Cube saa julkkiksen
Ei ole pitkäkään aika siitä kun J.K. Rowling kohautti nuorisokirjallisuuden maailmaa Harry Potter -sarjallaan. Moni omaksui tämän nuoren velhon seikkailut Tylypahkan velhokoulussa, ja ei mennyt aikaakaan kun kirjoista oltiin jo elokuvia vääntämässä. Kirjoja on julkaistu tätä kirjoittaessa neljä kappaletta, kun taas valkokankaalle niistä on päässyt vasta kaksi. Luonnollisesti tänä päivänä jokaiselle enemmän tai vähemmän menestyneelle elokuvalle pitää saada myös tätä seuraava peli. Lisenssipelit ovat yleensä kamppailleet laadullaan lähinnä jumbopaikoista, mutta Harry Potter ja Salaisuuksien kammio taitaa olla poikkeuksen vahvistava sääntö.
Peli yrittää parhaansa mukaan seurata elokuvan juonta, mutta tietysti joitain kohtia on poistettu, lisätty tai muokattu paremmin peliin sopivammaksi. Tässä onkin epäonnistuttu yltiömäisen huonosti, sillä juonenkerronta takkuilee kuin viikon pesemättä ollut tukka. Jotkut tärkeät kohdat on kerrottu vain ohimennen ja monille mitättömille osille on taas varattu tuntikaupalla pelattavaa. Pelintekijät ovat selvästi olettaneet, että kaikki peliä pelaavat ovat nähneet elokuvan tai lukeneet kirjan johon se perustuu. Näin siis päättelin, sillä elokuvan itse nähneenä tuntui, että juoni olisi todellakin mennyt yli hilseen jos olisin aloittanut pelaamaan herra Potterin toisen lukuvuoden seikkailua takki auki. Niin harsoilevasti ja sekavasti se on selitetty.
Yksinkertaisuus toimii
Koska pelin kohderyhmä on arvatenkin vähän nuorempi ikäluokka, ei pelaaminen tai arvoitusten ratkaiseminen tuota järemmin ongelmia. Yksinkertaiset ideathan ovat aina parhaita ja ohjauksessa toimivatkin, mutta tietysti olisi ollut mukava saada edes muutama aivosolu lisää raksuttamaan ongelmien selvittelyissä. Harryn kun pitää aina vääntää rautalangasta mitä seuraavaksi pitää tehdä, eikä pelaajalle jätetä muuta kuin paikasta A paikkaan B juokseminen. Pääasia kuitenkin on, että tuo juokseminen on hauskaa ja niissä väleissä voi tehdä paljon muutakin.
Tavaroiden ja taikojen käyttämisessä on käytetty jo monessa pelissä toimivaksi todettua ratkaisua. B-, Y- ja X -napeille asetetaan joko esine tai taika ja A-nappi toimii yleisenä aktivointinappina. L:stä lukitaan kohde taisteluissa sekä viedään kamera Potterin taakse, ja R:stä katsellaan vapaasti ympärille silmistä kuvattuna. Z-napista päästään valikkoon, josta näet löytämäsi esineet, kartan sekä päivän tehtävälistan. Uusimmat taiat haetaan yleensä oppitunneilta löytyvistä haastetehtävistä paria poikkeusta lukuunottamatta. Esineitä löytää joko pulloista, arkuista tai sen sellaisista. Pelissä voi myös löytää jo elokuvista ja kirjoista tuttuja jokaisen maun papuja, joilla Harryn makuhermoja kutkutellaan aina kirpeästä sitruunasta pahanmakuisiin alushousuihin. Tämän lisäksi pavuilla voi ostaa erinäisiä esineitä, velhokortteja ja muuta mukavaa Georgen ja Fredin piilokaupasta.
Ohjauksen kannalta pelin antoisin osa on kuitenkin luudalla lentely ja eritoten siihen perustuva huispaus-joukkuepeli. Valitettavasti tätä ei kuitenkaan voi harrastaa kuin tylypahkan linnan alueella sekä huispaus-areenalla. Ohjaus on hyvin yksinkertainen - A-napilla liikutaan eteenpäin ja tatilla ohjataan. Tavoitteena on saada kultasieppipallo kiinni, jolloin peli loppuu. Kyseinen pallo jättää jälkeensä eräänlaisia renkaita, joista tarpeeksi monesta läpi menemällä saat boost-mahdollisuuden. Tällöin Y-nappia painamalla Harry lentää semmoista vauhtia, että karskeimmatkin pelaajat saavat epilepsiakohtauksen. Ikävä kyllä luudalla lentelyllä pääsee herkuttelemaan aivan liian vähän.
