Destiny

Halo-pelien kehittäjänä maailmanmaineeseen noussut Bungie solmi yhteistyösopimuksen kustantaja Activisionin kanssa ja vetäytyi vuosiksi hiomaan seuraavaa peliään. Nyt projekti on vihdoinkin valmis. Destinyn ensimmäisen persoonan räiskintä toimii kuin unelma ja on graafisesti karkkia silmille. Toisaalta sen tehtävät toistavat pahasti itseään ja galaktinen tarina on uskomattoman huonosti kerrottu.

Marsiin matkanneet ihmiset löysivät punaiselta planeetalta The Travellerin. Tästä alkoi kolmisensataa vuotta kestänyt ihmiskunnan kulta-aika, jonka aikana Homo sapiens levittäytyi eri planeetoille halki aurinkokunnan. Mutta sitten tuli The Darkness ja seurasi romahdus. Paljon ihmisiä kuoli, mutta osa onnistui pakenemaan avaruuden tyhjyyteen. Ihmisten kulta-aika oli kuitenkin ohitse. Ennen uneen tuudittautumistaan The Traveller antoi yli-inhimillisiä voimia joukolle, jonka oli määrä suojella kaikkeutta The Darknessilta. Nämä guardianeiksi kutsutut olennot aloittivat taiston The Darknessia vastaan. Siinä sivussa tavoitteena on myös herättää The Traveller uniltaan.

Tarina on ainakin tässä vaiheessa juuri niin kliseinen ja sekava kuin miltä se kuulostaa. Pelaaja heitetään keskelle valmiiksi luotua universumia, jonka menneistä tai tulevista ei kauheasti kerrota. Destinyn tarina on siis poikkeuksellisen huonosti kerrottu. Pelin maailma ja sen henkilöt pitäisi tehdä kokijalleen tiettäväksi ilman tarvetta seilata pitkin nettiä tiedonmuruja etsimässä.

Destinyn maailma jakautuu viiteen osaan. Eräänlaisena kohtaus- ja kauppapaikkana toimii ihmiskunnan viimeisen kaupungin The Tower. Varsinaista taistoa käydään sitten Maassa, Kuussa, Venuksessa ja Marsissa. Alueet avautuvat hiljalleen tarinan edetessä. Kussakin paikassa on kourallinen tehtäviä, ja niitä saa suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Pelialueet ovat todella laajoja, joita tarpoo jo ihan vain katsellakseen kauniita maisemia. Piirtoetäisyys yltää kauas horisonttiin, ja joka paikka huokuu hiottuja yksityiskohtia. Kaikki tämä auttaa osaltaan pelaajaa eläytymään oikeaan tunnelmaan. Harmillista vain, että runsaan tilan seurauksena samoiltava maasto tuntuu kovin tyhjältä. Tällainen peli olisi kaivannut runsaasti kerättäviä esineitä, joilla universumia ja tarinaa olisi voitu avata enemmän. Onneksi varsinainen räiskintä toimii silkkisen sujuvasti kuin se kuuluisa junan vessa.

Pelaaja on yksi ihmiskuntaa The Darknessilta suojelevista guardianeista. Valittavana on kolme erilaista lajia ja niin ikään kolme hahmoluokkaa. Ihmiset pistävät edelleen parastaan, mutta toinen mahdollisuus on pelata sinertävällä awokenilla. Nämä oliot ovat niitä, jotka selvisivät The Darknessin kosketuksesta, mutta tavalla tai toisella korruptoituivat kokemuksensa seurauksena. Exot taasen ovat ihmisten luomia robotteja uudessa käytössä. Hahmoluokista Warlock vastaa muista peleistä tuttua velhoa. Ajan myötä avautuvat erikoiskyvyt painottavat joko hyökkäävää lähestymistapaa uusilla kyvyillä tai antavat vahvistusta omien ja tiimikavereiden jo käytössä oleville hyökkäyksille. Hunter hakee innoitusta cowboysta ja samuraista. Näin ollen pelityyli tukee joko matkan päästä ammuttavia tarkkoja laukauksia tai lähietäisyydeltä toteutettavia teräasekahinoita. Titan on hakenut muotoaan Bungien omalta Master Chiefiltä, joten Halon fanit ovat heti kotonaan. Titan on soturi henkeen ja vereen, toisilla erikoiskyvyillä hivenen puolustavampi kuin toisilla. Oman guardianin lajista ja hahmoluokasta riippumatta peruspelaaminen on kaikilla hyvin samanlaista. Selkeitä eroja alkaa ilmentyä vasta oman hahmon kehityttyä varsin pitkälle.

