Kuole kovaa
Vuonna 1988 elokuvateattereihin ilmestynyt Die Hard -elokuva oli suuri hitti. Bruce Willisin tähdittämä toimintaraina rikkoi kävijäennätyksiä ja auttoi paukuttelugenren kokonaan uuteen nousuun. Tasaisin väliajoin seuranneet kaksi jatko-osaa olivat vastaavia jymymenestyksiä ja auttoivat tekemään rainasarjasta todellisen legendan. Sittemmin kyseiset elokuvat ovat pyörineet moneen otteeseen jo kaupallisilla televisiokanavillakin ja monet eri oheistuotteet ovat yrittäneet enemmän tai vähemmän onnistuneesti rahastaa kuuluisan leffatrilogian nimellä. Etenkin videopelirintamalla tarjolla on ollut lähinnä keskinkertaista roskaa. PlayStationilla ja PC:llä debytoineet kaksi Die Hard Trilogy -peliä eivät onnistuneet vakuuttamaan pelillisillä ansioillaan. Sama valitettava tosiasia piti paikkansa myös kovan ennakkokohun saattelemana julkaistun PC-räiskinnän Die Hard: Nakatomi Plazan kohdalla, joka vajosi lopulta alehyllyjen syövereihin.
Noin vuosi sitten Vivendi Universal ja Fox Interactive ilmoittivat aloittavansa kattavan yhteistyön kyseiseen elokuvasarjaan pohjautuvan uuden pelin tuomisesta GameCubelle. Uutta titteliä tekemään palkattiin pitkän linjan nikkariryhmä Bits Studios, joka kehittikin Die Hard Vendetta -nimisen räiskintäpelin suhteellisen nopealla aikataululla. Yhtiön Nintendon kanssa aiemmin tekemä yhteistyö ulottui lähinnä Game Boy -taskukonsolin pelikehitykseen, mutta firma työsti myös odotettua Nintendo 64 -peliä nimeltä Riqa. Valitettavasti Bitsin N64-projekti koki nolon lopun äkillisen peruutuksen muodossa, mutta hyvät suhteet oli jo ehditty luoda. Näin ollen iso japanilaisfirma otti avosylin vastaan uuden kehitysprojektin, josta piti tulla GameCuben räiskintäpelien lippulaiva. Lisäksi Vendettan piti tulla yksinoikeudella Cubelle, mutta Fox Interactive perui sen jälkeen aiemmat puheensa. Näin ollen myös PlayStation 2:n omistajat pääsevät hieman myöhemmässä vaiheessa tiputtelemaan päitä Die Hard Vendettan parissa.
Pelin juoni on rakennettu elokuvamaisiin puitteisiin. Taustarinassa seurataan John McClanen edesottamuksia muutama vuosi elokuvatrilogian ruudintäytteisten tapahtumien jälkeen. Ilkeät terroristit ovat ottaneet satoja ihmisiä panttivangeikseen ja sankarimme tehtävänä on lähettää pahat roistot ruumissäkeissä kohti bittiavaruutta. Draaman takana on tietenkin paljon enemmän ja kaiken huipentumana McClanen tytär kuuluu kaapattujen henkilöiden joukkoon. Rikos ei kuitenkaan tunnetusti kannata ja siinä piileekin juonenkäänteiden kantava voima. Yksinpelikampanjan noin tusinan laajan tehtävän aikana pelaaja pääsee aiheuttamaan hävikkiä niin vankilassa, museossa kuin ensimmäisen elokuvan legendaarisessa pilvenpiirtäjässäkin. Pelkällä nyrkeillä ei tietenkään sovi terroristijahtiin lähteä, vaan mukaan on laitetty myös sopiva tukku aitoja aseita. Lisensisoitujen pyssyjen joukosta löytyy kaikki FPS-peleissä tutuksi tullut perustavara. Näin ollen päähahmon arsenaalista löytyy kaikkea normaaleista pistooleista pumppuhaulikkoihin ja pahaa jälkeä tekeviin konetuliaseisiin.
Rikos ei kannata
Kentät etenevät dialogin ja välianimaatioiden siivittämänä. Perusmekaniikkana leikitellään normaalin räiskinnän ja salakavalan hiipimisen välillä. Tekijät ovat suunnitelleet tasot niin, että jokaiseen huoneeseen voi rynnätä aseet paukkuen, mutta myös toisenlainen lähestymistapa on mahdollinen. Hiljaisemmalla etenemistyylillä pahatkin paikat voi ohittaa ottamalla esimerkiksi jonkin vihollisista panttivangiksi. Tällöin vangiksi jääneen terroristikavereilla menee yleensä pupu pöksyyn ja he luopuvat aseistaan muitta mutkitta. Hiipimällä voi myös kävellä suoraan pahaa-aavistamattoman vastustajan taakse taittaen tältä niskat nurin. Näin ollen muita vihollisia hälyttävää äänekästä ammuntaa ei aina välttämättä tarvitse harrastaa. Tämä on Die Hard Vendettan suurin koukku ja se toimiikin useimmissa tapauksissa erinomaisesti. Ajoittain vastaan tulee toki myös turhauttavia kohtia, kun ovelaksi tarkoitettu hiipiminen epäonnistuu kerta toisensa jälkeen.
