Rodea the Sky Soldier saa näillä näkymin kunnian olla viimeinen Wii-konsolille julkaistu peli. Se saapuu markkinoille samassa kotelossa Wii U -käännöksensä kera eräänlaisena bonusmateriaalina, vaikka seikkailu Wiille alun alkaen kehitettiinkin. Tuotos on jäänyt kovin vähäiselle huomiolle, mitä ei myöskään auttanut julkaisupäivän toistuva lykkääminen. Mutta jos Rodeaa on ollut työstämässä muun muassa Sonicin ja NiGHTS-pelisarjan parissa kunnostautunut Yuji Naka, niin lopputulos ei voi olla kovin huono. Eihän?
Ilmojen halki käy robottien tie
Taivaalla leijuville saarille sijoittuvassa pelissä on tarina, siitä plussaa. Juonikuviot ovat kuitenkin valitettavan mielenkiinnottomia ja lättäniä kuin hiivaton pullataikina. Pääosassa heiluu robottisotilas Rodea, joka ottaa pelin alussa osumaa ja lyyhistyy aavikon kuumuuteen. Varsinainen tarina alkaa, kun sankarimme kaivetaan tuhat vuotta myöhemmin esille hiekasta vailla muistia ja toista mekaanista kättään. Onneksi kumpaakin puutetta palauttamassa on avulias Ion-tyttönen, jonka kanssa suurin osa loppupelistä vietetään. Tarinaa edistetään kohti vähemmän yllättävää päätepistettään välivideoiden ja pelaamisen ohessa kuultavan dialogin avulla.
Ääninäyttelylle ei voi kovin montaa peukkua antaa, sillä sen taso vaihtelee korviaraastavasta siedettävään. Eniten äänessä ovat kaksi päähenkilöä, mutta myös useampia karikatyyrisiä sivuhahmoa päästään kuulemaan tarinan edetessä. Dialogi sopisi mainiosti sunnuntaiaamun piirrettyihin, sillä se on pääosiltaan sekoitus kornia ja hölmöä. Mikäli v-käyrä alkaa kohoamaan liikaa, voi koko dialogin kääntää halutessaan japaniksi. Äänentasojen säätöä ei valitettavasti ole, joten osa jutustelusta jää ajoittain musiikin pauheen alle.
Kävipä robottimainen flaksi
Rodean ohjaaminen on piristävän yksinkertaista, sillä ohjaimeksi riittää pelkkä Wii Remote. Kapula suunnataan kohti ruudulla näkyvää kohdetta, painetaan ohjaimen B-nappia ja Rodea lennähtää matkaan. Simppeliä. Parhaimmillaan tämä ohjausmetodi on helppokäyttöinen ja sitä käyttää mieluusti vihollisten kurmottamiseen.
Ruusuilla ei päästä kuitenkaan tanssimaan, sillä hahmon ohjaamisessa esiintyy myös miinuspuolia. Rodea tarvitsee lentääkseen jonkin kiinteän kohteen, johon tähdätä. Kohti taivaansineä tai kaukaisia saaria ei voi lentää, vaan kiintopisteeksi pitää valikoida jokin lähimaastossa oleva objekti. Tämän kestäisi, ellei mukaan yhtälöön vielä lisättäisi päähahmon kovin hidasta liitelyvauhtia ja kuppaista kameratyöskentelyä. Rodean hitaaseen lentelyyn löytyy onneksi apua kentistä löytyvistä apuvälineistä, joiden kera voi tehdä vauhdikkaita hyökkäysliikkeitä. Kamera on kuitenkin auttamattoman rikki.
Kameran suuntaa vaihdetaan osoittamalla Wii-kapulan kursori ruudun reunoja kohti. Televisioruudun ulkopuolelle ei kuitenkaan sovi sohia, sillä tällöin kamera ei liiku ja kursori häviää lyhyeksi hetkeksi pois käytöstä. Katselusuunnan liikuttaminen on myös aivan liian hidasta. Tämä nyppii etenkin niinä hetkinä, kun vihollinen tulittaa selustasta, ja Rodean on suunnattuna väärään suuntaan. Kameratyöskentely onkin yksi pelin suurimmista kompastuskivistä. Asiaan auttaisi vaikkapa nappi, jota painamalla hahmo tekisi 180 asteen käännöksen, mutta tämä jää harmillisesti haaveeksi.
Mennäänks taivaalliseen metsään
Kovin vaikeaksi peliksi Rodean lentelyeeposta ei voi kutsua. Kenttien loppuun pääsee suihkimaan suhteellisen helposti, eikä vihollisista järin suurta vastusta ole. Vihulaiset tuhotaan helposti, eikä niiden määrä huimaa päätä. Poikkeuksen haasteessa tekevät muutamat jättimäisemmät pomotaistelut, jotka ovat joko viihdyttäviä tai raivostuttavia. Etenkin yksi näistä taistoista saa näkemään punaista surkean kameratyöskentelyn ja hitaan liitelyn takia.
Varsinaiset tehtävät sijoittuvat taivaalla killuville saarille, jotka ovat harmittavan geneerisiä. Vähänpuoleiset viholliset sekä yksinkertaiset ympäristöt harmittavat hetken, mutta onneksi kenttiin on piilotettu mukava määrä etsiskeltävää sisältöä. Vihollisia mäiskiessä ja eri kohteita tuhotessa Rodea saa kristalleja, minkä lisäksi joka kenttään on piilotettu nippu mitaleita. Tehtävien lopulla pelaajalle annetaan arvosana nopeuden sekä kerätyn roinan mukaan, joten syitä uudelleenpeluuseen voi etsiä näiltä kohdin.
Tehtäviä on yli kaksikymmentä, eivätkä ne muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ole lyhyitä pyrähdyksiä. Kestoa koko tarinalla on seitsemisen tuntia.
Herää pahvi, viimeistä viedään
Musiikkia ei ole paljoa, mutta se on onneksi enimmäkseen mukiinmenevää. Niistä voi halutessaan kuulla hentoisia Sonic-vaikutteita, mikä ei ole tässä tapauksessa lainkaan huono asia. Mukana menossa on myös moninpeli, jossa lennellään kilpaa maksimissaan neljän pelaajan kesken. Tämä moodi ei ole hullumpi, vaikka kyseessä onkin loppujen lopuksi kovin simppeli pelimuoto.
Rodean matkassa olisi ollut potentiaalia ihan jo vekkulin ohjaustavan ansiosta. Lopputulema ei kuitenkaan ota kaikkea iloa irti sen tarjoamista mahdollisuuksista, ja tämä jos mikä harmittaa. Kyseessä on kuitenkin ihan passeli peli, sillä matkaan mahtuu myös hyviä hetkiä. Valitettavasti kameran toiminta ei tee tuotokselle yhtään palveluksia, vaan se kaipaisi täyden remontin.
Kyseessä ei ole hassumpi Wiin joutsenlaulu, mutta on loistokonsolilla parempaakin nähty. Rodea the Sky Soldier on hieman keskitason alle sijoittuva seikkailu, jonka sydämessä on mainio idea.
