Voiko tähän edes suhtautua huumorilla?
Muinainen Japani tarjoaa niin paljon mytologiaa ja monia siistejä ideoita, että aiheesta saisi aikaan loputtoman määrän hyviä pelejä tai elokuvia. Tähän peliin 3DO on repinyt kaikki vaikutteensa ikivanhasta ja aina yhtä viehättävästä samuraikulttuurista, sekoittanut mukaan hitusen Max Payneä sekä muutaman ihan originaalinkin idean ja saanut aikaiseksi huonoimman pelin, mitä olen koskaan nähnyt PS2:lla tai oikeastaan millään muullakaan alustalla. Tätä tekelettä ei olisi koskaan pitänyt tehdä, ja huvittunein mielin kiroan sitä päivää, jolloin lupauduin arvostelemaan tämän. Nyt olen onneksi jättänyt tämän hirvityksen taakseni, joten voin kuivata tuskanhien otsaltani ja jatkaa elämääni, toivoen etten enää koskaan kohtaa vastaavanlaista kauhistusta.
Tarinan teennäisen coolina sankarina toimii Hiro-niminen prinssi, joka on luonnollisesti jos jonkinlaisten taistelulajien mestari, eikä taikuuskaan ole hänelle tuntematon käsite. Kun Hiro vielä makasi kehdossa, eräs satunnainen Paha Jätkä murhasi sankarin kuninkaalliset vanhemmat ja olisi murhannut hänetkin, ellei eräs mystinen soturi olisi pelastanut pienokaista ja kuljettanut tätä turvaan. Hiro eleli parikymmentä vuotta pelastajansa kanssa, minä aikana hän oppi hallitsemaan muinaiset itämaiset taistelulajit. Nyt on lopulta koittanut päivä, jolloin hänen on aika lähteä viimeiselle kostoretkelle, tarkoituksenaan palauttaa murhaajasoturit sinne minne he kuuluvatkin: syvälle maan alle. Sitä varten hänen on etsittävä viisi elementtiä, sillä kuten kaikki varmasti tietävät, vasta silloin voi kohota täydelliseksi ninjaksi. Minun puolestani Hiro olisi saanut kuolla sinne kehtoonsa, jolloin tältä peliltä oltaisiin kenties vältytty.
Hävityksen kauhistus
Peli antaa itsestään todella ala-arvoisen kuvan heti kättelyssä, kun pelaaja heitetään äärimmäisen rumaan ympäristöön, jossa tekstuurit ovat yliblurrattuja, ääninäyttelijät ylihuonoja, ruudunpäivitys silmiäraastavan alhainen ja jossa kamera siirtyilee nykivästi epäkäytännöllisestä kuvakulmasta toiseen, aivan kuin se olisi tarkoituksella ohjelmoitu luomaan sekaannusta ja päänsärkyä. Sekakieliset ääninäyttelijät eivät osaa ääntää englantia sitten yhtään ja mekaaniset ja nopeasti lausutut taisteluhuudot kuten "You shall not pass!" aiheuttivat aluksi suurta huvitusta. Hahmot liikkuvat kuin nopeutetussa mykkäelokuvassa, eli todella tönkösti ja liioitellusti, mikä yhdistettynä alhaiseen ruudunpäivitykseen luo sekavan tunnelman, joka onnistuisi jo yksinään täysin rampauttamaan mahdollisen pelinautinnon. Mutta älkää luulkokaan että pelin viat loppuisivat vielä tähän. Ensimmäiset minuutit pelin parissa vietin nauraen, sillä en olisi koskaan uskonut törmääväni näin huonoon peliin, joka ei edes yritä peitellä vikojaan, vaan paljastaa todelliset kyntensä häpeilemättä heti alussa. Nauru loppui kuitenkin lyhyeen, sillä ihmisen huumorintaju ei voi venyä loputtomiin ja vaikeustason kohotessa tilalle astui turhautunut epätoivo sekä piinaava kysymys: "Miksi tämä peli sattui juuri minun kohdalleni?".
Jostain kumman syystä olin elänyt sellaisen harhaluulon vallassa, että Go Dai olisi jonkin sortin roolipeli. Sen vuoksi olinkin sangen huvittunut, kun paljastui että kyseessä olikin vain yksinkertainen toimintapeli, jossa edetään huoneesta toiseen tappaen kaikki mikä liikkuu, minkä jälkeen rikotaan ruukkuja uusien aseiden tai elämänvoimaa parantavien sushi-annosten toivossa. Se siitä toivonkipinästä. Voisihan tämä peli toimia pelkkänä mätkintänäkin, ellei 3DO olisi ryssinyt pelin jokaista osa-aluetta niin lahjakkaasti.