Grafiikka > Äänet
Tarinaa viedään eteenpäin lukuisilla peligrafiikalla pyörivillä välivideoilla. Niissä hahmojen suiden liikkeet on mallinnettu esimerkillisesti, toisin kuin itse pelitilanteessa, jossa hahmojen ilmeet vaihtuvat kuin kivipatsaalla vaikka juttua tulisi kuin papupadasta. Yleisesti ottaen pelin grafiikka kuitenkin edustaa korkeaa luokkaa: Harryn hiukset ja vaatteet lepattelevat liikkeiden mukaisesti, kentät ovat usein todella isoja sekä hahmojen animointi on suoritettu mallikkaasti. Kuvanpäivitys pysyy myös todella korkealla, hyvin harvoja pätkäisyjä lukuunottamatta. Sinänsä humoristiselta vaikuttaa, että välivideoissa kuvanpäivitys on pelitilannetta alhaisempi.
Kaikki pelistä löytyvä musiikki on soitatettu oikealla sinfoniaorkesterilla. Kappaleita olisi tosin saanut olla vähän enemmän, sekä niitä olisi saanut kuulua useammassa kohtaa. Usein vastaan tulee hiljaisia hetkiä, jolloin vain juoksennellaan käytävissä pelkkiä taikojen ääniä ja Harryn jalkojen kopinaa kuunnellen. Itse efekteistä ei löydä sen paremmin hyvää kuin huonoakaan sanottavaa. Ääninäyttely on koko muun pelin tavoin englanninkielistä, joskaan alkuperäisiä elokuvasta tuttuja näyttelijöitä ei ole saatu mukaan projektiin. Aluksi Harryn, Ronin, Hermionen ja kumppaneiden äänet voivat vaikuttaa vähän hölmistäviltä, mutta niihin onneksi tottuu. Ovat hekin leipänsä ansainneet.
Pukinkonttiin tietyillä ehdoilla
Eräänlaisia minipelejä mukaan on sujautettu muutama. Yksi niistä on menninkäisten heittely, jossa kisataan yksinkertaisesti siitä kuinka pitkälle menninkäisen saa viskattua. Tehtävää vaikeuttamaan Harry on laitettu pyörimään suhteelliseen kovaa vauhtia, ja nappia pitääkin painaa tismalleen oikeassa kohdassa. Myös luudalla lentelylle on yksi minipeli, jossa kisataan erästä kaverusta vastaan lentämällä tylypahkan linnan ympäri mahdollisimman nopeasti. Palkinnoiksi molemmista saa kuuluisten noitien ja velhojen kortteja, jotka ovat nekin eräänlainen minipeli. Näitä kortteja löytää arkuista, Georgen ja Fredin kaupasta sekä niitä voi vaihdella muiden kanssa. Myös Game Boy Advance -tuki löytyy, mutta valitettavasti en päässyt tätä mahdollisuutta kokeilemaan, koska GBA-versiota pelistä en omista. Mikäli ohjeisiin on kuitenkin luottamista, olisi luvassa ollut jonkinlainen ongelmanratkaisupeli sekä piilotettu kenttä GBA-versioon. En usko jääneeni paljosta paitsi.
Harry Potter ja Salaisuuksien kammio on aivan liian lyhyt. Pelin läpäisee parissa päivässä, eikä uudelleenpeluuarvoa ole. Tämä onkin pelin yksi pahimmista puutteista ja toivottavasti se on seuraavaan Potter-peliin mennessä korjattu. Joka tapauksessa perheen pienimmät taikurit luultavasti pelistä innostuvat. Varoitettakoon kuitenkin, että vanhempien kannattaa valmistautua aina silloin tällöin auttamaan, sillä pelissä tarvitaan englantia sen ollessa ohjeita ja kansia lukuunottamatta täysin englanninkielinen. Jos perheestä pieniä Potter-faneja tai lapsenmielisiä siis löytyy, on tässä mainio lahjaidea jouluksi. Vahva veikkaukseni kuitenkin on, että yli 15-vuotiaat saavat enemmän iloa irti aivan muista peleistä.
