Se on Hugo!
1990-luvun alussa Hugo-niminen metsänpeikko sai oman interaktiivisen
televisio-ohjelmansa. Tanskalaisesta formaatista tuli nopeasti
kansainvälinen hitti, ja useita Hugo-tuotteita jalostetaan vieläkin.
Pelipuolella tätä iloista peikkoa näkee tasaiseen tahtiin. Tekijä
brandin takana, Interactive Television Entertainment, on viidentoista
vuoden aikana kehittänyt kolmisenkymmentä Hugo-nimikettä - kaikkiaan
viidelle eri alustalle. Uusin ja samalla PlayStation 2:n kolmas
Hugo-peli, Cannoncruise, julkaistiin lokakuussa 2004.
Erityspiirteenä Hugo-peleissä on alusta asti ollut lokalisointi.
Ääninäyttelyä myöten kaikki on pyritty tekemään julkaisumaan kielellä,
jotta pienimmätkin pelaajat pysyisivät menossa mukana. Cannoncruise ei
tee asiaan poikkeusta, vaan kaiken saa edelleen myös suomen kielellä.
Levyltä löytyy lisäksi kolme muuta kielivalintaa.
"Metsänpeikko aina valmis on seikkailuun"
Hugo elelee Peikkolaaksossa kaikessa rauhassa. Sattuupa kuitenkin niin,
että kesken erään kalastusreissun Hugo ja hänen uskollinen ystävänsä,
Fernando-tukaani, ajautuvat jälleen seikkailuun. Heille ei jää
mahdollisuutta valita toisin, kun sotalaivat tekevät tuhojaan
kaverusten kotinurkilla. Merisotaretki alkaa samalta istumalta, samalla
veneellä ja miehistöllä.
Tapahtumien takapiruksi paljastuu
Hugon arkkivihollinen, ilkeä velho Scylla. Hän suunnittelee tappavansa
kaikki peikot sukupuuttoon maagisen omenan voimilla. "Tätä en voi
sallia!", Hugo tuumii.
"Kaikki vaarat peikko tietää"
Cannoncruisen pelaaminen koostuu seilaamisesta eri vesistöalueilla ja
samalla niiden puhdistamisesta vihollisista. Pelistä löytyy yhteensä
viisitoista aluetta, joita pelaaja saa tutkia vapaasti. Kauheasti
tehtävää tuhoamisen ohella ei kuitenkaan ole. Lähes jokaisella alueella
pelaajaa vain neuvotaan tutkimaan aluetta ympäri ämpäri pistäen mäsäksi
vastustajien paatteja tai esimerkiksi tuhoten miinakenttiä.
Viholliset vaihtelevat muutaman vesistön välein. Oman laiva-armeijansa
lisäksi Scylla on saanut puolelleen Hugoa vastaan niin merirosvot kuin
viikingitkin ja roomalaiset myös. Lisäksi sankarimme pääsevät tuhoamaan
ilmeisesti magialla toimivia vartiopylväitä automaattitykkeineen. Hugo
ja Fernando ovat yksin ylivoimaista vihollista vastaan, mutta homma ei
ole niin mahdoton kuin aluksi saattaa vaikuttaa. Pelaajan ohjaaman
paatin kestävyys ja tykin tarkkuus ovat ylivertaisia verrattuna
vihollisten vastaaviin. Jos haastetta haluaa, kannattaa peli aloittaa
suoraan vaikeimmalla vaikeustasolla, alempien ollessa pienemmälle
pelaajapolvelle sopivampia.
Vesistöjen valloittaminen yksi
toisensa jälkeen käy melko nopeasti ja aina saman kaavan mukaisesti.
Muutaman alueen jälkeen kohdataan vihollisryhmän johtaja-alus, joka
kestää osumia hieman peruslaivoja enemmän. Tämän jälkeen siirrytään
jälleen uudelle vesistölle. Pääasiallisesti ympäristöt eroavat vain
vihollisten tyypin ja maaston suhteen.
Cannoncruise
sisältää myös kaksinpelin, jossa yksi pelaaja saa ohjattavakseen laivan
tykin, toisen toimiessa kapteenina. Ratkaisu osoittautuu hieman
kankeaksi, sillä kanuunalla ammuttaessa tarvitsee välillä tykkinäkymää,
mutta kaksinpelissä vain laivan ohjaaja saa päättää kuvakulmista. Homma
vaatii toimiakseen hieman harjoittelua, mutta loppujen lopuksi kyseessä
on mukava lisä pakettiin.