Go Dai painottuu pääasiassa lähitaisteluun Hiron huitoessa loputonta vihollislaumaa suurella määrällä erilaisia muinaisjapanilaisia ninja-aseita sekä pehmittäessä kauempana olevia pahiksia heittotähdillä sekä muutamilla loitsuilla. Hiro ei osaa hypätä samalla tavoin kuin hyppely yleensä käsitetään, vaan pomppiminen on korvattu Glide-nimisellä liikkeellä, jolla voi sinkoutua kymmenien metrien korkeuteen ja leijailla sieltä hiljalleen alas. Tämä lentely joko toimii tai ei toimi, riippuen ihan siitä, sattuuko taitava soturimme olemaan juuri sillä hetkellä takertuneena siihen epämääräiseen polygonimössöön, joka useimmiten tunnetaan nimellä "maa". Pelin tekijät ovat ilmeisesti yrittäneet jäljitellä Max Paynen Bullet Time -toimintoa, sillä oikean napin painalluksella aika hidastuu, jolloin Hiron saa ohjattua kärrinpyörällä vaikkapa vihollisten selän taakse - mikäli kamerakulma ei satu tekemään tätä mahdottomaksi tai jos pelaaja ei häiriinny suttuisesta Motion Blur -efektistä, joka yrittää peitellä alhaista ruudunpäivitystä sangen epäonnistuneesti. Kuten Glidenkin kohdalla, myös hidastustoiminnon onnistunut käyttö on pelkästä tuurista kiinni.
3DO on luonut hirviön
Tuuria tarvitaan myös monessa muussakin asiassa. Vihollisiin osuminen on vähän niin ja näin. Joskus niihin osuu vaikka ne olisivat selkeästi miekan kantamattomissa, välillä ne eivät hievahdakaan vaikka sivallus menisi suoraan niiden läpi. Toinen huvittava yksityiskohta on se, että mikäli pelaaja sattuu seisomaan vaikkapa nuotion vieressä tai laava-altaassa sillä hetkellä kun peli siirtyy välianimaatioon, Hiro vahingoittuu jatkuvasti koko välinäytöksen ajan, ilman että pelaaja mahtaa asialle mitään. Varsinkin kun kuolemasta seuraa se, että pelaaja heitetään armottomasti takaisin pitkän ja turhauttavan kentän alkuun, tuollaiset järjettömät kuolemaan johtavat viat tuntuivat anteeksiantamattomilta. Pelimekaniikka on kankeaa, ja koska Hiron ohjaaminen ei tunnu luonnolliselta, on täyttä tuskaa yrittää rämpiä läpi rujojen kenttien, joissa niin sankari kuin vihollisetkin takertuvat helposti jokaiseen kuviteltavaan esteeseen ja huutelevat innottomasti samoja taisteluhuutoja yhä uudelleen. Mahtoivatkohan ohjelmoijat edes pelata tätä peliä ennen julkaisua?
Go Daista löytyy vikoja loputtomiin, ja vaikka melkein jokainen osa-alue onkin ryssitty, huomasin sentään yhden ominaisuuden, joka ei ole täysin epäonnistunut: musiikki. Sävelmät ovat paikoitellen jopa kauniita ja ne huokuvat itämaista mystiikkaa. Mutta kun taustalla joutuu kuuntelemaan hirvittävää ääninäyttelyä (joka muistuttaa lähinnä joitakin ontuvasti dubattuja 60-luvun ninjaleffoja), ei tunnelmasta ole tietoakaan. Rumien ja pökkelöiden hahmojen mekaanista hyppelyä ei jaksa kauaa katsella, ellei ole aivan pakko.
Voisin luetella loputtomiin tästä pelistä löytyviä enemmän tai vähemmän kriittisiä vikoja, mutta eiköhän tärkein pointti ole jo tullut selväksi: tätä peliä ei kannata ostaa. Jos satutte näkemään Go Dain kaupan hyllyllä, suhtautukaa varauksella jopa kaikkiin viereisiin peleihin, ihan vain siltä varalta, että ne ovat saastuneet koskettaessaan tätä hirvitystä. En voi käsittää, miten tämä peli on voitu päästää markkinoille näin keskeneräisenä. Mahtoiko 3DO edes harkita tämän pelin julkaisematta jättämistä tietäen että siitä tuli täysi sushi? Todennäköisesti peli julkaistiin siksi, että vaikka kaikki tiimistä tiesivät tämän tekeleen haisevan ja häpesivät itseään sen vuoksi, joku päätti julkaista tämän pelkästään siinä toivossa, että satunnaiset pelaajat, jotka eivät ole koskaan lukeneet Go Daista yhtäkään arvostelua, sattuisivat nappaamaan tämän kaupan hyllyltä pelkän kansikuvan perusteella. Niillä rahoilla tekijät saisivat korvattua ainakin murto-osan niistä parista viikosta, jotka tämän kammotuksen tekemiseen ilmeisesti käytettiin.
