljettajien kera. Pieni miinus tosin tulee uusitusta vauhtisumennuksesta, joka ikävästi korostaa 2D-taustojen ja 3D-ratagrafiikan rajaa. Vauhdintunne on kuitenkin muutoksesta huolimatta edelleen hyvä.
Audiovisuaalista kokonaisuutta kolhii äänimaailma, joka ei yllä grafiikan tasolle. Omille soittolistoille on käyttöä, sillä Climax ei ole saanut peliin kuunneltavaa musiikkitarjontaa. Peliäänistä eri pyörät kuulostavat erilaisilta ja yleisö ulvoo radan varsilla, mutta tilaääni ei ole kuitenkaan uskottava: esimerkiksi tunneliin sukellettaessa pyörän ääni ei aina muutu oikealla tavalla.
MotoGP: Ultimate Racing Technology 3:n lähestyttävyyteen panostaminen ei ole saanut sarjaa ottamaan pelkkää takapakkia. Koko pelin ajan läsnä oleva uusi Seed-mittari pyrkii pitämään saman tasoiset pelaajat yhdessä. Pelaaja aloittaa arvolla 100 ja laskee sitä menestyksen ja kokemuksen myötä. Keskivertopelaajalle pyritään antamaan arvoksi 50, kun taas huiput voivat rutistaa arvonsa merkittävästi pienemmäksikin. Seedistä on hyötyä erityisesti verkossa, koska sen perusteella voi hakea omaa taitotasoaan vastaavaa peliseuraa. Harmittavasti loistava ja peliin täysin integroitu Live-toteutus kärsii vähäisestä pelaajamäärästä.
Kokonaisuudessaan Climaxin tuorein moottoripyöräilypeli tarjoaa hyvää viihdettä viikonlopuksi tai pariksi, mutta ennen pitkää pelin syvyyden puute vie siitä mielenkiinnon. Sarjan seuraavan osan toivoisi palauttavan realismisäädöt, lisäävän yksinpelimuotoja ja laajentavan peliä myös MotoGP:n pikkuluokkiin.
