Kierrätyskeskuksen kunkku
Viime aikoina Nintendo on jatkanut suosittuja pelisarjojaan huolestuttavan laiskasti: pahimmillaan vanhan pelin uusintapainos on saanut korkeintaan uuden ulkoasun, eikä itse peliä ole juurikaan kehitetty. Siksi olikin aivan mahtavaa huomata Donkey Kong -sarjan uusimman tulokkaan ottavan aivan uudenlaisen lähtökohdan koko tasohyppelygenreen.
Kun krokotiilikuningas K. Rool yrittää pilata Kongien Jungle Jam -kilpailut sieppaamalla palkintomitalit, on Donkey Kongin lähdettävä kostoretkelle. Tai jotain. Näin upean monitasoisen juonen varjolla seikkaillaan kahdessakymmenessä tasossa läpi viidakon, hiekan, veden ja jään kuningas K. Roolin kimppuun pääsemiseksi.
Gorillan kanssa keinuen
Tutusta ja turvallisesta tasohyppelykaavasta poiketen Keinuttelun Kuninkaan ohjaaminen tapahtuu lähes yksinomaan L- ja R-, eli olkapäänäppäimillä, jotka vastaavat hahmon kumpaakin kättä. Jalat ovat harvoin tukevasti maassa, kun tavoitteena on selvittää tie läpi tasojen, muttei suinkaan jalkaisin: eteneminen tapahtuu kiipeilytapilta toiselle loikkien. Kun tapista ottaa kiinni vasemmalla kädellä, hahmo pyörii vastapäivään, ja oikealla kädellä kiinni otettaessa vastaavasti myötäpäivään. Kun otteen päästää irti kesken pyörimisen, jatkaa hahmo liikettään linkoutuen ilman halki. Ilmassa lentorataa voidaan vain hienosäätää hieman, minkä vuoksi hypyt on ajoitettava tarkasti. Nappiin osuneen ajoituksen avulla ilmalennoilla voidaan taittaa pitkiäkin matkoja. Donkey Kong voi myös napata kouriinsa kiviä tai pommeja, jotka yhdistettynä pyörimisliikkeeseen muuttavat hänet käteväksi katapultiksi, jolla etenemistä estelevät viholliset sekä hajoavat esineet saadaan tuhottua. Pelitapa on tuore ja kekseliäs, mutta ennen kaikkea hyvin onnistuneesti toteutettu.
Hieman oudolta kuulostavan pelimekaniikan oppiminen ei ole hankalaa, mutta lennokkaan akrobatian täsmällinen hallinta ei luonnistu aivan äkkiä. Asian hahmottamisessa auttaa tasaisesti nouseva vaikeusaste: mitä paremmin palkilta toiselle sinkoileminen onnistuu, sitä enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita tasosuunnittelu heittää eteen.
Seikkailu on erittäin maukas alusta loppuun asti, ja se myös aiheuttaa mielettömän suurta riippuvuutta. Siksi järkytys onkin suuri ja tuskainen, kun yksinpeli loppuu jo ennen kuin Game Boy Advance SP:n täyteen ladattua akkua. Mutta kun paha on saanut palkkansa, seikkailu on vasta puoliksi läpi, sillä täydelliseen läpäisemiseen vaadittavat esineet odottelevat vielä noutajaansa jo kertaalleen kolutuissa tasoissa.
Tiivistettyä hauskuutta
Yksinpelin ohella muissa pelimuodoissa voidaan kilpailla Jungle Jam -turnajaisten erilaisissa neljän hengen kiipeilypeleissä tietokonetta tai ihmispelaajia vastaan. Yksin tietokonevastustajia vastaan pelaaminen on kuitenkin tylsää, ja kunnollinen moninpeli vaatii jokaiselta pelaajalta oman kasetin, joten King of Swingille käy kuten niin monelle muulle GBA-pelille – yksinpelinä hauskaa, mutta moninpelinä vain harvojen herkkua.
Raren mainion Donkey Kong Countryn hieman kolmiulotteisuutta mukailevasta grafiikasta on siirrytty rehellisesti puhtaaseen kaksiulotteisuuteen, mikä ei ole lainkaan huono ratkaisu. Pelin ilme on sarjakuvamaisen värikäs, ja hahmoanimointi on sulavaa. Grafiikka on simppeliä ja selkeää, eikä GBA:n teknologian rajat tietäen muuta odotakaan. Keinuttelun taustalla soiva musiikki on sitä tuttua Donkey Kong -tavaraa, joka sopii peliin vallan mainiosti, eikä äänitehosteistakaan voi pahaa puhua.
DK: King of Swing on todella maukas peli – niin kauan kun sitä vain kestää. Korvaako laatu sitten määrän, eli kannattaako lyhyestä mutta äärimmäisen nautittavasta pelikokemuksesta maksaa täyttä hintaa, on toki hieman hankala kysymys. King of Swingiä kannattaa toki ainakin kokeilla, sillä se on varsinainen piristysruiske tasohyppelyille, ja pitkästä aikaa sitä Kunnon Nintendo-laatua.
