Hämmästys on suuri, kun Capcomin Dragon’s Dogma käynnistyy: Karsea japanilainen sukkahousuhevi saattelee pelaajan kohti alkuvalikoita, rikkoen keskiaikaa huokuvan tunnelman. Kaukoidän kummallinen kansa osoittaa jälleen kerran mautonta tyylitajuaan. Itse seikkailun käynnistyessä meininki onneksi muuttuu ratkaisevasti, sillä kyseessä on yllättävän kiinnostava länsimaisille perinteille kumartava toimintaroolipeli.
Sankari avaran maailman
Rauhaa horjuttava ikiaikainen pahuus on saanut tällä kertaa lohikäärmeen muodon. Jättimäinen punainen pirulainen uhkaa Gransys-valtakunnan keskiaikaista ilmapiiriä, joten jälleen kerran yhden pienen ihmisen on ponnistettava kansan syvistä riveistä ja noustava vapahtajaksi. Tarina ei siis omaperäisyyttä säteile, eikä se edes ole kirjoitettu erityisen kiinnostavasti mutta rakentaa kaikki tarpeelliset puitteet eeppiselle matkalle kohti maailman pelastamista.
Dragon’s Dogma ei kuitenkaan jää ilman omaleimaisuutta: Sankari Arisen saa avukseen pawn-tekoälytaistelijoita, joita voi olla mukana korkeintaan kolme kerralla. Lähes täysin omaa tahtoa vailla olevista sieluttomista kätyreistä ainoastaan yksi pysyy sankarin vakiokumppanina, joka nousee tasoja ja on vapaasti muokattavissa päähahmon tavoin. Kaksi muuta eivät matkan varrella kehity, joten niitä on vaihdeltava ajoittain uusiin tuttavuuksiin. Pawneihin törmää eri puolilla suurta maailmaa, ja piristävästi niitä voi hankkia joukkioonsa netin kautta muilta pelaajilta.
Seikkailu alkaa putkimaisella osiolla, joka perehdyttää pelimekaniikan saloihin. Kunhan tutoriaali on suoritettu, maailma avautuu valitun eteen suurena ja kiehtovana. Keinotekoisia esteitä ei juuri tunneta, mutta maasto muovaa kulkijalle omat rajoituksensa. Vaikka tie on alusta asti avoinna, silti nokkaansa ei kannata joka paikkaan tunkea. Julman valtakunnan pedot eivät skaalaudu, joten väärille kulmille eksyvä matkailija voi saada turpaansa alta aikayksikön. Gransysin maita ja mantuja tutkii kuitenkin mielellään, sillä sieltä sun täältä löytyviä sivutehtäviä ja muita tapahtumia on yhden jos toisen illan tarpeiksi. Myös kaikenlaista kerättävää tavaraa riittää, joten virtuaaliritareille on tiedossa kissanpäiviä. Innokkaille sankareille pelattavaa riittää ainakin 30 tunnin verran.
Pedon selkään
Dragon’s Dogman hahmonluonti on suhteellisen monipuolinen. Vaikka valittavissa olevat ammattikunnat ovat sitä perinteistä maagia ja taistelijaa välimuotoineen, voi sankaristaan tehdä vaikka pienen lapsen. Ostettavilla tai maastosta löytyvillä varusteilla vaikutetaan taisteluvalmiuden lisäksi myös ulkomuotoon, kuten nykyroolipeleissä kuuluu ollakin. Kokemustasot tuovat tullessaan uusia kykyjä ja ominaisuuksia, jotka helpottavat maailmanpelastajan suurta urakkaa. Tähän väliin mainittakoon, että pelistä nauttiakseen valikoita on parempi oppia sietämään, sillä niiden kanssa vietetään melkoisesti aikaa.
Tosiaikainen taistelumekaniikka on toteutettu näyttävästi. Pelkällä aivottomalla hakkauksella ei pitkälle päästä varsinkaan suurempia vihollisia kohdatessa. Helpotusta voi hakea kiipeämällä hirviön selkään ja iskemällä tikaria arkaan paikkaan. Mikäli pelaajan hahmo ei lähitaistelusta perusta, yksinkertaisia käskyjä ymmärtävät pawnit hoitavat akrobatiapuolen. Torjunnat ja muut hienoudet kannattaa opetella hallitsemaan, jotta oma henki ei olisi liian höllässä. Komean animaation ja oivallisen fysiikanmallinnuksen ansiosta taistelut ovat parhaimmillaan näyttävää katsottavaa.
Dragon’s Dogman tekniikka on paikoin vaihtelevasti toteutettua. Klassista hirviösuunnittelua suosiva kuvasto miellyttää silmää, ja keskiaikaa huokuvan maailman maisemia ihailee hetkittäin ilokseen. Siellä täällä vastaan tulee kuitenkin suttuisia tekstuureja, eivätkä hahmomallitkaan ole erityisen upeita, mutta antelias piirtoetäisyys ja kaunis valaistus pelastavat paljon. Välivideoiden animaatio on paikoin valitettavan kankeahkoa, mutta itse pelitilanteissa liikkeet ovat sulavia. Musiikki seuraa lajityypin perinteitä, eikä juuri pääse omaperäisyydellä loistamaan.
Ollako vai eikö olla?
Dragon’s Dogmasta löytyy paljon positiivista sanottavaa, mutta siitä huolimatta se ontuu hetkittäin. Kehittäjillä on selkeästi ollut yritystä ja ideaa, joskin toteutus on jäänyt paikoin puolitiehen. Vaikka peli sisältää muutamia omia koukkuja, olisi niitä ehkä voinut vielä kehittää aavistuksen eteenpäin. Välillä tehtävät alkavat ärsyttävästi toistaa itseään, eikä kulissien kierrätykseltä vältytä. Teknisestä puolestakin löytyy hiottavia särmiä, mutta ei sentään liiaksi asti. Onneksi tekele nousee lopulta osiensa summaksi, iskien pöytään runsaasti koukuttavaa pelattavaa toimintaroolipelien ystäville.