Merimaisemia ja kanuunan pauketta
Hugon paatti on mielenkiintoinen kokonaisuus. Puisessa veneessä on
kaksi siipimäistä kangaspurjetta, joita säätelemällä pelaaja saa
vaihdettua suuntaa. Liikkua voi vapaasti eteenpäin tuulesta
välittämättä, ja peruuttaminenkin onnistuu. Lisäksi keulasta löytyy
tuhottoman suuri kanuuna. Aivan alussa tykki on tarkoitettu lähinnä
kalastuskäyttöön, mutta saa sillä vihollispaatitkin uppoamaan.
Kanuunalla tähtäämistä varten laivassa voi siirtyä erityiseen
tykkikuvakulmaan. Tämä on omiaan kaukaisten vihollisten upottamiseen,
mutta laivan takaa kuvatusta perusnäkymästä ampuminen käy helpoimmissa
tilanteissa. Asearsenaaliin kuuluu muitakin aseita, kuten eräänlaiset
hakeutuvat kalapommit. Fernandon työnkuva tässä kahden hengen
laivastossa on heittää ankeata lintuherjaa ja tähyillä kaukoputkella,
jota pelaajakin pääsee käyttämään. Laivaan saa pelin edetessä
parannuksia, jotka mahdollistavat esimerkiksi nopeamman liikkuvuuden ja
tehokkaamman tykin.
Cannoncruise näyttää mukavalta.
Yksinkertainen ulkoasu on kaukana konsolipelien grafiikan
mestariteoksista, mutta värikäs ilme toimii. Parhaimmillaan
Cannoncruise on näyttävissä meritaisteluissa, joissa tykinkuulia
lentelee puolin ja toisin alusten räjähdellessä kaikkialla. Hienona
yksityiskohtana uponneista aluksista ponnahtaa vedenpinnalle lautoja,
tynnyreitä ja muuta tavaraa, joiden seasta voi löytää ammuksia ja
lisäenergiaa. Graafisista virheistä esiintyy ainoastaan tekstuurien
välkkymistä. Ruudunpäivityskin pysyy tasaisena kautta linjan. Pelin
vesi käyttäytyy jokseenkin nestemäisesti, mutta ihmeen vähän siihen on
panostettu. Taivas on näyttävyydessään paremmin toteutettu, luoden
ajoittain idyllisiä merimaisemia.
Äänimaailma jatkaa
perustason linjaa. Räjähdykset, tykinlaukaukset ja muut efektit
kuulostavat kelvollisilta. Musiikki on yllättävän mahtipontista
Hugo-peliin. Elokuvamaiset sinfoniakappaleet luovat tietynlaista
sankarifiilistä, vaikka päähahmona peikko poikkeaakin perusurhosta
melkoisesti. Suomalainen ääninäyttely peliin on hyvä lisä, mutta
välillä etenkin Fernandon rääkäisyt ottavat karheudessaan kuulijan
korvaan. Kaksikon kommenttien laadusta voidaan myös olla montaa mieltä.
Suurin osa pelin puheesta koostuu heidän hurraahuudoistaan tapetuille
vihollisille. Hugo esimerkiksi lähettää nasevat terveiset Valhallaan
upotettuaan muutaman viikinkilaivan ja Fernando valittaa pelaajan
ohjaustaidoista. Välillä kuullaan myös jutustelua siitä, kuinka hauskaa
tuhoaminen onkaan ja muuta nasevaa.
Miten se loru menikään?
Hugo: Cannoncruise on eittämättä lapsille suunnattu. Aikuisempaan
makuun mielenkiintoisia seikkoja ei juuri löydy. Pelimekaniikka
kuitenkin toimii ja Cannoncruise viihdyttää aikansa. Paketin sisältö on
puolestaan turhan yksipuolista ja pelattavaa ei tunnu löytyvän
tarpeeksi. Vähäisestä sisältömäärästä kertoo jo, että peli mahtuu
yhdelle CD-levylle. Pienellä lisäsuunnittelulla uudesta Hugo-pelistä
olisi ehkä voinut tulla jotain, kun kerran tekninen toteutus on
kelvollisella tasolla. Pikkupelaajille Cannoncruise maistunee kauemmin
tällaisenaankin.
