Civilization Revolution

Meierin löpinät

Sid Meier on muun muassa Piratesin kaltaisten klassikkojen takana. Hänet tunnetaan kuitenkin lähinnä vuoropohjaisista strategiapeleistään ja etenkin Civilizationeista. Niissä rakennetaan ei enempää eikä vähempää kuin omaa sivilisaatiota. Civilizationit ovat jo vuosikausia olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä. PC:lle on tähän mennessä julkaistu neljä varsinaista sarjan osaa. Vuonna 1991 kauppoihin saapunut ensimmäinen peli vasta hipaisi tuotosten potentiaalia, mutta viimeistään vuonna 2005 julkaistun neljännen osansa myötä Civilization nousi kaikkien aikojen arvostetuimpien pelisarjojen joukkoon.

Meier on viime aikoina antanut kummallisia lausuntoja. Ensinnäkin hän on puhunut siitä, että Civilization on sarjana tullut päätökseensä. Monimutkaista simulaattoria ei hänen mukaansa pysty enää hiomaan vaativammaksi pelattavuuden kärsimättä. Siksi Meier on Firaxis-pelitalonsa kanssa visioinut pelkästään konsoleille julkaistavan Civilization Revolutionin. Siinä tärkeintä on yksinkertaisuus, piirrosmaisuus ja hauskuus. Kyseessä on kehittäjänsä mukaan juuri sellainen Civilization, jonka hän on aina salaa halunnut tehdä.

Takapakkia

Civilization Revolution on monessa suhteessa samanlainen kuin sarjan aiemmat pelit. Siinäkin kehitetään omaa sivilisaatiota yhteiskunnan alkuhetkistä kohti avaruusaikaa. Välissä tutkitaan teknologioita, soditaan, tehdään kauppaa, rakennetaan kaupunkeja ja sotilaita. Revolutionissa nuijasta ja sanattomasta mongertamisesta siirrytään ydinaseisiin ja runouteen käden käänteessä. Siinä missä aiemmissa Civilizationeissa ihmiskunnan historian nähdäkseen peliä täytyi hinkata viikkokausia, Revolutionissa koko roska pannaan pakettiin muutamassa tunnissa.

Muitakin erikoisuuksia löytyy. Sivilisaatioissa on edelleen valinnanvaraa, mutta yhdessä pelissä niitä saa olla mukana maksimissaan viisi. Pienehkö pelialue luodaan satunnaisgeneraattorilla, mutta se on maastotyypistä riippumatta piirrosmainen ja vähemmän yksityiskohtainen kuin tietokoneella. Yksi vuoro kattaa noin sata vuotta, joten vuosituhannet vierähtävät kirjaimellisesti hetkessä. Alimmilla vaikeusasetuksilla peli on aivan liian helppo, kun taas vaikeimmilla aivan liian hankala. Välimuotoa ei ole. Pelaajaa ärsyttävät pelin aikana mahdottomia vaativat, sotahullut kilpailevat hallitsijat, sekä The Sims -tyyppistä mongerruskieltä puhuva neuvonantaja. Itsestäänselvyyksiä lateleva apulainen on Civilization Revolutionin turhin ja hermostuttavin uudistus.

Peli suosii nopeutta harkinnan sijaan. Siksi siinä keskitytäänkin tekniikkaan ja taisteluun. Diplomatia loistaa poissaoloaan, ja valtiolliset konfilktit ratkaistaan yleensä miehekkäästi kunnon rähinällä. Teknologiapuu, jonka läpi pelaajaa johdatetaan kädestä pitäen, jakautuu periaatteessa kahtia. Toisella puolella on kulttuuriin liittyvät teknologiset uudistukset, kuten oikeusjärjestelmä ja koulutus. Toiselle jäävät taas sotilaalliseen kehitykseen tähtäävät avut, joista esimerkkeinä mainittakoon ruuti ja ydinvoima. Molemmilla keinoilla pystyy voittamaan, mutta tykkejä suositaan enemmän. Revolutionissa pitää heti kättelyssä päättää, haluaako omaa kansaansa johtaa sotilaalliseen vai kulttuurilliseen suuntaan. Kumpaakin yrittävät jäävät pitkässä juoksussa tappiolle. Shakespearea ja ydinasetta ei tässä pelissä voi mainita samassa lauseessa.

Kehitystä

Marmatuksen jälkeen on hyvä vilkaista myös Civilization Revolutionin hyviä puolia. On selvä asia, ettei aiempien osien monimutkaista pelattavuutta pysty eikä kannata tuoda konsoleille. Revolution etenee sutjakasti etenkin loistavan käyttöliittymänsä ansiosta. Kaupungin tarpeista huolehtiminen ja armeijoiden liikuttaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Peli siirtyy yksiköstä toiseen automaattisesti, kun taas kaupunkeja voi selata olkanappuloilla. Rakennukset nousevat itsestään, ja niiden valmistumista voi nopeuttaa kolikoilla. Revolutionin mainio pelattavuus on todellinen taidonnäyte, josta monen tietokoneelta konsoleille pelejä kääntävän olisi syytä ottaa opiksi.

Siinä missä yksinpeli on tehty hieman liian yksinkertaiseksi, moninpeli on takuuvarmaa hupia. Tietokonevastustajien kortit on nopeasti katsottu, mutta ihmiset ovat arvaamatonta sakkia. Kanssapelaajien kyykyttäminen verkossa on palkitsevaa. Verkkopeli hyötyy raskaiden valikkojen puutteesta ja hyvästä teknisestä toteutuksesta. Yksinkertaistusten takia kanssapelaajan vuoron päättymistä ei tarvitse odottaa tuhansia vuosia. Se tekee moninpelistä hauskan ja kokeilemisen arvoisen.

Tuomio

Sid Meier ei puhunut aivan puuta heinää ilmoittaessaan haluavansa tehdä konsoleille aivan omanlaisensa Civilizationin. Tässä hän on sekä onnistunut että epäonnistunut. Peli on kaltaisilleni Civilization-fanaatikoille liian riisuttu. Se on kuin pikaruoka-ateria verrattuna kolmen ruokalajin herkulliseen illalliseen. Toisaalta Revolutionia on hauska pelata, ja se on kaikesta valituksesta huolimatta selvästi parempi kuin leijonanosa konsolien muista strategiapeleistä. Aivan kaikkea en pysty antamaan anteeksi, mutta Revolution on silti parasta, mitä Civilization voi pelikonsoleille tarjota