Hahmonkehitys on yksi keskeisimpiä koukkuja Destinyn pelaamisessa. Ajan kuluessa päälle puetaan alati parantuvia varusteita, joiden kosmeettista ulkoasua voi myöhemmin muokata. Sananmukaisesta haarniskaeditorista ei silti ole kyse. Varsinaiset työvälineet eli aseet ovat perusteiltaan hyvin tuttua kauraa rynnäkkökivääreineen, revolvereineen, haulikkoineen ja sinkoineen. Eroja ilmenee tuhotehossa, latausnopeudessa, rekyylin voimakkuudessa ja tietysti ulkonäössä. Mielenkiintoisimpia ovat tuliluikut, jotka tekevät jotain ylimääräistä vahinkoa vaikkapa tulen tai sähkön muodossa. Korkealle kehitetyllä hahmolla asevalinnat ovat makuasioita: kaikki työvälineet tekevät tulosta oikein käytettynä. Kaikenlaisen roinan kerääminen on mielenkiintoista, ja innostaa palaamaan jo kertaalleen läpäistyihin tehtäviin uudelleen.

Perinteinen kilpailullinen moninpeli tottelee Destinyssä nimeä Crucible. Pelimuodot ovat hyvinkin perinteisiä tiimitappomatseineen ja alueiden valloittamisineen, mutta moninpelin keino mausteistaa toimintaa on toisaalla. Jokainen pelaaja vie taistoihin oman hahmonsa erikoiskykyineen ja aseineen. Tuliluikkujen teho tasoitetaan kaikille suurin piirtein samaksi, joten merkittäviksi eroiksi nousevat aseiden muut ominaisuudet ja oman hahmoluokan erikoiskyvyt. Tarkasti sihtaava pelaaja suosii usein puoliautomaattista tarkkuuskivääriä, kun taas paljon räimivä soturi vannoo isolla lippaalla ja alhaisella rekyylillä siunatun rynnäkkökiväärin nimeen. Moninpelissä punnitaan omien erikoiskykyjen tehokas käyttö, mutta vieläkin tärkeämpää on tietää kanssapelaajien käytössä olevat keinot.

Destinyn eniten hehkutettu ominaisuus ei kuitenkaan ole sen tarinatila tai perinteinen moninpeli verkossa. Pelaajat voivat luoda kolmen hengen joukon ja lähteä sitten porukalla suorittamaan tarinatehtäviä. Matkalla vastaan voi tulla muitakin pelaajia, mutta yhteistyötä toisten ryhmien kanssa on vaikea tehdä. Suurin syy tähän on kommunikoinnin rajoittuneisuus: mahdollisuutta puhua lähellä oleville pelitovereille ei ole, joten on tyydyttävä erilaisiin eleisiin. Taistelun tuoksinassa moiseen ei kuitenkaan ole aikaa, joten heiluttamiset ja sormella osoittamiset jäävät täysin hyödyttömiksi toiminnoiksi. Käytännön tasolla pelaaminen ei siis muutu, vaikka samalla pelialueella muita osanottajia ajoittain pyörisikin.

Tarinatehtävien lisäksi on kolmen hengen Strike-toimeksiantoja ja kuuden pelaajan Raid-kahinoita. Strikessa etsitään jokin suurikokoinen pahis ja kaadetaan se. Tavallisesti tämä tarkoittaa erittäin suurta määrää luoteja, joita pomovastukseen suoraviivaisesti ammutaan. Hyvin nopeasti jää kaipaamaan muista peleistä tuttuja monivaiheisia taistoja, joissa jokainen vaihe vaatii selvästi erilaisen lähestymistavan. Raid-kahinat eivät tätä kirjoitettaessa ole vielä avautuneet, mutta jo yksi huono piirre on korviin kantautunut. Näitä kuuden hengen mäiskejuhlia ei kuulemma voi pelata satunnaisten pelaajien kanssa, vaan on erikseen värvättävä viisi kaveria tehtävään. Ratkaisu tietysti kannustaa yhteisöllisyyteen, mutta Bungien olisi pitänyt antaa yksinäisille pelaajille mahdollisuus erillisen seuranhakutoiminnon avulla. KonsoliFINin vastaus on ollut perustaa keskustelualueelle oma Destiny-yhteisö peliseuran etsimistä varten.

Destinyssä on huimasti potentiaalia. Pelimaailma on kuvankaunis ja samoiltavat lakeudet erittäin laajoja. Äänimaailma loistaa varsinkin musiikin ja tilannekohtaisten äänitehosteiden osalta: luolassa ammuttu laukaus kuulostaa selvästi erilaiselta kuin keskellä aukeaa ilmoille päästetty laaki. Varsinainen toiminta sujuu kuin tanssi. Toisaalta ilmeisen kunnianhimoinen tarina on käsittämättömän huonosti kerrottu, tehtäväsuunnittelu hävettävän yksitoikkoisesti toteutettu ja suurin osa hehkutetuista sosiaalisista ominaisuuksista jää torsoksi. Pelille on kuulemma peräti kymmenvuotissuunnitelma, ja epäilemättä kaikenlaisia oheistuotteita tulee jossain tulevaisuudessa. Näin ollen peli saattaa vuoden kuluttua olla aivan toisenlainen kuin tänään. Tällä hetkellä kuitenkin totean Destinyn hienoiseksi pettymykseksi.