Pentti Perussuomalaiselle lumilautailu on loppujen lopuksi aika tuntematon laji. Lajista tiedetään lähinnä sen verran, että kaikilla lumilautailijoilla on jätesäkin levyiset housut ja että se joku Sorsa mikä lie oli Olumppialaisissa. Lumilautailu on kuitenkin hyvin materialistinen harrastus ja siksi alan harrastajasta Konamin uusi ESPN Winter X-Games Snowboarding 2 kuulostaa varmasti hyvin mielenkiintoiselta. Nimihirviö on jatkoa noin vuosi sitten PS2:lle ilmestyneelle pelille, joka otti lumilautailuun paljon realistisemman asenteen SSX:ään verrattuna. Myös X-Games 2 on olevinaan realistinen peli lisenssien ja muiden pikkujippojen kanssa. Toisin kuin SSX:ssä, pelissä on 13 aitoa laskijaa. Pentti tuskin vieläkään on kuullut esimerkiksi Peter Linesta, JP Walkerista tai Kevin Jonesista, mutta alan harrastajalle he ovat kaikki kaikessa. Tai ainakin yhtä tärkeitä kuin se, että päähän voi laittaa aidot Oakleyn lasit ja jalkoihin elämää leveämmät Special Blendin laskuhousut. Epäselväksi ei jää keille peli on suunniteltu.
Kaksi pelimuotoa, kaksi peliä
X-Games 2:ssa on kaksi eri yksinpelimuotoa: X-Games ja Snowboarder -modet, sekä erittäin kökkö kaksinpelimuoto. X-Games mode on tarkoitettu pikaisempiin pelisessioihin eikä kaipaa sen kummempaa sisäistämistä. Eri lajeja on yhteensä neljä. Boardercross on nopeuslasku neljän samanaikaisen kanssakilpailijan kanssa. Vaikka radalla on paljon hyppyreitä, maaliin tullessa ainoastaan aika vaikuttaa. Big Airissa on yksi iso hyppyri. Siitä laskijat yrittävät yksi toisensa jälkeen tehdä mahdollisimman korkeita ja teknisiä temppuja. Super Pipe on talviolympialaisista tuttu. "Lumikourussa" tavoitteet ovat jokseenkin samat kuin Big Airissa, mutta temppuja tehdään puolikkaan putken muotoisessa rännissä. Viimeisenä ja monen mielestä mielenkiintoisimpana on Slope Style. Siinä rinne on täytetty erilaisilla hyppyreillä, reileillä (jotka ovat lunta kovempia pintoja, joita pitkin on tarkoitus liukua, esimerkiksi kaiteet ja kaatuneet puut), half pipeilla ja kaikella muulla mahdollisella. Ajalla ei ole muuten väliä kunhan maaliin kerkiää tietyn aikarajan puitteissa. Jokaista eri lajia on kahden radan verran. Karsinnoista täytyy ensin päästä finaaliin, josta taas olisi tarkoitus tuoda mitali tuliaisena kotiin. Alkuperäisen pelin veteraaneille X-Games -moodin tuoma hohto jää hieman kyseenalaiseksi. Ammattilaislaskijoilla pelaaminen on hieman tylsää, koska kaikki on nähty niin tuhottoman monta kertaa aikaisemmin. Lisäksi kilpailut ovat liian helppoja, sillä voitto tulee jo muutaman yrityksen jälkeen.
Paras uramoodi, ikinä?
Snowboarder-modessa on sen sijaan hohtoa enemmän kuin monessa muussa urheilupelissä yhteensä. Uskaltaisin jopa väittää sen olevan yksi parhaista uramoodeista missään urheilupelissä. Oman virtuaalilaskijan ura aloitetaan syöttämällä pakolliset perustiedot: nimi, ikä, pituus, paino, ihon väri ja hiusten malli. Ura alkaa USA:n länsirannikon pikkumäeltä kourassa 1000 rahaa ja Ö-luokan lasketteluvarusteet. Tavoitteena on raivata tie pikkukisoista himottuihin X-Gameseihin asti. Luonnollinen tapa aloittaa on ostaa uusi lauta, siteet ja kengät, mutta mikään ei ole pakollista. Itse katu-uskottavuuden kuningas voi siis ostaa lökäpöksyt, pipon ja lasit. Kaupan setä on myös siitä syystä viileä hemmo, että hän hoitelee osallistumiset kisoihin. Listalta löytyy karkeasti arvioiden kahdenlaisia kilpailuita: temppukisoja ja nopeuslaskukisoja, jotka molemmat jakautuvat vielä moneen eri alaluokkaan. Kisoihin voi ilmoittautua kaupasta viikon ajalle. Aluksi kisoja voi siis varata esimerkiksi päiville 2, 3 ja 5. Jokainen lasku rinteessä siirtää kalenterin seuraavalle päivälle. Hukka-ajan kuluttamiseen järkevintä on harjoittelu. Mikäli taitojen viilaaminen ei innosta voi myös kotona lorvimalla hypätä päivän yli. Ensimmäisissä kilpailuissa tulee liuta mukavia yllätyksiä. Ruudun yläosaan on ilmestynyt Life-mittari, joka vähenee jokaisesta kaatumisesta. Jottei laskijaa päästetä vielä liian helpolla, myös taidot ovat murto-osa ammattilaisten vastaavista. Etenkin hyppyjen alastulon kanssa saa olla tarkkana.
