Homefront

Call of Duty -sarjan noustua valtavaan suosioon myös muut julkaisijat haluavat osansa räiskinnännälkäisten kuluttajien rahoista. EA ehti apajille jo viime vuonna nykyaikaistetulla Medal of Honorillaan. Nyt vuorostaan THQ vyöryttää ruudulle tiukasti käsikirjoitettua, junan lailla etenevää ampumarataviihdettä.

Amerikan uusjako

Yhdysvaltoihin kohdistuneita virtuaali-invaasioita on koettu jo runsain mitoin. Onneksi Homefront sentään käsittelee aihetta hieman eri kantilta. Tällä kertaa taistelu Pohjois-Amerikan mantereen hallinnasta on lähtökohtaisesti hävitty. Vihollinenkaan ei edusta ihan perinteisintä videopeli-ilkimystä. Yhdistyneiden Koreoiden sotavoimat onnistuvat miehittämään kriisien heikentämän entisen suurvallan vuonna 2027. Kotijoukkojen vastarinnasta ei jää näennäisesti jäljelle kuin rippeitä. Oikeaa videokuvaa sujuvasti tietokoneanimaatioon yhdistelevä alkudemo tarjoaa yllättävän uskottavat puitteet paperilla hölmöltä kuulostavalle juonelle.

Päähenkilö Robert Jacobsin päivä ei ala hyvin, sillä vihamieliset valloittajat ovat kiinnostuneita miehen lentäjänkyvyistä. Hänet vangitaan välittömästi ja määrätään uudelleenkoulutettavaksi Korean "rakastetun johtajan" joukkoihin. Bussimatkalla vankileirille pelaaja voi vain katsella ikkunasta, kun miehittäjät tappavat surutta kansalaisia kaduilla jättäen pikkulapset itkemään menehtyneiden vanhempiensa viereen. Jacobs saa kuitenkin uuden mahdollisuuden paikallisen vastarintaliikkeen pelastaessa pilotin omia tarkoitusperiään varten. Kalavelkojen takaisinmaksu alkakoon.

Tiukan tunnelmallisen alun jälkeen Homefront taantuu nopeasti harmaaseen räiskintämassaan. Merkittävä osa ajasta seikkaillaan maisemissa, jotka voisivat olla käytännössä mistä tahansa ensimmäisen persoonan sotapelistä. Kaivattua vaihtelua tuovat pienet suvantohetket turvapaikoissa, lyhyet tarkka-ammuntatehtävät ja satunnaiset sotakoneiden ohjastamiset. Useimmiten sankarijoukkiomme kuitenkin juoksee kentästä toiseen teurastaen divisioonan verran korealaisia samalla, kun sohvan pohjalla majailevan pelaajan kiinnostus alkaa hiipua. Viime hetkillä eeppisyysruuvia käännetään astetta suuremmalle, mutta ilo loppuu lyhyeen. Pelikelloon ei kerry viittäkään tuntia lopputekstien rullatessa ruudulla.

Kulissit kaatuvat

Teknisesti Homefront sopisi käytettäväksi keskinkertaisuuden malliesimerkkinä. Reunoiltaan hieman rujo grafiikka ei hivele silmiä, mutta ei peliä sentään rumaksi tarvitse haukkua. Kontrollit kopioidaan suoraan Call of Dutyista. Heikompi ruudunpäivitys tosin estää yhtä sulavan kokemuksen. Aseet kuulostavat suhteellisen hyviltä, ja pyssyt pystyy erottamaan toisistaan erilaisen soinnin perusteella. Ääninäyttelijät hoitavat leiviskänsä puhtain paperein, vaikka ikimuistoisia suorituksia ei kuulla. Musiikki ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia. Ääniraita soi ketään häiritsemättä taustalla epäonnistuen minkäänlaisessa tunnelman nostatuksessa.

