Matkamiesten tarinoita
Kuulkaa kertomustani autourheilun kuninkuusluokasta, nykyajan gladiaattorien taisteluista, Formula 1:stä:
Formula 1 on laji, jossa lähtö ratkaisee paljon; erinomaisen lähdön saa, kun muistaa painaa kaasua. Autoilla ei kannata törmäillä, sillä Formula hajoaa helposti, ja hajonnut kärry joutuu hidastamaan hiukan kolmen sekunnin ajan. Ratojen reunat on päällystetty tervalla, joten liika oikaiseminen vain hidastaa menoa. Kisamenestykseen vaikuttaa erittäin paljon auton säätöjen onnistuminen, tasapainoisilla säädöillä voi helposti voittaa useita sekunteja kierrosajoissa. Lopuksi Jarno Trulli voittaa. Palkintojenjako hoidetaan haudanhiljaisuuden vallitessa. Kolmelle nopeimmalle kuskille annetaan kiinalainen riisinpoimijan hattu, kaikkein nopeimmalle oikein iso.
Vau, autopeli PSP:lle!
Kun ottaa huomioon, millainen vitsi käsite "PSP:n ajotuntuma" on, voi laitteelle julkaistujen ajopelien määrä aiheuttaa lievää hämmennystä. Varsin hyvää jälkeä on kuitenkin onnistunut jo rallipeli WRC:n kanssa tekemään englantilainen Traveller's Tales, joten kirveen heittäminen suoraan kaivoon on todistettavasti ylireagointia. Aivan kamalaa jälkeä ei Formula 1:kään ole, mutta aivan samanlaiseen pelaamisen riemuun ei päästä.
Ensimmäiseksi F1:tä pelaamaan ryhdyttäessä huomio kiinnittyy järkyttävän kehnosti suunniteltuun käyttöliittymään. Valikkovaihtoehtojen järjestyksestä ja
nimeämisestä valittaminen saattaa tuntua akateemiselta nillitykseltä, mutta kun pelaaja joka ainoan osakilpailun osuudesta toiseen vaihtaessaan joutuu ihmettelemään, että mikäs näistä vaihtoehdoista vie eteenpäin, tajuaa vähemmänkin käyttöliittymäsuunnittelua opiskellut jonkin olevan vinossa. No, kai tällaisiakin vielä 2000-luvulla joku pystyy suunnittelemaan.
Mutta asiaan, eli itse peliin.
Tuttu sapluuna
Pikakisa, yksittäinen Grand Prix, täysi kausi, näitähän on totuttu odottamaan jokaiselta autopeliltä, onneksi F1 tarjoaa jotain uuttakin. Mielenkiintoinen ja hauska idea ovat yksinkertaiset skenaariot, eli lyhyet erilaisiin tilanteisiin liittyvät haasteet. Tehtävät ovat tyyliä "lentävä lähtö, sijoitu kolmen parhaan joukkoon" tai "vaihteistosi on rikki, säilytä sijoituksesi". Skenaarioita on kymmenen erilaista, mikä niiden lyhyyden huomioon ottaen on todella vähän. Lisäksi osa haasteista on jo lähtökohdiltaan turhauttavan kinkkisiä, ja ne kaikki ovat luonteeltaan kertakäyttöviihdettä. Kiva idea, kökkö toteutus.
Pikakisalla ja Grand Prix'lla ei ole varsinaisesti mitään eroa, ensimmäisessä vain sekä rata että auto arvotaan, jälkimmäisessä ne voi valita itse. Lisäksi Grand Prix'n voi käynnistää vasta, kun pelaaja on saanut mitalin täydestä kaudesta.
Kaikessa järjettömyydessään tyrmistyttävin moodi on "TV Mode Race", jossa voi katsella simuloidun kisan vapaasti valitulla radalla. Idea on sanoinkuvaamattoman päätön, ja ajanvietteenä tuollaisen kisan tuijottaminen on verrattavissa murtomaapainin piirisarjan neljännesvälieristä pudonnen kilpailijan nimikirjoitustenjakotilaisuuden radiotaltioinnin kuuntelemiseen.