Yhtäkkiä pelaaja löytää itsensä taas kotoa. Sairaalasta on tullut sähköposti, joka kertoo loukkaantumisesta ja sitä seuraavasta sairaalamaksusta. Suomen sosiaaliturvasta ei ole tietoakaan, vaan koko lasku maksetaan pelaajan kassasta. Alussa suurin osa budjetista meneekin juuri sairaalalaskujen maksamiseen. Onneksi sentään lääkärit ovat niin päteviä, että laskemista voi jatkaa jo samana päivänä ilman sen kummempia taukoja. Niin kuin oikeastikin, loukkaantumiset voi estää venyttelyllä. Paikallisella kuntosalilla on kuntoutusohjelma, jonka avulla saa palautettua Life-käyrän takaisin huipulle noin kolmanneksella sairaalakäyntien hinnasta. Salilla voi myös parannella taitojaan sopivia korvauksia vastaan. Lukuisia eri taitoja voi parannella myös harjoittelemalla. Jokaisen laskun jälkeen taitopisteitä saa sen verran kuinka paljon eri osa-alueita on harjoitellut. Myös lauta, siteet, kengät ja jopa vaatteet vaikuttavat kykyihin.
Kotikaupungin räkärinteissä ei tarvitse mädäntyä koko uran ajan. Kun on voittanut tarpeeksi tasokkaita kisoja pääsee matkustamaan lentokoneen siivellä ympäri maailmaa. Eri kukkuloita on ympäri maailmaa kymmenkunta ja jokaisessa on 2 – 3 rinnealuetta. Valitettavasti radat muistuttavat toisiaan enemmän kuin vähän. Alppeja, Japania ja USA:n keskuksia ei voi millään erottaa toisistaan ulkonäön perusteella. Kenttäsuunnittelu sentään toimii, vaikka alan harrastajaa häiritsevätkin epäaidot reilit ja se, että hyppyreillä ei ole alastuloja vaan melkein aina hulluimmatkin ilmalennot laskeudutaan lähes tasaiselle maalle. Pelattavaa silti riittää todella paljon, sillä vaikeusaste on paikoin turhauttavan kova. Vaikeusastetta korottavat myös luokat, joihin pääsee menestyksen myötä. Alun C-luokan kisat tuntuvat myöhemmin A-luokan kisojen jälkeen naurettavan helpoilta. Mutta ei ura pelkkää kisaamista ole. Kun on saanut tarpeeksi karismaa, avautuu tie lumilautailuelokuvien, joiden trailereita DVD:llä on kiitettävä määrä, lumottuun maailmaan. Elokuvien teosta saa mukavasti rahaa vaikka tuotos epäonnistuisi, ja mikäli taidot ovat kohdallaan myös klubiuskottavuuspisteitä ropisee.
Snowboarder-moden lopullinen tavoite on siis saada oma sankari mukaan X-Games -modeen. Helppoa sinne pääseminen ei ole, mutta kunhan alun hankaluuksista on päässyt eteenpäin, koko uramoodi on todella hyvä. Loppupuolella mukaan tulevat vielä sponsorit, mutta niistä ja koko urasta ei varmastikaan saa niin paljoa irti, jos ei tunne lajin saloista mitään oikeassa elämässä. Pentille on varmasti yhdentekevää onko sponsorina "joku ihmeen Burton vai Rossignol".
No entäs muuten?
