Everybody's Gone to the Rapture

Brittiläisen The Chinese Roomin kokeellinen Dear Esther nousi yllätyshitiksi muutama vuosi sitten pc-pelaajien keskuudessa. Suosio ei jäänyt Sonylta huomaamatta, ja nyt studion uusin teos – samalla omaperäisellä linjalla jatkava Everybody’s Gone to the Rapture – julkaistaankin yksinoikeudella PlayStation 4:lle. On aika hypätä matkalle 1980-luvun Englantiin, maailmanlopun tunnelmiin. Tervetuloa Yaughtoniin.

Tämä on hätätiedote

Kerronnallisesti Rapture on epälineaarinen, interaktiivinen tarina. Pelaaja – tai oikeastaan kokija tässä tapauksessa – tutkii Yaughtonin kylän mysteerisiä tapahtumia maailmanlopun kynnyksellä. Eräänlainen leijuva energiapallo ohjaa hahmoa oikeaan suuntaan, jättäen kuitenkin pelaajalle lopullisen päätösvallan etenemisestä. Avoimen maaseudun kolkkia voi tutkia haluamassaan järjestyksessä, joten pelin noin viisituntinen kesto määräytyy pitkälti omasta innokkuudesta. Kaikkia tiedonjyväsiä ei löydä yhdellä läpäisykerralla.

Tarinan keskipisteessä on kuusi henkilöä ja heidän kohtalonsa. Takaumien sekä radio- ja puhelinkeskustelujen kautta kerrotut tapahtumat ovat arkisista aiheista huolimatta kiehtovia. Lisäksi käsikirjoitus ja ääninäyttely ovat huippuluokkaa kautta linjan. Harmillisesti itse pääjuonesta uupuu viimeinen terävyys ja se jää kyläläisten välisen dynamiikan jalkoihin.

Everybody's Gone to the Rapture on kuin hyvä kirja. Se rakentaa rauhallisesti hahmojensa persoonallisuuksia samalla luoden ympärilleen uskottavan maailman. Ja kuten mielenkiintoisen tarinan kuuluu, jättää se myös tilaa mielikuvitukselle ja tulkinnalle. Jos Dear Esther oli runokokoelma, Everybody's Gone to the Rapture on paksukantinen ja äärimmäisen verkkaisesti etenevä romaani.

Pitäkää radiot ja televisiot päällä

Alkuvalikosta asti käy selväksi, että The Chinese Room on panostanut yhteen asiaan uskomattoman paljon - yksityiskohtiin. Jokainen kylän rakennus ja pihapiiri ovat loppuun asti mietittyjä kokonaisuuksia, ja sisustuksen perusteella voi jopa päätellä kenen asunnossa milloinkin vierailee. Kodit syventävät hienovaraisesti hahmojen taustatarinoita ja rikastavat itse pääjuonta. Yaughton on kaikin puolin uskottava ympäristö ja ilo silmälle. Jessica Curryn uskonnollisista sävelistä ammentava kuoromusiikki kruunaa audiovisuaalisen kokemuksen.

Kunnia graafisesta loistosta kuuluu CryEngine-pelimoottorille. Aurinkoiset maalaismaisemat näyttävät upeilta ja kaikesta henkii aitous. Maailma on ajoittain pysäyttävän kaunis. Pieniä ongelmiakin tosin on. Takaumien aikana käytetyt visuaaliset efektit pistävät PlayStationin tehot todelliselle koetukselle, eikä ilman pieniä ruudunpäivitysongelmia päästä maaliin. Onneksi pelaaminen ei kärsi pätkimisestä rauhallisen otteensa ansiosta.

Odottakaa lisäohjeita

Kaiken tämän hehkuttamisen jälkeen on todettava, että pelin suurin ongelma on pelihahmon kuolettavan hidas kävelyvauhti. Alkupuolella kaupunki on vielä siedettävän kokoinen, joten jokaisen asunnon tutkiminen onnistuu vaivatta – ja suhteellisen nopeasti. Mutta mitä pidemmälle tarina etenee, sitä suuremmaksi myös kohteiden väliset etäisyydet kasvavat. Horisontissa näkyvä lato ei olekaan enää yhtä kiinnostava, kun matka sinne kestää kirjaimellisesti minuutteja. Rapture vaatii pelaajalta kärsivällisyyttä. Vaikka kiirehtiminen taisteleekin pelin henkeä vastaan, juoksunapin julkaiseminen ladattavana lisäsisältönä ei olisi vääryys.

Älkää panikoiko

Loppujen lopuksi Everybody’s Gone to the Rapturen ongelmat on helppo katsoa läpi sormien. Peli ei täysin täytä odotuksia, ja muutamat sen ongelmista haalentavat kokonaisuutta. Silti se tarjoaa jotain omaperäistä ja kaunista. Everybody's Gone to the Rapture ei sovi kaikille sen vakavan ja hidastempoisen lähestymistapansa takia. Videopelikulttuuri tarvitsee kuitenkin The Chinese Roomin tapaisia tekijöitä, jos se aikoo nousta vakavasti otettavien medioiden joukkoon musiikin ja elokuvien rinnalle. Moninaisuus on rikkaus - niin peleissä kuin elämässä - joten Rapture täyttää tärkeän aukon räiskintöjen ja urheilunimikkeiden dominoimassa pelitarjonnassa.