Ennen ajanlaskun alkua

Far Cry: Primal kertoo tarinan urheasta soturi Takkarista, joka selviää täpärästi metsästysreissulta hengissä. Hän pakenee Oroksen maahan, joka on täynnä vaaroja villieläimistä vihaisiin heimolaisiin.

Udma- ja Izla-heimolaiset ovat ihmisistä pahimpia, eivätkä he pidä tunkeilijoista. Äkkinäisiä liikkeitä saa siis varoa metsästysryhmien lähellä, ja paras tapa yllättää vihollinen onkin hypätä puskasta nuija kädessä. Muiden heimolaisten lisäksi askeliaan saa varoa myös villipetojen keskellä, sillä ne eivät epäröi hetkeäkään hyökätä Takkarin kimppuun.

Far Cry Primal

Pienet ja suuret eläimet käyttäytyvät eri tavalla. Esimerkiksi sapelihammastiikeri metsästää usein yksin. Torahammas on voimakas, ja pystypaini kissaeläimen kanssa päättyy usein nimittäin tiikerin voittoon. Taistelu on erilaista verrattuna muihin nykyräiskintöihin, sillä esimerkiksi edessä seisova karhu vähät välittää nuolista.

Maailmassa liikkuvia petoja on myös mahdollista metsästää tai kesyttää. Taitojen karttuessa jopa suuret ja vahvat pedot taipuvat Takkarin tahtoon, eikä mikään ole hienompaa kuin ratsastaa mammutilla vihollisrypästä kohden. Karvaiset nisäkäskaverit eivät tyydy vain toimittamaan kuljettajan virkaa, vaan ne auttavat lisäksi taisteluissa. Muun muassa pöllön avulla voi syöksyä pahaa aavistamattomien vihollisten niskaan tai merkata heimolaisia Takkaria varten. Taito on hyödyllinen ja helpottaa hyökkäyksien suunnittelua.

Far Cry Primal

Tekoälyisen villipedon apu aiheuttaa silloin tällöin ärsytystä, sillä niillä on tapana hyökkäillä mielivaltaisesti vihollisten kimppuun. Kumppanin pitäisi teoriassa pysyä piilossa pelaajan kanssa, mutta aina näin ei käy. Ratsastaminenkaan ei ole pelkkää hupia, vaikka vihollisten jyrääminen jättimäisellä mammutilla onkin hauskaa. Pedon tarvitsee olla täysissä voimissaan, jotta se jaksaa kantaa Takkarin painoisen järkäleen. Haavojen nuolemisen sijaan eläin syö raakaa lihaa, jota ei aina ole ylimääräisenä. Takkar kun tarvitsee itsekin murkinaa selvitäkseen elossa.

Tuttuja piirteitä

Far Cry: Primal noudattaa osittain Ubisoftin muista peleistä totuttua kaavaa. Kartta on ripoteltu täyteen vihollisten leirejä, joiden valtaaminen lisää näkyvyyttä ja avaa matkustuspisteitä. Mukaan on ympätty myös satunnaisesti ilmestyviä tehtäviä, mutta niitä ei ole onneksi pakko suorittaa. Kokemus on erilainen, eikä se tunnu missään suhteessa perinteiseltä räiskintäpeliltä.

Alkukantainen meininki vaikuttaa myös hyvällä tapaa pelattavuuteen. Aseet luodaan itse luonnosta löytyvistä materiaaleista, ja lähes jokaisen käsissä pidettävän kepin voi sytyttää tuleen. Tulella on ratkaiseva rooli muun muassa öisin, koska osa pedoista pysyy loitolla soihdun palaessa. Elementtinä se on kuitenkin vaarallinen ja voi levitä nopeasti puusta toiseen. Lieskojen läheisyydessä pitää olla varovainen, koska Takkarin nahka on suhteellisen tulenarka.

Roolipelimäisyyttä Primal saa kokemuspisteistä ja kykypuista. Uusia ominaisuuksia avautuu kylään muuttavien sivuhahmojen mukana, joilla on oma osuutensa sodassa Udmaa ja Izlaa vastaan. Jokaiselta saa uusia hyödyllisiä kykyjä helpottamaan metsästystä. Esimerkiksi tarinan alussa tutuksi tuleva Sayla on lahjakas keräilijä, joka tuntee muun muassa kasvit kuin omat taskunsa.

Hahmoista osa on vakavia örmyjä, kun taas osa koomisia. Esimerkiksi Urki The Thinker saa suunpielet ylöspäin tahattomalla hölmöydellään ja poppamies Tensay huvittaa jo pelkällä olemuksellaan. Lähes jokaisella hahmolla on Takkarille lempinimi, mikä aiheuttaa hykertelyä. Kusimies ja Mammuttijalka antavat dialogille koomisen piirteen.

Far Cry Primal

Laaja, kaunis ja vaarallinen

Oros on valtavan kokoinen temmellyskenttä, joka elää kokoajan. Päivä muuttuu pikkuhiljaa yöksi ja aamun sarastaessa on taas turvallisempaa lähteä reissulle. Vuorokaudenaikojen vaihtelut näyttävät upeilta. Esimerkiksi pimeässä kiiluvat susien silmät aiheuttavat pelkoa kovemmassakin luolamiehessä. Esi-isiemme maa on mallinnettu muutenkin näyttävästi. Takkarin silmistä katsottuna Oros tarjoaa silmäkarkkia vehreistä tasangoista lumisiin vuoriin. Maisemien mukana villipedotkin vaihtuvat. Mammutit kansoittavat kylmempiä Oroksen osia, kun taas jaguaareja voi metsästää tasangoilla.

Äänimaailma tukee kivikautista metsästystä vaikka onkin ajoittain suhteellisen vaisu. Hiljaisempi ympäristö on silti onnistunut valinta. Kivikautisessa metsässä ei välttämättä haluaisikaan kuulla ylimääräistä mekastusta.

Primalin tarina kestää vajaat 20 tuntia, joiden jälkeen on mahdollista vielä suorittaa jäljelle jääneitä sivutehtäviä sekä metsästää. Tehtävät eivät kuitenkaan tarjoa suurta vaihtelua, ja esimerkiksi kaikkien vartiotornien valloittaminen tuo tyydytyksen lähinnä trophyja metsästäville.

Kivikautisen seikkailun huonoksi puoleksi jää oikeastaan vain tekoälykavereiden liiallinen innokkuus. Vaikka pedon olisikin komentanut takaisin luokseen, pyrkii se välittömästi uudestaan taisteluun. Karvakaveri onnistui useasti pilaamaan kaavaillun sotasuunnitelman joko paljastamalla sijainnin tai kerjäämällä verta nenästään.

Far Cry: Primalin tarjoama alkukantainen meininki on persoonallista ja koukuttavaa. Rymistely tarjoaa uudenlaisen matkan esi-isiemme maailmaan, josta ei tee ihan heti mieli palata takaisin. Primal ansaitsee ehdottomasti viisi karhunkäpälää viidestä.