Pelissä on siis yksi kaikkien aikojen parhaista urheilupelien uramoodeista, mutta se ei vielä yksinään riitä jos pelattavuus mättää. Alkumetreillä X-Games 2 onkin yksi ahdistavimmista peleistä vähään aikaan. Laskija tuntuu tekevän kaiken päinvastoin kuin pelaaja haluaa ja kontrollit ovat SSX:ään tottuneelle hieman sekavan oloiset. X-Games 2 yrittää olla realistinen lumilautailupeli muutenkin kuin vain lisenssien puolesta. Paino on sanalla ”yrittää”, sillä osittain X-Games 2 on jopa SSX:ää epäaidompi. Temppujen tekeminen on periaatteessa samanlaista kuin missä tahansa lumilautailupelissä. Ennen tulevaa hyppyä painetaan ponnistusnappi pohjaan. Hyppyrin nokalla päästetään nappi irti ja väännetään tattia siihen suuntaan, mihin halutaan laskijan pyörivän. Tällöin lautailija pyörii esimerkiksi voltin ja 720 astetta sivusuunnassa, mikä on vielä ihan aitoa. Laskeutumisen kanssa saa olla tarkkana, koska pyöritystä on lähes mahdotonta lopettaa ennen kuin lautailija osuu maahan. Tämä aiheuttaa lukemattoman määrän laskeutumisia 90 asteen kulmassa menosuuntaan nähden. Kaatumisia ja ahdistustahan se aiheuttaa. X-Games 2:n juju on pyörityksiä lisäävä eräänlainen turbopyöritys. Vasemmanpuoleisia olkapäänappeja painamalla ja nuolinäppäimiä pyörityssuuntaan rämpyttämällä lautailija saa reväytettyä uskomattomia lisäkieppejä. Realismista ei ole tietoakaan kun laskija ponkaisee loppupeleissä yli 3000 asteen pyörähdyksiin. Reilit ovat toinen asia jotka syövät uskottavuutta. Muutoin suhteellisen realistisesta kenttäsuunnittelusta pistävät silmään monien kymmenien (elleivät jopa satojen) metrien pituiset metalliputket, jotka kiemurtelevat ylös ja alas miten sattuu. Kaiken lisäksi minkäänlaista tasapainottelua ei tarvita, sillä riittää kunhan pitää kolmion tiukasti pohjassa. SSX:ssä moinen meno ei haitannut, koska koko peli oli vedetty tahallaan överiksi hyvällä tyylitajulla. Mutta X-Games 2:ssa tulee väkisinkin kuva siitä, että Konami ei osannut päättää tulisiko pelistä simulaatio vai halpa SSX:n kopio.
Evoluutio viime vuodesta mitätöntä
Suurimman pettymyksen aiheuttaa grafiikka. Se on nimittäin aivan uskomattoman huonoa. Sprite-puut ovat aivan luokattoman rumia ja mittasuhteiltaan liian isoja, piirtoetäisyys on huono, tekstuurit ovat rumia, lens flare -efekti on hirveä, sahalaitoja on paljon ja lista vain jatkuu. Itse asiassa X-Games 2 on niin ruma, että jopa ensimmäinen osa tuntui hienommalta. Kun sain metsästettyä alkuperäisen pelin käsiini huomasin, että vuosi oli kullannut muistot, eikä peli ollutkaan niin hienon näköinen kuin muistin. Silti ero X-Games 2:een on aivan olematon. Esimerkiksi puut ovat ensimmäisessä osassa rutkasti hienompia ja kokonaisilme on paljon siistimmän näköinen. SSX:ään kumpaakaan peliä ei grafiikan osalta viitsi edes verrata. Pelin ulkoasussa on sentään muutama toimiva osa-alue. Temppujen animointi on hyvin aidon näköistä ja ruudunpäivitys pysyy tasaisen sulavana koko ajan. Etenkin aidon näköiset temput viehättävät alan harrastajaa. Musiikit ja pelin äänet ovat lähes samaa tasoa kuin grafiikat. Typerä selostaja toistaa samoja hölmöjä kommentteja jatkuvasti. Mitäänsanomatonta punkkia ja rokkia täynnä oleva ääniraita ei myöskään jaksa oikein innostaa.
Ei voi suositella varauksetta
Ruma, turhauttava, vaikea, palkitseva, syvä. Siinä muutama adjektiivi, joka ESPN Winter X-Games Snowboarding 2:sta jää mieleen. Ensimmäinen osa jäi SSX:n varjoon, eikä jatko-osakaan varmasti muuta asiaa miksikään. Mikäli lumilautailua ei harrasta, pelin ostoa on vaikea suositella kun tarjolla on SSX:n kaltainen huippupeli. Mikäli taas kaipaa jotain uutta ja haasteellista, X-Games 2 saattaa olla hyvä valinta. Lumilautailun todellisille ystäville peli on kuitenkin aivan huippuluokkaa – kunhan vain kärsivällisyyttä löytyy.