Vaan kuinka se kulkee
WRC:n suurin ongelma oli yliherkkä ohjaus. Onneksi F1:tä ei enää vaivaa sama ongelma, ohjaaminen on nyt lähes helppoa. Tosin miksikään tarkkuustyökaluksi ei analogiohjainta vieläkään voi sanoa, mutta ainakaan autoa ei tarvitse jokaisen ohjausliikkeen jäljiltä käydä keräämässä rengasvallista. Silti varsinkin Monacon rataa ajaessa ja seinästä toiseen kimpoillessa sitä alkaa ajatella, että mitähän järkeä tässäkin taas on: ohjata nyt 200 kilometriä tunnissa kulkevaa asfalttirakettia digitaalisella kaasulla ja kaksi milliä liikkuvalla karhennetulla muovilevyllä.
Auton säätäminen on yleensä formulapeleissä suurta hupia, johon voi kuluttaa aikaa yhtä paljon kuin osakilpailun varsinaiseen kisapäivään. PSP-versiossa säädöt on karsittu minimiin, vaihtoehtoina ovat aggressiivinen, puolustava ja tasapainoinen asetus. Aggressiivisilla säädöillä auto kiihtyy liian hitaasti ja puolustavilla säädöillä sen huippunopeus ei ole riittävä, joten ainoa asia, mitä säädöistä täytyy tässä pelissä tietää on: käytä balanced-asetuksia.
Helpoimmalla vaikeustasolla riittää, että osaa saada auton liikkeelle ja ajaa pahemmin törmäilemättä maaliin asti. Vaikeustason noustessa täytyy myös osata ajaa varikolle vaihtamaan renkaita ja pystyä pitämään auto tiellä sateessakin. Varikkosuoran alussa täytyy osata painaa jarrua, ettei tule penalttia kaahailusta, ja mekaanikot saa toimimaan nopeammin naputtamalla rastinappia. Auton säätöjä voi myös vaihtaa varikolla käydessä, jos tuntuu, että ne eivät ole tarpeeksi tasapainoiset.
Pieni kummastuksen aihe ovat radanreunukset, jotka kaikki tuntuvat olevan tarrapaperilla päällystettyjä. Oli kanttareitten tuolla puolen sitten ruohoa, hiekkaa tai asfalttia, Maranellon korskea orhi liikkuu siellä kuin kaarnalaiva kaurapuurossa. Lisäksi liian jyrkkä oikaisu jossain mutkassa voidaan tulkita sääntöjen vastaiseksi oikomiseksi, jonka seurauksena alkaa laskuri laskea kolmesta alaspäin. Laskurin tipahtaessa nollaan palautetaan rikollinen auto takaisin kurvin alkuun. Eipä juuri ketuta tämä.
Samppakaljat esiin
Graafisesti F1 näyttää jälleen olevan PSP:n parasta A-ryhmää, ilmeisesti tämä puoli Traveller's Talesin pojilla on hyvin hallussa. Musiikkipuolella valittavissa on tällä kerralla kuusi kappaletta, mukana Queens of the Stone Agea ja Stereophonicsia. Taaskaan ei ole olemassa vaihtoehtoa "soita jotain toista biisiä välillä".
Käyttöliittymästä jo ehdin hiukan nitistä, mutta pakko palata vielä hiukan aiheeseen. Debiilin valikkosuunnittelun lisäksi pelistä on jätetty pois mahdollisuus olla käyttämättä automaattista tietojen tallennusta joka välissä, joten ärsyttävän pitkien lataustaukojen seassa joutuu katselemaan myös pakollisia tallennusruutuja. Lisäksi TT ei tue SI-järjestelmää, joten nopeuden yksikkönä on Formuloissa vain "maileja tunnissa".
Erinomaisen PS2:lle pusketun Formula-pelin jälkeen odotukset PSP:n vastaavasta olivat ehkä kohtuuttomankin korkealla, joten vaikka F1 ei täysi mahalasku olekaan, olisi siltä toivonut paljon enemmänkin. Nyt tässä pelissä on liian paljon pieniä virheitä, joiden takia pelaaminen ei ole ihan älyttömän hauskaa. Ja ainakin itselleni hauskuus on se tärkein juttu kaikissa peleissä.
