Todellisen ihmenelosen paluu
Monille eurooppalaisille Final Fantasy -taru on alkanut fantasiasta numero seitsemän. Square Enix on jälkeenpäin paikkaillut aukkoja täkäläisten fanien sivistyksessä, ja tällä kertaa vuorossa on saagan neljännen osan Game Boy Advance -versio. Tämä vanha Super Nintendo -klassikko ei suinkaan näe päivänvaloa ensimmäistä kertaa vanhalla mantereella, onhan se sisällettynä jo ensimmäisen PlayStationin Final Fantasy Anthology -retropakettiin. Final Fantasy IV Advance sen sijaan laajentaa Nintendon taskukonsolien fantasiakokoelmaa, jonka on aloittanut mainio Final Fantasy I & II: Dawn of Souls.
Seikkailussa heittäydytään keskelle maailmaa, jossa ilmalaivojen keksiminen on nostattanut Baronin valtakunnan sotilaallista valta-asemaa huomattavasti. Kuninkaalliset sotalaivueet kiitävät ympäri taivaita toteuttaen majesteetin entistä vallanhimoisempia oikkuja, kunnes epäoikeudenmukaiset ja väkivaltaiset iskut ryhtyvät vaivaamaan laivueen kapteenin, musta ritari Cecilin, omatuntoa. Sanaharkka kuninkaan kanssa johtaa lopulta Cecilin erottamiseen joukkojensa johdosta – sekä petokseen, joka kääntää synkän sankarin maailmankuvan päälaelleen. Kalavelkojen lisäksi on selvitettävä, miksi kuningas ryövää maailman kristalleja niin ahnaasti.
Taistelua tappavaan tahtiin
Vaatimattomammasta ulkokuoresta ja spektaakkelimaisten välianimaatioiden puutteesta huolimatta Final Fantasy IV on yhtä eeppinen ja vaiherikas seikkailu kuin tuoreemmat 3D-fantasiat. Tarinan tahti onkin melkoinen, sillä uusia tapahtumia ja taisteluita lapataan ruudulle kiitettävää vauhtia. Cecilin matkaseurueen hahmotkin tulevat ja menevät miten sattuu, eikä joukkueen kokoonpano seuraavassa taistelussa ole aina itsestäänselvyys.
Näppärän taistelusysteemin nopeatempoisuus sopii hyvin taskumuotoon, mutta samalla se vaatii entistä tarkempaa keskittymiskykyä. Vaikeustaso nousee tasaisesti, joten kovin monesta satunnaistaistelusta ei kannata pötkiä pakoon, vaikka niiden jatkuva ruudulle pukkaaminen raastaakin hermoja pidemmän päälle. Onneksi hahmot myös kehittyvät ja vahvistuvat aikamoista tahtia.
Jonkinasteista taktikointiakin on mahdollista harrastaa, sillä hahmot voi sijoittaa vahvuutta ja energiamäärää silmälläpitäen joko etu- tai takariviin taistelemaan. Parhaimmillaan jopa viiden hahmon kaitseminen on jo aikamoista hullunmyllyä, koska taistelutilanteet ovat koko ajan aktiivisia. Täten turha valikoissa jahkaileminen johtaa nopeasti turmioon, koska viholliset latovat tuhoisia iskujaan tasaiseen tahtiin. Sujuvan kamppailun nimeen onkin hyvä painaa mieleen jokaisen hahmon taidot ja kyvyt, sekä etenkin niiden sijainti komentovalikoissa.
Noin kolmeenkymmeneen tuntiin venyvään pelikokemukseen mahtuu useita mieleenpainuvia maailmankolkkia, ja onpahan aiempia Final Fantasy IV -versioita pelanneiden iloksi mukaan ympätty muutamia täysin uusiakin luolastoja pomoineen kaikkineen.
Klassikko on aina klassikko
Vaikka peli on kokenut graafisesti jonkinmoisen kasvojenkohotuksen alkuperäisestä versiosta, on GBA:lla kieltämättä nähty vakuuttavampaakin jälkeä. Super Nintendo -version ystävät kuitenkin tuntevat seikkailun yhä omakseen. Toisaalta yksinkertaisuus tiivistää tapahtumat ytimekkääksi paketiksi, toisaalta se taas karsii tarinan vaikuttavuutta. Sarjan tunnuskappaleiden klassikko-asema on sen sijaan helppo ymmärtää, kuullaanhan jo näinkin vanhassa pelissä erittäin hienoja ja tunnelmallisia melodioita.
Final Fantasy IV Advance on hieno tarina varsin sujuvan pelimekaniikan kera. Täydellinen se ei kuitenkaan ole, ja sarjan tuoreimpien osien parissa liikaa viihtyneet voivat pitää sitä ehkä liiankin pelkistettynä. Taskukonsolin rajoitukset huomioon ottaen se tekee tehtävänsä mallikkaasti ja osoittaa hyvien pelien olevan ajattomia.