Lisää ärräpäitä aiheuttaa se, että panttivankien kuolemia ei anneta anteeksi. Yhdenkin siviiliuhrin myötä tehtävän joutuu aloittamaan kokonaan alusta. Tästä syystä tekijät ovat laittaneet mukaan standardina toimintona automaattitähtäyksen. Päähahmon nähdessä vihollisen tähtäin lukittuukin pahan rikollisen ruumiiseen ylitehokkaan magneetin lailla ja pelaajan tehtävänä on vain painaa liipaisinta. Tämä tekee tehtävistä varsin monotonisia kokemuksia, sillä haastetta ei tarjota. Ainoa vaikeusastetta nostava elementti on vihollisten käsittämätön ylivoima, joka ei kuitenkaan näytä hämmentävän yksin taistelevaa McClanea. Automaattitähtäyksen voi toki kääntää pois valikkojen avustuksella, mutta manuaalitähtäyksellä ammuskelusta ei tule yhtään mitään. Kontrollisysteemi ei tiukoissa tilanteissa tunnu nimittäin toimivan lainkaan ja ilman etenemistä helpottavia apukeinoja menosta tulee kerralla varsin turhauttavaa. Näin tehtävät eivät suunnittelultaan ole mitään kekseliäisyyden riemuvoittoja. Automaattitähtäys poiskäännettynä kunnon haasteesta pitävät tulevat varmasti mieltymään pelin tarjoamaan sisältöön, mutta useimmille Vendetta on turhauttava yksinpelikokemus. Toisaalta taas tähtäysapu päällä kentät pystyy tykittämään läpi aivojaan liiemmin rasittamatta. Kylään kutsutut kaveritkin joutuvat valitettavasti pettymään, sillä moninpeli on hyllytetty kokonaan teknisten ongelmien vuoksi.
Pelattavuuden osalta Bits Corporationin uutuus onkin hyvin vaihteleva paketti. Panttivankidraama ja käsikirjoitetut tapahtumat toimivat joissain paikoissa mainiosti, mutta toisaalta koko hommasta menee maku automaattitähtäyksellä sohittaessa. Ohjaussysteemikin turhauttaa paikka paikoin täydellisesti. Kokonaisuutta on yritetty vielä epätoivoisesti pelastaa Hero Time -ominaisuudella. Tämä muutaman kerran joka tasossa päälle kytkeytyvä moodi on eräänlainen Matrix-hidastuksella höystetty muutaman sekunnin mittainen sankarihetki, jonka aikana vihollisten tiputtaminen on helppoa hommaa. Idea on mielenkiintoinen, mutta sitäkään ei käytetä tarpeeksi. Näin ollen Vendetta muodostuu vain todellisten elokuvasarjan fanien hyväksymäksi peliksi. Muille kyseessä on vain keskinkertainen, muutamalla mielenkiintoisella kohdalla varustettu FPS-räiskintä, josta kerta kaikkiaan puuttuu se viimeinen silaus.
Laaki ja vainaa
Ulkoasultaan Die Hard Vendetta näyttää vanhentuneelta PC-peliltä. Tasot ovat mielikuvituksettomia kokonaisuuksia, joissa tekstuurien vaihtelu on lähes olematonta. Kaiken kruunaa alati heittelevä ruudunpäivitys, joka luo koomisen jälkimaun tiukalle toiminnalle. Tiukat panttivankidraamat voivat päättyä nololla tavalla, kun pienen tökkimisen takia McClanen aseesta lähtenyt harhalaukaus päättää pahaa-aavistamattoman ohikulkijan elämän. Tehtävän epäonnistuessa vitsit ovat vähissä ja yksinkertaisen visuaalisen yleisilmeen takia ajoittainen tahmaaminen onkin lähinnä hämmästyttävää. Vaikuttaakin siltä, että tekijöillä on sittenkin tullut liian kiire pelin saamisessa kauppojen hyllyille. Muutama lisäkehityskuukausi olisi ollut paikallaan.
Dialogia on mukana kiitettävä määrä. Lähes jokaiselle tavattavalle hahmolle voi puhua ja kaikilta löytyy sanavarastosta vähintään muutaman lauseen verran mainiosti näyteltyä dialogia. Ainoastaan vanhentunutta John McClanea näyttelevä uusi kyky onnistuu munaamaan oman osuutensa täydellisesti. Bruce Willisiä itse ei projektiin valitettavasti saatu mukaan ja joulukuusestakin löytyy enemmän luonnetta kuin uudesta näyttelijälahjakkuudesta. Uskottavuuden viimeinenkin pelastusyritys uppoaa hätäisesti kirjoitettuihin onelinereihin, joita sankarimme tokaisee aina silloin tällöin. Onneksi jykevät ääniefektit hoitavat hommansa ja taustalla tunteella humiseva elokuvamainen orkesterimusiikki nostaa tunnelmaa melkoisesti. Hiiviskelykohtauksissa ääniraita tarjoaa luonnollisesti lähinnä rauhallista melodiaa, kun taas toiminnantäytteisillä hetkillä pelaajaa hemmotellaan tiukalla äänellisellä tykityksellä. Kaikki toimii mainiosti ja Bitsin musiikkivastaavat hoitavatkin hommansa kieltämättä mallikkaasti.
Die Hard Vendetta on kunnianhimoinen tekele. Se haluaa yhdistää saumattomasti elokuvista tuttua panttivankidraamaa, nasevaa dialogia ja tiukkaa toimintaa. Valitettavasti heikosti toteutettu pelattavuus vie mehut kokonaisuudesta, eikä Vendettan elokuvamuotoon rakennettua tarinalinjaa välttämättä jaksa seurata alusta loppuun saakka. Kuten sanottua, mukana todellakin on muutama tunnelmankohottajana erinomaisesti toimiva käsikirjoitettu tapahtuma, mutta kokonaisuus on nykyisiin FPS-peleihin verrattuna lähinnä keskinkertaista tavaraa. Elokuvatrilogian ystäville Die Hard Vendetta iskee vielä jotenkin, mutta muille tarjolla on lähinnä vain monotonista räimettä ensimmäisestä ruumiista aina viimeiseen verenpisaraan asti.
