Mikäs sen omaperäisempää kuin scifiseikkailu
Eve of Extinctionia on innokkaimmissa piireissä suitsutettu toimintagenren viimeisimmäksi sleeper-hitiksi. En aivan myyntimenestystä pelistä povaisi, joskin unelias EOE kylläkin on. EOE:n varalle on tuskin kummoisia odotuksia laitettu eikä totta puhuen ole ollut syytäkään. Pelin takana on toki maineikas tiimi, mutta Yuke'sin ansiot rajoittuvat pitkälti virtuaalisille wrestling-areenoille. Parhaiten japanilaisohjelmoijat muistetaan varmasti ykkös-PlayStationin upean näköisistä SmackDown-paineista. Kokemuksen voi sanoa näkyvän uusimmassa julkaisussa, sillä EOE:n taustajuoni ei ole paljon keskiverto tappelupelin tarinatilaa syvempi.
Pelillisesti EOE tallaa tuttuja polkuja, sillä vaikutteita on haettu niinkin kaukaa kuin Metal Gear Solidista asti. Jopa Dreamcastin Shenmueita pelanneet löytävät välianimaatioista tutun piirteen. Keskelle ruutua välähtää nimittäin silloin tällöin suuntanuoli tai johonkin ohjaimen napeista viittaava kuvio. Väärä tai myöhäinen painallus näkyy yleensä tyhjenevänä energiamittarina. Tekijätiimi on kyllä myös katsonut Matrixinsa, sillä kyseinen tieteisfilkka puskee pelissä esiin vähän väliä. Esikuviensa veroista juonikuviota ei olla EOE:n ympärille kyetty punomaan, vaan käsikirjoitus vaikuttaa muitakin osa-alueita nopeammin kasaan kyhätyltä. Tarinassa riittää kyllä pohdittavaa pidemmäksikin aikaa, jos sikseen tulee.
Uskottavuus lyödään säpäleiksi ensimmäisenä
Asetehtailijoita ei pitäisi päästää kokeilemaan ihmissielun hyödyntämistä, sillä muuten pian joka pojalla on viuhuva valomiekka kuten Josh Callowayllä. Eve of Extinctionin oheen kyhätty tarina hakee jo sinällään vertaistaan, mutta draaman toteutus saa anelemaan armoa, jos on erehtynyt odottamaan kohtalaistakaan veruketta toimintapelin mäiskeelle. EOE on maailmansa puolesta alakynnessä vertailussa lajityypin valtiaita vastaan, koska Yuke's on rakentanut pelinsä varsin huteralle pohjalle. Ankea tulevaisuus ja vallankahvassa heiluva suuryhtiö eivät ole ideoina sieltä tuoreimmasta päästä.
Josh Calloway saa vihiä työnantajansa taipumuksesta käyttää ihmisiä raaka-aineena kehitellessään tuomiopäivän tuhovempaimia. Wisdom Corporationin suojiin ei parane jäädä lorvimaan, vaan pätevänä ehdokkaana maailman pelastajaksi Josh lähtee pinkomaan pakosalle. Suunnitelma kuivuu kasaan, kun tyttöystävä Eliel Evergrand joutuu yhtiön kätyreiden käsittelyyn. Pelin kannalta ei olisi voinut käydä onnellisemmin, sillä Elielistä työstetään muotoa muuttava Legacy-mallinen miekka, jota kutsutaan pelin nimen mukaisesti Eve of Extinctioniksi. Saatuaan tämän sapelin haltuunsa seikkailun alkuhetkillä Joshia ei pysäytä mikään. Vaikka Eliel on muokattu aseeksi, ei se estä häntä avustamasta sankaria tilanteessa kuin tilanteessa. Tyttöystävän neuvoa tarvitaan esimerkiksi, kun tämä kertoo, kuinka keräämällä eteen ilmaantuvia kristalleja Legacy muuntuu astetta hurjemmaksi vehkeeksi. Miekan voikin vaihtaa lennosta jos jonkinmoiseen keppiin tai jouseen. Puuduttavaan hakkaamiseen tämä ei tuo tarpeeksi vaihtelua, vaan tappeluihin keskittyvä peli alkaa kyllästyttämään ennenkuin on päässyt vauhtiinkaan.
Kaiken aikaa Bullet Time
Ohjattava hahmo hallitsee muutaman oivan liikkeenkin, mutta eniten taisteluissa herättää huomiota niiden hidas tahti. Jokainen perusvastustajien hyökkäys on ennakoitavissa ja estettävissä, ellei sotkeudu kontrolleihin. Ehkä paras esimerkki tästä on tapa, jolla pelaajaa kohti ammutut luodit, jos viholliselle on antanut mahdollisuuden edes laukaista asettaan, leijailevat hitaasti ilmassa jättäen vanan jälkeensä. Jos tilaa siis on, tulitusta voi väistellä kumman helposti. Callowaytä jahtaavat agentit liikkuvat panssarivaunun ketteryydellä, joten tappelut käyvät usein pahemman kerran työstä. Riemua on vaikea repiä köntystelevistä pahiksista, jotka astelevat vuorotellen ottamaan köniinsä.
Eve of Extinctionin grafiikka on tyypillistä jälkeä joukolta, joka ei ole saanut puristettua PlayStation 2:sta lähimainkaan viimeisiä mehuja. Pelissä on tyydytty rumiin hahmoihin, joista puuttuvat niin yksityiskohdat kuin persoonallisuuskin. Kun päähenkilöiden kohdalla yritys saada jotain näyttävää aikaan on ollut mitätön, ei satunnaisten roistojenkaan osalta voi paljon odottaa. Musiikki kääntää vatsalaukun sijoiltaan elektronisella otteellaan, mikä sopiikin EOE:n masentavaan kokonaiskuvaan. Vaikka aihetta voisi olla vaikka minkälaiseen väri-iloitteluun, ovat ympäristöt kerrassaan autioita ja kenttäsuunnittelu erittäin yksinkertaista, ehkä ajoittain liiankin todenmukaisine rakennuksineen.
Ideoiden sukupuutto
Yuke's on pyrkinyt ponnistamaan ryminällä toimintaseikkailujen kovimpien nimien kanssa samaan sarjaan, minkä puolesta puhuu suurin elkein alkava tarina, joka kuitenkin kariutuu jo alkumetreillä. Eve of Extinction on luotaantyöntävä mätkintäpeli, joka ei vetoa sen enempää maisemien kuin henkilöhahmojen saati juoniasetelmansa puolesta. Varsinaisesti virheet eivät paista silmään peliä seuratessa, mutta sisältöäkään on siitä turha etsiä. Rutiininomainen esitys ei ole useinkaan harkinnan arvoinen ja niin monen voi sanoa ylittäneen Yuke'sin saavutuksen, että tälle ehdokkaalle tuskin löytyy sijaa markkinoilta. Julkaisun paras puoli on varmastikin sen pituus, sillä Eve of Extinction on läpi muutamassa tunnissa, jonka jälkeen pelilevyn voi jo laittaa kiertoon.