Suurimmaksi ongelmaksi nousee yleinen immersion puute. Pelaaja tuntee usein seikkailevansa varsinaisen toimintaelokuvan sijaan sen lavasteissa. Äärimmäisen staattiset ympäristöt eivät reagoi käytännössä mihinkään – keinut ja pöydille jätetyt esineet pysyvät kuin liimattuina paikoillaan. Tietynlainen aneemisuus huokuu kaikessa muussakin. Etenemisen esteiksi asetetut ovet pidetään lukittuina, kunnes tekoälykaverit ehtivät paikalle. Tämän jälkeen täytyy vielä erikseen koskettaa kahvaa, että kulkuaukon avaamiseksi vaadittu animaatio käynnistyy. Vahvan skriptauksen peittelyyn ei nähdä tarpeeksi vaivaa, jotta ympäröivät tapahtumat tuntuisivat aidolta.

Vastustajia seuratessaan täytyy vain ihmetellä, miten joukot onnistuivat miehittämään Yhdysvallat. Minkäänlaisia taktisia kuvioita ei kannata odottaa. Viholliset seisovat suurin piirtein määrätyillä paikallaan, kunnes pelaajan kivääri vapauttaa heidät tehtävistään. Omistakaan joukoista ei ole käytännössä mitään iloa ovien availun lisäksi. Onneksi tekoälykaverit on sentään ruokittu kuolemattomuusseerumilla ja eivät tarvitse holhousta.

Valoa tunnelin päässä

Heikon kampanjan jälkeen moninpeli tarjoaa positiivisen yllätyksen. Kokemus liikkuu Battlefield- ja Call of Duty -sarjojen välimaastossa lainaten sopivassa suhteessa elementtejä molemmilta. Aseiden, hahmoluokkien ja lukuisten kulkuneuvojen välinen tasapaino onnistutaan säilyttämään hyvänä. Tutut tappoputket korvataan taisteluissa ansaittavilla Battle Pointseilla. Hätäisimmät ostavat pisteillä alkuvaiheessa käyttöön avautuvia luotiliivejä tai heiveröisen kauko-ohjattavan taistelurobotin. Pelimerkkejä säästämällä avautuu mahdollisuuksia raskaasti aseistettuihin helikoptereihin sekä panssarivaunuun. Pisteet eivät katoa kuoleman koittaessa, mikä lisää taktikointimahdollisuuksia vähentäen samalla kyttäysasennetta. Yleinen tasonnousu avaa uusia aseita ja taistelupisteiden käyttökohteita.

Pelimuodoissa ei lähdetä keksimään pyörää uudelleen, vaan tarjolla on kaksi perinteistä tiimipohjaista vaihtoehtoa. Tappomatseissa miehistä otetaan mittaa 24 pelaajan porukassa, kun alueiden hallintaan keskittyvä Ground Control koostuu 32 hengen mittelöistä. Riittävän tason saavuttamisen jälkeen avautuvat myös Battle Commander -variaatiot, joissa tappoputkista palkitaan avokätisemmin. Vastaavasti saavutetut edut menetetään kuolon korjatessa. Kaiken kaikkiaan nettipuolen parissa viihtyy mainiosti. Seuraavan kokemustason metsästäminen aiheuttaa parhaimmillaan samanlaista koukuttavuutta kuin esikuvissaan. Peliseuraa riittää, ja otteluihin liittyminen käy vaivattomasti. Ainoastaan sekoilevat tilastot haittaavat etenemisestään tarkoin kirjaa pitävien elämää.

Epätasainen kokonaisuus

Homefront on vaikea tapaus arvosteltavaksi. Äärimmäisen keskinkertaisesta kampanjasta ei jää oikeastaan mitään käteen, vaikka yhden läpipeluukierroksen kestääkin. Muut modernia sodankäyntiä kuvaavat teokset vyöryttävät samankaltaisia tapahtumia ruudulle huomattavasti paremmalla audiovisuaalisella ilmeellä sekä kovemmalla sykkeellä. THQ:n uutukaista voi suositella yksinäiselle soturille vain, mikäli ensimmäisen persoonan räiskintöjen nälkä ei loputtomasta tarjonnasta huolimatta osoita taantumisen merkkejä. Nettipeli sitä vastoin tarjoaa pidempikestoista hupia, mutta toisaalta kilpailu myös online-taistelijoiden ajasta käy kiivaana. Joka tapauksessa yhteisöllinen puoli onnistuu nostamaan Homefrontin täpärästi keskinkertaisuuden syvimmästä suosta.