Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 1

Tiedättehän sen, kun kaveri puhuu jostain tv-sarjasta tai elokuvasta tai pelistä ja väittää sen olevan hirveintä puuppaa ikinä. Yleensä tällaisiin puheisiin sisältyy roima annos liioittelua, ja itse koettuna teokset osoittautuvat lähinnä keskinkertaisiksi, eivät lainkaan huonoimmiksi lajissaan. Siksi on suorastaan piristävää, kun joku vaivautuu valjastamaan kaiken taitonsa ja uutteruutensa tuottaakseen niin hirvittävän läjän sontaa, että isoinkin norsu voi vain kateellisena katsella.

Lisenssium Rahastucsus

Harry Potter -kirjasarja teki luojastaan J.K.Rowlingista maailman rikkaimman naisen. Tämä on ihan hyväksyttävää, koska lapsillekin kelpaavan kuoren alle on piilotettu mukaansatempaava ja kiehtova tarina. Koska todella isot rahakalat kutevat valkokangasvesissä, täytyi seikkailut dramatisoida elokuviksi. Sarjan edetessä nämäkin ovat kehittyneet aivan siedettäviksi. Ja tietysti joku halusi, että elokuvista tehdään pelit.

Lisenssipelit osoittavat, että maailmassa ei voi luottaa mihinkään. Välillä meille tarjoillaan ihan kelpoa kamaa, kuten 24: The Game tai Harry Potter and the Order of Phoenix. Useammin silmille lävähtää Prison Breakin kaltainen pohjanoteeraus. Lisenssipelejä roskan kanssa synonyyminä pitävälle Deathly Hallows: Part 1 on raikas tuulahdus tunkiolta, sillä kyseessä on todellakin yksi viime aikojen masentavimpia yritelmiä.

Designuus Ulosteum

Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 1 seuraa tavallaan saman nimisen elokuvan tapahtumia. Koska elokuvan kolmiodraamat ja teiniangstit kääntyvät huonosti pelimuotoon, kehittäjät ovat keksineet runsaasti omaakin sisältöä. Valitettavasti sisällöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä peri-brittiläisiä nummimaisemia, joita Harry tarpoo selittämättömästä syystä heitellen Tainnutu-loitsuja kuolonsyöjäarmeijoita päin.

Deathly Hallows ei ole niinkään velhoutta sisältävä seikkailu, kuin räiskintäpeli, jossa taikasauva anastaa rynnäkkökiväärin paikan. Kokemus on kuin kömpelöitetty Army of Two, josta on varmuuden vuoksi poistettu vihollisten tekoäly. Harryn selkä täyttää usein puolet ruudusta ja kamera hoippuu ohjauksen säädöistä riippuen joko holtittomasti tai liian hitaasti.

Tahmean liikkumisen ja onnettoman taistelun lisäksi peliä pilaa täydellinen haasteettomuus. Deathly Hallowsissa ei tarvitse missään vaiheessa ajatella mitään. Koska tahansa ympyränappia painamalla saa loihdittua esiin valopalleron, joka näyttää mihin suuntaan Harryn ja kumppaneiden pitäisi kulkea. Peli myös muistuttaa tästä apuvälineestä, jos pelaaja tuntuu jämähtävän paikalleen yli sekunniksi.

Hämmennytys

Pelimekaniikan floppaaminen suurin piirtein kaikilla mahdollisilla tavoilla olisi pelastettavissa mielenkiintoisella tarinalla ja rakastettavilla henkilöhahmoilla. Jopa nämä on onnistuttu sössimään. Peliin on valittu kohtauksia elokuvasta ja sen ulkopuolelta. Näiden liittäminen toisiinsa on epäonnistunut, sillä välillä Harry ja kamut hyppäävät kesken taistelun jonnekin aivan toisaalle. Eräässä kohtauksessa Harry ajautuu selittämättömästä syystä yksin lohikäärmeluolaan, jossa hänen tehtävänsä on päästä pois lohikäärmeluolasta.

Miksi Harryn täytyy pukea keskellä Lontoota näkymättömyysviitta päällensä, kulkea pisteestä A pisteeseen B ja takaisin? Miksi tämä täytyy toistaa pari kertaa vain havaitakseen, että mitään vaaraa ei ollutkaan, ja Harry olisi voinut alunperinkin vain kävellä läheiseen kahvilaan tekemättä tiedustelutöitä? Ja miten lopulta tämäkin muuttuu taisteluksi? Peli lyö eteen kerta toisensa jälkeen yllättäviä tapahtumia, joita ei voi ennakoida eikä jälkikäteen selittää.

Ronista ja Hermionesta ei ole apua. Kysyttäessä he tarjoavat jonkin kuolemattoman neuvon, kuten "meidän pitäisi edetä" tai "ei varmaan kannattaisi ottaa Avada Kedavraa otsikkoon". Usein nämä erottamattomat kumppanit antavat Harryn tutkia yksin vaaroja täynnä olevaa kartanoa, koska eteisessä on tärkeä nenänkaivuu kesken. Joskus harvoin kaverit ovat tappeluksissa mukana, mutta heidän hyödyllisyydestään on vaikea sanoa mitään.

Roscitus

Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 1 on pelisuunnittelullinen katastrofi, jota kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan. Kaikki, mikä voidaan tehdä väärin, on tehty väärin. Kaikkein masentavinta on se, että samalla nimellä kaupitellaan aivan menettelevää elokuvaa ja oikeasti hyvää kirjaa. Tällaiset rahastukset tahraavat laadukasta brändiä ja pakottavat unohtamaan sen tosiasian, että lisenssipelistä ei ole pakko tehdä luokatonta rävellystä.

Tätä peliä vastaavan kokemuksen voi saada pukeutumalla pussilakanaan ja hyppäämällä uima-altaaseen. Vältä molempia!